Kolme palaa rokkia

Uppouduin taas vaihteeksi rehellisen rokin syövereihin. Tunteellisen eeppisiä kitaroita, suuria tunnepurkauksia, niitä minä haluan. Vaikka olenkin kovin monimakuinen musiikin suurkäyttäjänä, jostain syystä rokilla on suurin taipumus aiheuttaa suuria tunteita. Ohessa kolme kappaletta, jotka saavat minut hyvin tunteelliseksi. Enkä tarkoita, että ne olisivat erityisen angstilla/surulla mehustelevia, vaikkakin ovat ehkä hieman melankolisia. Kunhan vain.. toimivat. Niin!

Rubyhorse on ehkä geneeristä rokkia, enkä esimerkiksi albumin ladattua saanut koko hommasta irti yhtään mitään. Onnekseni kuitenkin tämä yksi biisi on aivan omissa sfääreissään, tosin televisio-kytköksensä takia - biisi soi Denis Learyn tähdittämän Rescue Me -sarjan (Asema 42) yhdessä tunteikkaamista jaksoista kohtauksessa, kun mies menettää otteensa täysin. Usein juuri kontrollin katoamisen symboliikka iskee minuun eniten rokissa, joka minulle musiikkityylinä on juuri niin katoavaista ja kuolevaista kuin stereotypiat antavat ymmärtää.. en kuitenkaan kuuntele lyriikoita kuin harvoin, syystä jota en tiedä. Kun tunteet tuodaan esille kuvien ja juonen kautta, iskee koko homma minuun salakavalasti.. kappaleen nimi on Fell on Bad Days. NB! Suosittelen olemaan katsomasta 'related videos'-valikkoa, siellä taitaa olla spoilereita.

Toinen samoihin otteen menettämisen fiiliksiin liittyy myös yksi lempibiisini Incubukselta. Sanoitukset, jotka yksinkertaisuudessaan eivät voi olla kantautumatta korvii, kertovat siitä kuinka ihminen on alistuvainen persoonansa muuttumiseen. Nostalgianpyörteissä on helppoa katsoa taakse päin ja ymmärtää että on muuttunut, samanaikaisesti sekä ylpeästi mutta myös haikeasti. Minulla on jokapäiväisen elämän teemana itseni muokkaaminen itselleni aina mieluisemmaksi ihmiseksi, ja varsinkin sielunelämä on usein koetuksella moisissa pyrkimyksissä.. siksi tämä kappale on kovinkin ajankohtainen lähes aina, ja muistuttaa ystävien tärkeydestä kasvukipujen aikana. Kappaleen nimi on Dig.

.. Ja viimeinen maininta. Itselleni tätä nostalgisempaa kappaletta ei ole, koska vaikka mainitsinkin alussa angstin olevan korkeintaan vain sivumaku kappaleissa, tähän sisältyy kyllä vuosien takaa sitä - ja paljon. Olin aikoinaan yläasteikäisenä kova j-rock -hirmu ja kävin läpi lukuisia bändejä ja artisteja. Kappaleissa oli se kuriositeetti, että jos oikeasti halusit selvittää mistä niissä laulettiin, jouduit kaivamaan netin syövereistä sanatarkkoja käännöksiä, jotka usein tunkivat syvemmälle kuin aluksi osasi arvata - j-rockin sanoitukset kun ovat usein tasoa hämmentävä psykoanalyyttinen runous. Tämä Gacktin kappale on vanha ja unohtunut, jonkun minulle jo nyt unohtuneen sinkun b-puoli, jonka mieleeni laukaisi ehkä noin viikko sitten joko nostalgiakeskustelu jonkun kanssa.. etsin kappaletta etsimällä pari tuntia, kunnes lopulta sen youtubesta. Kappaleen nimi on Cube.