Friday, February 27, 2009

Parasta huumetta.


Ystäväni ovat uppoutuneet Facebookissa kaiken maailman listojen maailmaan. Jotenkin homma haiskahtaa pahasti siltä, mitä Livejournal oli pahimmillaan ennen kuin lakkasin vain lukemasta sitä. Listoja listojen perään täynnä nimiä, sanoja, muistoja, suurimmalti osaksi kuriositeettejä tylsistä aiheista, joista kavereiden on etsittävä kovasti jotain juttuja, joita voi kommentoida, toivoen tietysti, että vastaavanlainen oma lista saisi sitten samallaista kommentteja. Turhuutta mielestäni, vaikka itsekin yhteen listaan sorruin. Ja tätä kautta nyt toiseen.

Yksi ketjuviesteistä antoi tehtäväksi listata 15 albumia, jotka eniten ovat vaikuttaneet kuuntelijan elämään - mukaan ei lasketa hetken villityksiä, varsinkaan juuri kirjoitushetkellä hyvältä kuulostavia, vaan tarkoitus on luoda oikeasti ihmisen elämää vavisuttavien albumien lista. Ja eipähän minua diggarina kauheasti vakuuttanut pelkkä nimien listaus - sehän on sitten kuin suoraan metacriticin sivuilta bongattu statistiikka.

Teenkin siis toisin ja kirjoitan tänne pidemmät kirjoitelmat kaikista albumeista. Mukana ovat vain ne ehdottomat - minulle itselleni täysin eeppiset teokset, jotka ovat muuttaneet elämääni jollain tavoin. Keskustelussa ystävien kanssa he toteavat ettei albumit nyt elämää voi muuttaa, mutta itse koen musikaalisen maailman rajojen avartuessa jokaisen uuden askeleen muutokseksi parempaan, uudempaan, saatteena tuntemattomaan mielenkiintoiseen. Olen siis sanankäänteissäni juuri niin dramaattinen kuin koen olevan tarpeellista!



15 albumia oli lopulta yllättävän helppoa rajata - sen takia jotenkin tuntuu jo tarpeelliselta toteuttaa listaus. Ulos jäivät kolme albumia, jotka ovat siinä rajoilla. Eivät mahdu samaan sakkiin, mutta eivät voi säästyä ilman mainintaa. Siksi mainitsenkin ne tässä tunnelmasanelmin. Kuinka boheemia suorastaan.

TOP 18:

(18) TOOL - AENIMA
Kansikuvien syövereistä löytyi yhteiskuntakriittisen komedian mestari Bill Hicks.
Ahdistuneen nuoren soundtrack minulle. "Se" levy johon mentiin pakoon.
Samalla synnytti tietämättään tulevan intohimon stand-uppiin.
Muistan rehellisesti tasan yhden kappaleen nimen ulkoa. En koe sitä rikkeeksi.
Albumin nimibiisi on ainoa mainittava huippukohta muiden kaltaistensa seassa.
Monasti sen lyriikat huudettiin pään sisällä koulun käytävillä.
Sitäkin lujempaa kun se viimein kuultiin livenä.


(17) DJ SHADOW - ENDTRODUCING...
Hyvin yksityinen ja intiimi hiphop-levy.
Genrenä hiphop onkin minulle täysin susi, koska en ole elänyt sellaista elämää.
Albumi enemmänkin rakentaa anonyymin urbaanin äänimaailman.
Kun laitan sen soimaan, siirryn päässäni lapsuuden kesäasuntoon.
Olen unikuvassa vanhentunut, mutta silti kaupunki ympärillä on pysynyt samana.
Ihmettelen: mielikuvat fosforivalotaulu-näköalasta sen ikkunoista ovat niin eläviä.
En ole asunut asunnossa yötäkään sen jälkeen, kun sen ensi kertaa kuuntelin läpi.
En tee sitä nykyään muuten kuin silmät kiinni. Haluan aina palata niihin näkymiin.
Vain kappaletta "Midnight in a Perfect World" voin kuunnella yksittäin.
Hyvin intiimi kokonaisuus, jota ei voi hajoittaa.


(16) AMON TOBIN - CHAOS THEORY
Ilosaarirokissa opin tuntemaan tämän "downtempo"-artistin ja hänen tuotantonsa.
Live-keikka oli mahtava ja rohkaisi löytämään jotain vielä yksityisempää.
Levy oli oikeasti ääniraitana hiiviskelypelille, yhdistän sen itsekin siihen väistämättä.
Outoa siitä tekee sen, etten ole koskaan kyseistä peliä pelannut.
Minusta tulee hiiviskelijä mielikuvituksessani - piiloudun kylmältä maailmalta.
Jos saisin päättää, jokainen scifi-elokuva olisi neo-noiria tämän säestyksellä.
Mikään Tobinin muu albumi ei aiheuta levottomuudessaan yhtä paljon harmoniaa.
Ainoa sekametelisopaksi tunnustavani levy, jonka mukaan uskallan aidosti hypätä.



.. ja näin pikkuhiljaa siirryn numeroon 15. Kunhan vain on valmista siihen. Formaatti muuttuu paljon yksityiskohtaisemmaksi ja vähemmän haahuilevaksi, uskokaa pois!

kuva #1

Saturday, February 7, 2009

Annual British Invansion - like clockwork

Kiirettä taas pitänyt, ja angiina on kai lopulta nujerrettu, kolmannen kerran putkeen. Matkan varrella on sattunut silti ihan kiitettävästi, ja edellispäivänä tuli soiteltua jo 3. kerran putkeen Britpopissa Dynamossa levyjä - tietty murros on edessä. En pyörinyt ihmisten seassa enää niinkään, nautin vain musiikista ja hämmennyin lopulta - DJ-parini ilmoitti, että tämä kerta on hänen viimeisensä. Musiikkimaku on jännä asia, kun se muuttuu niin vuosien varrella yleisessä mielipiteessä.. tai jotain. Vaikea sitä oli selittää, mutta ihmiset olivat jotenkin nyt kaukaisempia kuin ennen. Tai sitten sitä tulee vain itse kaukaisemmaksi, britpop kun ei itsellenikään koskaan ole ollut mikään "the" genre, siis missään vaiheessa. Jotkut asiat kuitenkin toistuivat nytkin - nimittäin uuden löytämisen ilo vanhasta ja tuntemattomasta. Pari päivää ennen keikkaa piti taas avata brittiläisen musan syöverit ja paljon hienoa, paljon hienoa löytyi.




Captain

Uusi tuttavuus - liian vähän heistä on tietoa kaikkialla, saatavilla makupaloja kuuntelua varten. Myspace listaa indie/surf-maastoon ja tietyllä tavalla mieleen tulevatkin jotkut leppoisimmat jenkkibändit tasolla Nada Surf, The Long Winters .. jopa Phoenix on lähimaastossa! Ja haluan kyllä kovasti kuulla lisää, Animal -biisin bongasin ilmaislatauksena, ja sitten myspacessa ja spotifyissa on lisää kamaa. Suosittelen pitämään silmät ja korvat auki!




New Rhodes

Toinen uusi tuttavuus joka kumpusi britpop-hapuilusta, tosin yllättävästi japanilaisen elektroblogin kautta! New Rhodesin kotiosoite on Bristol/London, musiikkityyliltään.. rentoa indie-rokkia? Sitä varmaan, We Are Scientists, Maximo Park, similar kind of stuff. Vaan materiaali on oikein jännää, ja mä otan kaiken vastaan, joka vain sattuu innostamaan. Ja ehkä pian saan käsiini ihan kokonaisen albumin tätä, ja sitten pistetään arviota siitä, olenko ollut potentiaalista yhtään oikeassa, ainakin Everybody Loves a Scene upposi kansaan bileissä! Myspace täällä.



Muse - HAARP

Muse on sellainen.. musta lammas mulle. Jotenkin niin lähellä sitä rokkieminenssiä, jota mä vaatisin uskottavalta isolta rokkibändiltä. Ei tietenkään ihan heti ole tulossa Zeppelinin tai Whon kaltaisia kokoonpanoja, jotka vain yksinkertaisesti huokuisi rokkia eivätkä käytännössä enää tipahtaisi sieltä jalustaltaan. Muse on parin albumin päässä siitä statuksesta, mielestäni. HAARP on bändin live-albumi, jota yllyin kuuntelemaan ja katsomaan britpopin Cydonia/Starlight/Time is Running Out -kimaroiden kautta.. jotenkin bändi unohtuu aina. Mutta HAARP on sellainen live-dvd, joka saa minut unohtamaan vihani livetaltiointeja kohtaan - yleensä vain olen kateellinen siitä, etten ole päässyt itse paikalle todistamaan showta. Mutta sitä kun katselen näytöltäni - taas - saan tunnelmasta niin paljon irti ettei se edes haittaa. Oon laittanut tätä ennenkin tänne, mutta miksi ei lisää!




Franz Ferdinand

Franz Ferdinandin uusi levy on ollut hieno yllätys. Joskus levyarvioijat vain osuvat niin oikeaan kuin mahdollista, koska on pakko tuoda esiin SUE:n arvio, joka tokaisi suurinpiirtein niin, että siinä missä Bloc Party siirtyi liikaa elektronisessa kokeilussaan kikkailuun ja sellaiseen klusterointiin ja sekavuuteen, että moni tipahti kyydistä (esim. minä), Franz Ferdinandin Tonight teki oikeat siirrot ja lähti samaan suuntaan, muttei liikaa. Kun Hesarin toimittajakin saa bändin suuttumaan kysyessään, oliko voitokasta kaavaa suunniteltu, tavallaan voi sympata molempia puolia virnuillen, koska toisaalta tämähän on kuin jostain malliesimerkistä, miten palata tietynlaisen "sophomore slumpin" jälkeen paremman musiikin kantaan, ja palauttaa bändin maine uskaliaana, edellinen levy kun oli vain ja ainoastaan jatko-osa debyytille - näin minun mielestäni. Mutta en valita. Paljon hyvää on Tonightissa, ja todella harmittaa etten lopulta ehtinyt soittaa uudelta levyltä mitään britpopissa, vaikka sitä pyydettiinkin kerran, voi surku! Pitänee harmitella tätä kyseisen levyn äärellä sitten ihan kotioloissa, sniff.



Ulysses