Wobble wobble

Maaninen maanantai on täällä taas, ja tänään sillä on uudenkarhea soundtrack. Yhtye, joka tarjoaa sen, on sellainen kuin Tammar. Kotoisin Indianan Bloomingtonista, tunnistavat kuulemma itsensä genre-nimestä "wobble-pop", hihi. Kenties parempi kuvaus olisi juuri sellainen ilmava kiva rokki, jota nyt tuntuu puskevan jokaisesta kivenkolosta mutta sillä omalla tietyllä toimivuudellaan, joka tekee biiseistä hittejä ja kokonaisuudesta toimivan. Kiipparimies Ben Swansonin levy-yhtiö on myös kiinnittänyt tämän kivan The War on Drugsin, ja siinä onkin aika hyvä viitekehys, jos ei Last.fm:ssä samankaltaiset artistit vielä sytytä hehkulamppua pään päällä. Debyyttialbumi on 7 kappaleen pituinen kompakti kokonaisuus, jota voi suositella kaikille kuunneltavaksi, se löytyy myös Spotifystä ja kappale "The Last Line" ladattavassa muodossa Bandcampista.

Festariuutisista myös kuuluu hankalia päätöksiä, koska Göteborg ja Helsinki vastaavat aika paljon samanlaisilla kattauksilla: Flow kiinnitti kovia nimiä, lähinnä The Black Keysin (joka myös WoW:ssa), Flying Lotuksen ja Nicolas Jaarin, A Winged Victory for the Sullen tuli myös aika puun takaa. Way Out West on vastannut tähän kiinnittämällä Blurin, Wilcon ja lisää kuulemma sataa laariin tänä iltana. Götiksen taholla ainakin tiedetään miten mikroblogien aikaan tehdään promotyötä, kun eilisyönä satoi nettiin paljon kryptisiä vihjekuvia, jotka oikeasti jo vaativat hiukan arvuuttelua. Tällä hetkellä festariuutisten pohjalla kytee seuraavanlainen kaava:

(Wilco + Refused + x) - (Flying Lotus + Nicolas Jaar + y) - Hostellikulut ja matkat = z.
Mikäli z > 0, Lopputulos on matka Göteborgiin.

Pitää valmistautua keskiviikkona alkavaan työpaikkaperehdytykseen laittamalla kaikki matemaattiseen muotoon, että lasken ihmisten palkat kevään ja kesän aikana oikein. Brysselistä en keksi mitään kaavaa vielä, mutta kesälomat selvinnevät kenties jo tällä viikolla, mikä on tällaisten asioiden suhteen todella hyvä.

Ei mulla muuta. Paitsi dubstep-kissa.

Tämä on paras aika vuodesta - festariravit 2012

Oikeaoppinen tyyli kiitää keikkalippujen luo kello 9.00. (Lähde)

On taas se aika vuodesta - festariravit. Noin vuoden vaihteen kohdilla lähtee moni jännä ja voimakas hevonen liikkeelle ja painaa kohti lopussa häämöttävää maalia, jossa odottavat festarimuisto-ruusukkeet ja sähköpostissa vilkkuvat PDF-liput. Hevosen valinta on kaikkea muuta kuin helppoa tässä kilpailussa mutta onneksi jokainen valinta on jonkinlainen voitto. Mutta miksi tyytyä ok-valintaan kun voi saada elämänsä kokemuksen?

Matkalla ovat mukana monet yrittäjät, mutta tietyt hevoset on jo alusta asti tuomittu häviämään. Ne ovat liian eksoottisia, liian eteerisen kaukaisia, eivät yksinkertaisesti sovi tänne pohjolan kynnyksellä valintaansa tekevälle. Kertoimet on aika kovat mutta alkusijoitukset ovat myös niin suuria että hirvittää. Ehkä vuosien päästä päästään esimerkiksi kokeilemaan Coachellan tai vaikkapa muikean Sasquatch! Festivalin tarjontaa Washingtonin osavaltiossa. Siellä esiintyisivät tänä vuonna sellaiset tekijät kuin Metric, The Head and the Heart, The Shins, The Cave Singers, Silversun Pickups, Tycho, Beardyman, fun. ja The War on Drugs. Coeur de Piraten kaltaiset harvinaisuudet nostavat ehkä Jenkkien mittakaavalla "normaalin" festarin kiimaisen musadiggarin listoilla korkealle. Kun joskus on varaa, on kenties täsmäammuksen aika. Mutta ei vielä vuonna 2012.

Eksoottisemmat valinnat samalla mantereella eivät myöskään kohoa erityisen korkealle listoillamme näissä raveissa, koska viime vuonna kokeiltiin jo etelän hetelmiä ja lopputulos oli ehkä vakuuttava mutta myös kovin uuvuttava. Pysykäämme siis hiukan lähempänä, germaanisten kansojen etäisyydellä, ja pohditaan niitä ominaisuuksia, joiden perusteella valinta oikeasti tehdään. Runsaan namedroppailun sijaan on tärkeämpää tietää mitä haluaa, ja lähteä quality-over-quantity -tekniikalla liikenteeseen. Mitä minä haluan? Tämän totokupongin täyttäjä iskee sen yhden unelmanimensä tiskiin, ja lähtee rakentamaan siitä sitten eteenpäin: Pearl Jam. Ai saamari kun ois namia.

Pearl Jam on eurooppalaisilla festareilla pyörimässä, ja tämä auttaa valitsemaan pitkän kantaman kohteiden kärkeen troikan, jonka muut ominaisuudet laitetaankin sitten entistä kovempaan syyniin. Muilla ei ole tähän kaartiin nyt siis mitään asiaa, varsinkaan kun Spoon on keikkatauolla. :(

Kohde nro. 1.: Isle of Wight. Brittiläinen laatuvalinta, jonka tarjonta on kyllä vaikuttavaa, kuten myös on hintansakin, 230 euroa sisältäen leirinnän. PJ:n lisäksi mykistäviä nimiä on monia, mutta monet niistä ovat suorastaan.. isimäisiä. Bruce Springsteen ja Tom Petty ovat toki kovia nimiä, ja rinnalla on myös ns. uskottavia ja diggarimyönteisiä nimiä: Ruississa missattu Elbow, Ilosaaressa missattu Madness, Flowssa missattu Magnetic Man. Valitettavasti tämä onkin kantava trendi tämän yksilön ominaisuuksissa - paljon meriittejä, vanhojen valintojen paikkaamista, ja sitten Best Coast. Jonka toki haluaisin kovasti nähdä, mutta kun hinta on kova ja vielä Britannian yleinenkin vaatimustaso festarilta varmaan aika hankala, jäänee Isle of Wight välistä. Ei ominaisuuksia jotka nostavat ylitse muiden.

Kohde nro. 2: Main Square Festival. Eksoottinen ja mysteerinen no-name, kuin se uusi ranskalainen vaihtari, jonka käytös ja henkilökohtaisen tilan käsitys herättävät mielenkiintoa ja hämmennystä. Festarit Ranskassa eivät kuulostaa ollenkaan huonolta idealta, viini olisi varmasti mitä mainiointa. Ja mukana on Pearl Jamin lisäksi myös muita nimiä.. vaikkakin ulkokuori ei ehkä vastaakaan sisältöä. Ranskalainen kuumaverisemme ehkä saa hiukan nostamaan kulmia: Blink-182? Miyavi? Tietynlainen läppäkerroin toki tällaisten ilmiöiden näkemisessä saavutetaan mutta kovilla panoksilla pelattaessa tuntuu tyhmältä lähteä etsimään ironista hauskaa keski-Euroopasta asti. Aina voi lähteä Korsoon. Main Square tarjoaa myös valitettavan paljon hyviä nimiä, jotka on jo nähty: Florence + the Machine, Justice, Incubus. Yllättävän vahva juhanimerimaalainen ensipuraisu löytyy siis tästä viinistä, ja jälkimakua me edelleen odottelemme vieläkin.. vaan kuinka kauan? Main Square on julkaissut vasta säälittävät 11 nimeä ja me siirrymme jo..

Kohteeseen nro. 3: Rock Werchter. Nyt alkaa lyyti kirjoittamaan! Poliittisen historian opiskelijan byrokratiaepäilyt pysähtyvät yksinkertaisen mainosteeman äärellä, kun tähän asti kovin ori esitellään uunituoreella promootiolla höystettynä: Pearl Jam on mukana, mutta nyt voidaan puhua jo pirun kantavasta taustajoukostakin: Ret Hot Chili Peppers on kenties yhtä kova ilmiö kuin itse PJ:kin, eikä kovista kehäraakeista lopu maininnat tähänkään: Garbage. The Cure. Jopa Suomessa pomppinut Dropkick Murphys saa näiden rinnalla hyväksyttävän perus-kiinnityksen slotin, ja miksipä me heitä siinä karsastaisimme. Belgia tarjoaa myös niitä radiohittejä, joita diggarikin myöntää haluavansa nähdä livenä, kun mukana on Skrillex, Mumford & Sons ja Gossip. Wobblewobble-tekijöitä on mukana myös Deadmau5:n muodossa, Skream'kin on mukana. Marginaalisemmatkin "jännätekijöillä" houkuttelevat elektrotapahtumat tuntuvat saavan kovan haasteen. Emmaboda mikä?

Tutummat nimet sulautuvat jännittävään tarjontaan ikäänkuin pikanttina lisämausteena. Amon Tobin. Elbow. Justice. Florence + the Machine ja kaiken maailman Mastodonit ja Incubukset tulevat kuin kaupan päällä kattaukselle, joka hakee vertaistaan Atlantin tällä puolella. On vain ajan kysymys, milloin listan selailija myöntää itselleen: tässä on kyse ihan vain omasta kantista ja sijoituskyvystä. Haluanko, uskallanko, millä porukalla, millä rahoilla? Rock Werchter tarjoaa kyllä parhaan mahdollisen kombinaation vaativalle festarikävijälle. Once in a lifetime ja silleen hei. Kuka lähtee kaveriksi? Kuka löytää kirjoittajalle sen kesätyöpaikan joka mahdollistaa kaiken tämän?

Kisa ei ole kuitenkaan ratkaistu ennen kuin se on ohi ja raha on vaihtanut omistajaa. Kotosuomalaisillakin voimilla on osansa tässä pelissä. Pienemmällä sijoituksella saa toki vähemmän hyvyyksiä mutta jostain kumman syystä vuosi 2012 on saanut monet "perusvarmatkin" festivaalit koettelemaan miellyttävyyden rajoja tarjoamalla muutakin kuin Kotiteollisuutta ja Samuli Putroa.

Ilosaarirock on tarjoamassa The xx:ää ja Antony & the Johnsonsia Joensuun kaupunginorkesterin kanssa, saksalaiselektronisella Modeselektorilla höystettynä. We expected nothing less from you.

Ruisrock ei yllätä tietynlaisella tylsyydellään mutta kantaa dankojonesmaiset odotukset ronskilla otteella. Refused on tulossa juuri Suomen Turkuun, Two Door Cinema Club täyttää pakollisen indie-yllätyksen saappaat hyvin ja jopa The Cardigansin vierailulla on merkityksensä kun soittoon kajahtaa Gran Turismo ite. Hyväksyvää salonkikelpoista taputusta, kyllä tuonnekin pyörällä voisi ehkä jaksaa polkaista.

Jopa Provinssi on onnistunut heittämään yhden tikan oikein, kun paikalla on M83. Tosin tähän kouliintunut musadiggari tuhahtaa, että nähty UMF:ssä häh hää, että kaipa se slayer-kansa sinne sopii paremmin. Vaikka Justice Suomessa onkin aina iloinen asia.

Todellinen villi kortti löytyy kuitenkin rapakon takaa - kahdesta eri paikkaakin. Loppukirissä voidaan nähdä yllättävä nimi, kun hetken käsittääksemme jopa todellisessa ahdingossa ollut Hultsfred taistelee suomalaisia vakionimiä vastaan näiden omilla aseillaan: Siinä missä Suomessa on kovia nimiä monessa kaupungissa, Hultsfred kokoaa ne kaikki yhteen, ja lisää svensson-lisäksi kehiin Mumford & Sonsin, The Stone Rosesin ja Garbagen, ja tietty jonkun Robert Smithin luotsaaman kokonaisuuden myös. Aivan kuin ruoho olisi automaattisesti hiukan ravinteikkaampaa lahden toisella puolella. Ja miksipä ei olisi. Aika näyttää, saattaako Silja Line lopulta festarikävijän jonnekin sinne kotimaan festarien ja ulkomaan reissun välialueelle, Silja Linen kautta.

Jokakesäinen bingotehtävä (Lähde)

Unohtamatta tietenkään Way Out Westiä. Ja Flow'kin julkaisee huomenna nimiä, jotka voivat kääntää koko kisan päälaelleen. Vaikka Suvilahteen tuskin Pearl Jam tuleekaan. Mutta Bon Iver kannattaa aina.. ja The War on Drugs ja Feist ja mitä näitä nyt taas olikaan. Same shit, different name and city, mutta kyllä maistuisi! Tällä hetkellä näyttää siltä, että joko Flow saa meikän pysymään Suomessa täsmäosumillaan tai Belgia kutsuu jos vain rahat riittää. Mutta tilanne on edelleen kutkuttava..

Elämme jännittäviä aikoja!

Talvi kaupungissa

Talvi tuli ja kiireellä, ja se on pitänyt minut sängyssä. Tai sitten tammikuu on ollut kuin pitkäkestoisin maanantai miesmuistiin - selkä rikki, pari flunssaa, kunnon pinot rästejä ja kaamosmasennus ovat olleet läsnä. Toisaalta kaupunki on juuri nyt kauniimmillaan eivätkä liukkaat kadut saa unohtamaan sitä, että juuri nyt kannattaa katsella ympäriinsä ja nauttia vanhoista kivisistä kerrostaloista kotimatkoilla, savupiippujen valkoisesta höyrystä vasten tummaa yötaivasta, paksujen talvivaatteiden antamasta suojasta. Ei ole väärää säätä, on vain väärää pukeutumista.

Urbaani talvi on saanut taas kuuntelemaan urbaania musiikkia. Kesä on kitaroiden ja folkin. Talvi on kylmien koneiden, jotka tuottavat kuitenkin lämpimiä ääniä, väreitä ja jännityksen sävyjä.