Provinssirock 2008

On oikein kivaa purkaa tätä viikonloppua. Hyvin musikaaliset kaksi viikkoa kulminoituivat provinssirock-reissuun, johon lähdin ensimmäistä kertaa itsejohtamassani autoseurueessa, johon kuului lisäkseni kolme hyvää ystävää - kaikki naispuolisia vieläpä, aiheutti kai hiukan kateutta naapurustossa, heh. Anyhow, matka sujui leppoisasti ja perjantai-iltana kun saavuimme paikalle olivat sekä matkan varrella Törnävän lisäleirintäalue (autopaikkoineen) että päävaihtoehto Sahalampi täynnä. Päädyimme majoittumaan Sahalammen alueen toiselle puolelle järven rantaan, jossa oli jopa vesivessat ja muutenkin todella kotoisa tunnelma - ilmaisuuskaan ei ketään haitannut. Väsynyt matkailija sai onneksi Ecussonin saattelemana unen päästä kiinni nopeasti ja aamulla alkoikin sitten itse festarointi. Sahalammelle asti kajahtaneet Linkin Parkin sing-alongit virittivät loistavasti siihen tunnelmaan.

Matkamiehen maalissa kiitos seisoo.

LAUANTAINA aloitimme toki aamulla aikaisin festarifiilikseen pääsemisen ja matkan kuskina voin myöntää, että tänä päivänä itse kuningas alkoholikin saattoi hiukan tehdä vierailun luokseni, tosin isolla miehellä toki on eväitäkin moiseen touhuun. Kun viimein ehdimme alueelle, porukka hajaantui ja meikäläinen päätyi Päälavalle tarkastamaan yhden suomalaisen legendan, joka on itseltä jostain kumman syystä jäänyt aina väliin - Eläkeläiset villitsivät aivan täysin yleisön jo näin aikaisessa vaiheessa päivää, ja itsekin vakuunnuin mahtavasta letkajenkkatunnelmasta. Yhtään kappaletta en ollut aikaisemmin kuullut (vaikkakin bändin tuotantoa joskus olenkin kuunnellut) mutta ei se kauheasti haitannut yksinkertaisten biisien humppakarkeloissa kun peruskompit olivat tanssittavasti hallussa. Bändin lavakarismalle ehdoton peukku pystyyn, itse musiikin laatua ei voi kriittisesti analysoida, koska sellainen nyt olisi vain noloa. Loistava bilebändi.

Matkalla kohti seuraavaa pakollista etappia, käväisin muutaman biisin ajan Stellan Saarilava-keikalla ja vahvistin ennakko-odotukseni: letkeää radiopoppiahan se on, ei käy kieltämään. Ei kuitenkaan mitään maailmoja järisyttävää, joten saanee vastedeskin pysyä radiossani satunnaisvieraana, mutta suurempaa intoa ei se minusta irti saa. Stellasta haahuilin Rumba-lavalle vilkaisemaan kiinnostavinta uutta tuttavuutta, kovasti hyvää palautetta saaneen uuden albumin julkaisseen Astrid Swanin show'hun. Vaikka ei se kyllä välttämättä ihan show'n tunnusmerkkejä täyttänyt, koska Swanin musiikki sopisi paremmin pieneen klubiin kuin suureen massatapahtumaan, sen verran "anti-stadionrokkia" se on. Kovinta indietä kummiskin varmasti mitä Suomi tarjoaa tällä hetkellä, mutta ei se aivan nyt oikeuksiinsa päässyt. Eittämättä rauhallisen uudelleentarkastuksen arvoinen Swan osoitti kuitenkin olevansa, ja mikäli vain hänen levyihinsä käsiin jotenkin pääsen niin kuuntelen ne läpi ja teen uudet päätelmät. Biisit soljuivat nyt mukavasti ja mieleeni tuli jonkinsortin fiona-apple-johdannainen mutta kotimaisessa kuoressa. Kunhan vain löydän niitä yksittäisiä kohokohtia, ehkä sytyn joskus oikein kunnolla.

Tässä välissä pitikin sitten käydä leirillä nopeasti tankkaamassa, koska piti valmistautua päivän ennakkoon kiinnostavimpaan keikkaan. Justice oli sitä, ja paljon muutakin. Bändin live-esiintyminen oli pimeässä Ylex-teltassa aivan parhaimmassa mahdollisessa kuosissa, taannoisen UMF:n dj-keikan missauspäätös osoittautuikin siis mitä suotavimmaksi. eikä ihme, että bändin vaatimus pimeästä keikkapaikasta on osoittautunut kynnyskysymykseksi ennenkin, koska sen verran klubimainen reivi-fiilis telttaan luotiin, ai että! Edes jatkuva tuttujen biisien kirjo ja keskinäinen puuroutuminen ei haitannut kun se tehtiin äänivallin nimissä. Keikalla ei ollut hetken rauhaa tanssimiselta ja reivaamiselta, hittiä kun pukkasi We Are Your Friendsistä ja D.A.N.C.E.:stä lähtien aina kaikkiin tuttuihin instruvetoihin joita en nyt tässä jaksa nimetä.. ja lopuksi se Master of Puppets -laina, jota olin fiilistellyt kotona jo pitkään enkä edes nyt tajunnut etukäteen toivoa, räjäytti jo räjäytetyn pankin rauniot atomeiksi ja kvarkeiksi. Taannoisen !!!:n Flow-vedon ja ekan festarikesäni Flogging Mollyn Ruissin-keikan ohella kenties päräyttävin keikka mitä olen ikinä nähnyt! Jälkimainingeissa oli mukava taasen valua puolivälissä The Don keikalle toteamaan kuinka auttamattoman söpö laulajatar Olivia oli. Kelpo-indietä, vaikkakin kun miettii, että meinasin unohtaa jo tässäkin koko bändin mainita niin Justicen-jälkeinen hekuma osaltaan auttaa unohtamaan muistijäljen keikasta. Tämän jälkeen ei väsynyt mies muutenkaan jaksanut enää edes sulloutua The Soundsin eturiviin vaikka musiikki vakuuttikin, vaan pyörin sen ja Serj Tankianin välimaastossa vetämässä henkeä ja todistin siinä samalla myös hienot ilotulitukset. Hieno päätös hienolle illalle.

Töttöröö.

SUNNUNTAI ei alkanut todellakaan yhtä aikaisella lähdöllä kuin lauantai, kiitos jo tässä vaiheessa uupuneen vanhuksenkunnon. For shame! Puoliltapäivin herättyämme vietimme leppoisasti aikaa leirillä kahteen asti ja sen jälkeen palloilimme erinäisissä kokoonpanoissa alueella - itse hairahduin myyntikojuille ostamaan suurelta emeritus-humanistijohtajaltani 20 euron kirurginteräksisen sormuksen, en ymmärrä vieläkään miksi - kunhan vain saan tämän myyntimiehen käsiini uudemman kerran niin ehdin siitä hyvästä kurmottaa! Samaisesta syystä en ehtinyt myöskään odottamaan Paramoren keikkaa hyvissä ajoin eteen vaan jouduin sullomaan itseni läpi valtavan ihmismassan kunnes pääsin lavan eteen reunalle - keikka itsessään oli aika perushuttua, varsinkin encorettomuus laittoi v*tuttamaan.. Mutta vaihtaakseni aihetta iloisempaan, pienenä tietoiskuna erinäiset etenemistavat ja niiden toimintafunktiot:

• Varjoauraaminen (kivuttomin tapa liikkua missä vain - bongaa yleisössä jo valmiiksi liikkuva tunkija ja hivuttaudu tämän vanaveteen joko smalltalkin saattelemalla tai salaa. Säästyt näin synnintuskilta, koska edellämainittu ja -luovaava olisi jo kuitenkin suututtanut ohitettavat.)
• Auraaminen (aseta sormenpääsi 90 asteen kulmaan ja muodosta näin pyramidi. Ala hokemaan mantraa "anteeksi" ja sovella käsiäsi aurana, edeten näin vaikka läpi harmaan kiven. Soveltuu nopeaan etenemiseen yleensä keskivaiheilla yleisössä joko tungoksessa tai äärimmäisessä omassa kiireessä. Ei suositella liian edessä lavaa tai juomien kera. Huom: Et tule välttymään kirosanoilta. Totu niihin, lopullinen parantunut keikkapaikkasi on sen arvoinen.)
• Hivuttautuminen (Toimii yleisön etuosassa luontaisen poistuman ja/tai pelisilmän avulla. Skannaa etualaltasi mikä tahansa 1/2m² alue arvioiden tila yleisön pääluvuista ja etsi itsellesi mikä tahansa reitti paikkaan, äläkä turhaan välttele sokkeloisia ratkaisuja - kannattaa suhteuttaa reitin helppokulkuisuus ja valinta myös ohitettavien pituuteen, koska ainakin pitkänä kaverina ei kauhean hyvää kuule jos päätyy hivuttautumaan 160cm ernun eteen. Saatteena toimii ehdottomasti "anteeksi", mikään muu ei tehoa yhtä hyvin. "Mul on kaveri tuolla"-selittely aiheuttaa lähinnä v*tutusta ja vastaletkauttelua siitä, että kenelläpä ei olisi.)
  
• Pittaus (jos olet pitin takareunalla, ota vauhtia ja juokse/pompi/ryömi sen läpi sen etureunalle. Helppoa, mutta vaarallista. Koostasi ja ambitioistasi riippuen voit jyrätä matkan varrella mahdollisimman monta paidatonta hajottavaa lätkäjätkää - go go!)
  

Paramoren pettymyksen jälkeen kuitenkin Disco Ensemble ylitti kaikki odotukset, eturiviin jääminen osoittautui ehkä parhaimmaksi valinnaksi ikinä. Jussin kitarointia aivan edestä seuranneena oli ilo moshata jok'ikinen vähänkin räjähtävämpi biisi läpi ja elää mukana jälleen kerran mahtavien Beaconin ja Headphonesin tahtiin - Jussin hyväksyvät katseet ja fiilistelyt välittyi kyllä herkästi omaankin fiilistelyyn, ihan näin heteroseksuaaliakin kehtaan myöntää! Ehdoton kruunu keikalle oli toki jo sen puolivälissä kun In Neon tärähti ilmoille, joten se niistä minun peloikkaista spekulaatioista biisin suistumisesta unholaan. Aivan mahtava kokemus tämäkin, Justicen ohella festarien kohokohtia - ja tiedäppä, vaikka tämä fiilis välittyisi myös lehtikuviin asti, sen verta minua ja kaveriani eturivissä kuvailtiin.

Pakkohan siitä on kuva näyttää että itsekin uskoo: Foo Fighters. Jee-a!

Disco Ensemblen jälkeen olikin hyvä hoippua voipuneena päälavalle toteamaan, että Foo Fighters oli Suomessa, ja itse oli tajunnut olla paikalla todistamassa sitä. Kaksituntinen setti ei enää ollut mikään orgasminen kokemus DE:n jälkimainingeissa mutta tietynlaista historianhavinaa kuitenkin tuli koettua, kun tajusi ajatella Dave Grohlin historiaa ja krediittejä. Kaksituntiseksi venynyt keikka olikin loistavien välispiikkien saattelevana balsamia alusta loppuun kaukaisen suomalaisen haavoihin, joka niin usein jää skandinavian kiertueilla paitsi isojen nimien läsnäololta. Kaikki hitit tulivat mitä mainioimpina sovituksina, vaikkakin Everlong olisikin ollut kiva kuulla ihan suoraan rokkiversiona, vaikka eipähän se akustinenkaan ollut mikään huono veto. Ainoat nimibiisit joita olisi vielä jäänyt toivomaan olivat Next Year ja Hey Johnny Park, mutta ettei saivarteluksi menisi - FF:n näkeminen oli unohtamaton kokemus.

Summa Summarum? Vaikka paluumatkalla autosta olikin yksi retkeläinen vähentynyt muille reissuille ympäri Suomen ja matkalla eksyttiin kerran jo melkein Poriin niin ei kyllä valittamisen aiheita keksi. Mukana oli festarineitsytkin joka vakuuttui matkan loistavuudesta vaikka onhan se eräjormailuineen aika reissu kokemattomalle. Peukut pystyyn. Paras festarireissuni lyhyen elämäni aikana.. mutta ensi vuonna pistetään vielä paremmaksi!

Kuvat: Johanna Holmberg