Maailmanmusiikkia ja bassosooloja

Tuli käväistyä todellakin Incubuksen keikalla - lyhyestä virsi kaunis: keikan alkupuoli oli ehkä tiukin kokonaisuus tuttuja biisejä jotka liveatmosfäärissä aivan uskomattomaan loistoon. A Crow Left of the Murderin biiseistä aika harva iski lainkaan ja olivatkin setissä se vähiten kiinnostava osuus.. lukuunottamatta kappaletta Sick Sad Little World, joka yltyi instrumenttien eteeriseksi äänimereksi, suorastaan jazzinkatkuiseksi jamittelusessioksi. Erityisesti Incubuksen basistin Ben Kenneyn uskomaton soolo veti minut täysin hiljaiseksi eikä voinut muuta kuin ajatella, että vaikka kuinka rutiinikeikalta yleisen mielipiteen mukaan ilta tuntuikin (jälkeenpäin netistä tarkasteltuna), nämä miehet kyllä osasivat musisoida, jos ketkä.

Aasinsiltana toimii erityisesti mahtava bassosoolo! Nimittäin vielä kotiintultuani yöllä fiilistelin tuota yksilösuoritusta, ja mietin että mukava nähdä tuollaistakin taiturointia välillä kun on harvinaisempaa herkkua.. ja sitten kotiin tultuani avaan Noise.fin ja tällainen uutinen pamahtaa silmilleni! Elossaolevista jazzin basistisuuruuksista kolme suurinta on tulossa Suomeen, ja vielä että millä hinnalla! Onnen kukkuroillahan tässä voi vain olla, vaikka toisaalta rahaa tuntuu menevän kaikkeen musiikkiin liittyvään aivan liikaa, kun sitten vielä kaiken kukkuraksi kuulee uutisen Galaxyn saapumisesta Helsingin Juhlaviikoille.. lopettakaa tänne tuleminen, jooko, tai ainakin ajoittakaa siten että rahan kanssa ei tule ongelmia? Kerta bassofiilistely-telepatia toimii jotenkin mystisesti, niin olisi syytä tämänkin toimia!

Bassofiilistely on itselleni aika jännää, koska sinäänsä mitään erityistä kytköstä soittimeen minulla ei ole. Syyksi tähän intoon voisikin lukea vain ja ainoastaan tasan yhden asian - Jaco Pastoriuksen self-titled debyyttialbumin. Alkujaan kun aloin kuunnella jazzia ja tutkailin suuria nimiä aina Davisista Coltraneen ja Hubbardista Hancockiin, todella moni nimi jäi takaraivoon miellyttäväksi muistoksi ja kokemukseni, mutta aika harva albumi jäi erityisesti mieleen juuri yksittäisenä musiikkielämyksenä, jazz kun oli ihan täysin uutena genrenä jo yleissuuntauksena niin miellyttävä. Toki voisin luetella esimerkiksi John Coltranen ja Herbie Hancockin klassikoita lempilevyihini kuuluviksi (nb: Blue Train, Maiden Voyage, ei yllätyksiä siis), mutta silti mikään niistä ei yhtä paljon ole henkilökohtaisella tasolla koskettanut kuin Pastorius ja hänen levynsä. Miehen traaginen kohtalo ja vieläpä kaukaiset suomalais-juuret loivat vielä pientä lisäkuriositeettiä henkilöhahmoon, vaikka mikään ei yhtälailla vakuuta kuin miehen basson värinä. Se menee luuytimiin ja tuntuu vatsanpohjassa. Hieno soitin, hieno laji. Loving the player and loving the game.

Sokerina pohjalla vielä hauska uutispätkä.. yllättäen taas Yhdysvalloissa meininki arvelluttavaa. itseäni ei sinäänsä haittaisi, että kotikaupunkini poliisit olisivat huippuälykkäitä mutta ehkäpä sielläpäin asiat vain ovat toisin. Luulisi lähinnä että älykkyysrajojen soveltaminen skaalan alapäästä olisi tärkeämpää.. vaikka kyllä varmaan sitäkin siellä harjoitetaan. Toivon mukaan!