There ought to be a law / against you comin' around

Silloin hipit vielä mellastivat ja tunkivat kukkia/kukkaa piippuihin.

Suomen kesässä on lämmön ja opiskeluttomuuden lisäksi eräs tärkeä ja mahtava puoli - musiikkitarjonta moninkertaistuu ja monipuolistuu. Olin juuri eilen katsomassa Bob Dylania Hartwall-areenalla, eikä ollut suinkaan huono tapa rikkoa hallikeikka-neitsyys. Huolimatta siitä, että ihmisten pyöristyttävä marmattaminen miehen äänestä hajottikin keikan jälkeen kävelymatkalla Pasilan asemalle että junassa, nautin kyllä mahdollisuudesta nähdä tämä legenda livenä vielä kun siihen oli mahdollisuus. Kiroan edelleen sitä etten ymmärtänyt mennä katsomaan James Brownia kun siihen oli mahdollisuus, joten en suostunut tekemään samaa virhettä Bobin kohdalla. Bobin lauluääni oli kyllä aika ikävä kun teki ihan pahaa miettiä sattuikohan miestä paljonkin kurkusta. En paikoin saanut lyriikoistakaan tämän takia selvää mutta en kyllä kokemusta välttämättä kauheasti vaihtaisi. Oisipahan soittanut Rainy Day Womenin! Kirjailin nopean 5 minuutin arvostelun keikasta englanniksi Last.fm:n puolelle.

Bob Dylania seuraa nyt viikon tauko musiikista kunnes ensi viikolla minua kutsuu Jäähallilla Incubus! Sitten onkin jo vuorossa kaverien kanssa autoreissu Provinssiin jännästi! Siellä odottaa esim. Foo Fighters, Justice ja Paramore! Sitten on taas vähän taukoa ja vuoroon astuukin Ruisrock, kera Interpolin, Porcupine Treen, Kentin, The Nationalin ja muiden! En tosin tiedä vielä ostanko kolmen päivän lipun, sääli vain että juuri lauantai on itselle se tylsin päivä. Rahankulumis-paineita kun on juuri lukemieni uutisten takia.. Hercules and Love Affair kun saapuu Suomeen sekin! Ja Mad Caddies -lippukin polttelee taskussa. Indie-Iltamatkaan eivät vielä ole julkistaneet ohjelmistojaan ja/tai hintojaan. Flow Festival'kin voisi vakuuttaa yhden päivän lipun verran kerta lauantaiksi sattunut The Roots, CSS, Sebastian Tellier ja Huoratron näin esimerkiksi. Voiko tämä olla Suomi? Tarjonta tuntuu ylittävän joka vuosi edellisen vastaavan. Minä tosin siitä pidän.. kukkaro taas vihaa koska laihdutuskuuri tuntuu olevan pysyvää sorttia. Sanon hyvästit suunnitelmille saada jotain säästöön syksyä varten.

Käväisin myös katsomassa mukavassa seurassa Wäinö Aaltosen museolla katsomassa jonkun Harry Kivijärven omaa taidekokoelmaa. Mukana oli kaikkea Rembrandtista Hokusai'hin.. mutta kyynikkohan sen tiesi, mukana oli konkreettisesti tasan yksi luonnos ensiksi mainitulta ja toiseksi mainitulta pari hassua A4-kokoista teosta. Toisaalta ei voi muuta kuin kunnioittaa ihmistä, joka on onnistunut keräämään moisen määrän taidetta vanhoille päivilleen ihasteltavaksi. Kyllä minullekin esimerkiksi kelpaisi Ville Wallgrenin patsas olohuoneeseen ihailtavaksi (näyttelyn paras teos). Reissu oli kuitenkin kaikkea muuta kuin turha koska kun takana oli työpäivä 09-16 ja edessä illalla duunia järkkärinä Skycladin/Korpiklaanin keikalla 20-02 niin vapaalle vaihto oli todellakin tarpeen. Muutenkin museovierailuissa on sellainen oma eteerisen uinuva tunnelmansa joka menee melkein meditaatiosta - vaikka kaikki teokset eivät iskisikään niin taide ei tunge itseään sinulle eikä tarvitse kokea painostuvansa sen edessä jos lähtee sitä katsomaan terveellä asenteella. "Olenko ihan mauton perusjantunen kun en tätä ymmärrä?!"-oletuksella tulisi aina vain paha mieli, koska sellaisia mindblowing-tason taiteellisia kokemuksia nyt kuitenkin tulee taidediggarillakin vastaan aika harvoin. Omalla kohdallani ne ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Itselle tulee mieleen vain kaksi tapausta ulkomuistista - Uffizin Sandro Botticelli -elämykset Firenzessä sekä noormarkkulaisen nuorena menetetyn sensaatiomaisen Ilkka Lammen näyttely Amos Anderssonissa. Kylmät väreet tulee vieläkin jälkimmäistä ajatellessa.

Ja kylmistä väreistä puheenollen. Niitä tuli eilenkin, mutta vähässä kun on sellaiset tilanteet että musiikki aiheuttaisi niitä ruudun kautta.. tässä yksi sellainen. Hiukan tässä vaiheessa kaduttaa että tuli aikoinaan missattua Muse livenä Suomessa. Joskus pitää vielä korjata virheensä.