KYLLÄ.

Okei, tiedän että jääkiekon ei pitäisi olla kesällä mitenkään kuuma puheaihe, varsinkaan kun tapahtumat, jotka yleensä tässä vaiheessa ovat puheenaiheina (vapaat agentit, harjoitusleirit, tulokkaat), eivät ole vähänkään vähemmän seuraavalle ihmiselle raflaavia. Mutta tämä on iso asia minulle - suomalaisena jääkiekon ystävänä.

"Saku Koivu to the Ducks", ilmoitti Twitterissäni Brennan Klak, ja yhtäkkiä minut valtasi uskomaton ilon tunne. Automaattisesti kävin läpi tunteita ihan lapsuudenajoiltani asti, siitä asti kun olen aktiivisesti jääkiekkoa seurannut. Saku ja Teemu ovat olleet kirjoissani Suomen ehdottomasti kaksi pidetyintä urheilijaa, millään saralla, koskaan. Molemmat kuuluivat lempipelaajiini lapsuudessani, ja heidän kautta muotoutuivat myös fanisuhteet ensimmäisiin joukkueisiin - ei yllättävää että Winnipeg Jets ja Montreal Canadiens tulivat tutuiksi ja niitä minä kannustin. Winnipegillä oli toki Teppokin, ja Habseissa taisi itse tukkajumala Kiprusoffikin pyörähtää, mutta silti ne joukkueet olivat minulle kuin Teemu ja Saku.

Anaheim Mighty Ducksin syntyaikaan minulle kävi niinkuin niin monelle lapselle siihen aikaan - katsoin ne Disney-elokuvat Ankoista, ja tykästyin siihen joukkueeseen, ja Paul Kariya oli myös ensimmäinen fanittamani ulkomaalainen pelaaja sympaattisuutensa takia, toki myös promootio toimi tämän osalta. Kun 9-vuotiaana sitten yhtenä päivänä isä haki minua koulusta kotiin - muistan tämän kaiken tarkasti - hän vitsaili minulle, että Teemu on siirtynyt Anaheimiin. Ensin vihastuin isälle, koska kyseessä oli minusta tyhmä pila, oikeasti sellainen uutinen vain oli mielessäni liian hyvää ollakseen totta. Kun hän vakuutti minulle kuitenkin, että niin oikeasti oli käynyt, syntyi heti "1995 Never Forget"-ilmiön jälkeen minulle vahvin kiekkomuistoni. Teemun mukana varmasti Winnipegin historian surkeimmassa kaupassa siirtyi Anaheimiin myös Oleg Tverdovsky, alunperin minulle tuntematon puolustaja, sittemmin myös fanituksen kohde. Myös Anaheimin muut pelaajat alkoivat nyt kiinnostaa - Guy Hebert oli lempimaalivahtini vain koska hän oli Anaheimin maalivahti, en muista hänestä mitään muuta enää vanhempana. Winnipeg jäi kauas unholaan, Teemu ja Paul olivat nyt, Koivun lisäksi, se asia nimeltä "jääkiekko" minulle. Teemu nakutti pisteitä uskomattomalla tahdilla Paulin kanssa, ja jo pelkkä tulokaskauden 76 maalia oli sellainen statistiikka, että pikkupoika ei sitä keräilykorttejaan selaillessaan osannut sivuttaa koskaan. Saku taas johti mielestäni koko liigan kunniallisimpaa joukkuetta, eurooppalaisena, suomalaisena, pienenä miehenä, vaikka ei koskaan pisteitä tehnytkään suurten tähtien tavoin. Siinä oli jotain maagista.

Tästä on kulunut tietysti valtavasti aikaa, ja jossain vaiheessa löysin ensin faniuden Peter Bondraan ja Washington Capitalsiin, sitten suuret "myöhemmät" lapsuuden innostukseni Vancouverin pelaajiin, ennen kaikkea Pavel Bureen ja Alex Mogilnyyn (ainoa toinen 76 maalin pelaaja Teemun kautena!), ja nyt koen olevani uskollinen tälle seuralle Kanadan länsirannikolla - mutta tänään muistin taas mistä jääkiekossa on minulle lopulta kyse. Saku ja Teemu olivat aina olleet minulle lapsena niin yltiöpositiivisia, iloisia ja avoimia sankareita että heitä ei vain voinut olla ihannoimatta. Kun Koivu sairastui syöpään, kuulin asian uutisista ja vaipuin hetkeksi apatiaan - onneksi pahimmalta säästyttiin. Sama homma pahan pelitilanteen jälkeen, kun hän poistui playoff-ottelusta jäältä jääpussi silmällään.. Sivusilmällä seurasin myös kun Teemu eteni urallaan harha-askelten myötä Coloradossa vilttiketjuun ja lähes eläkkeelle loukkaantumisen takia - taaskaan pahin ei käynytkään toteen, onneksi.

Nyt Saku heitettiin pois Montrealista imagonmuutoskampanjassa kuin vanha rätti - 10 vuotta kapteenina, eikä jatkosopimusta, jolla mies, joka oli koko NHL-uransa yhtä kuin Le Bleu-Blanc-et-Rouge, voisi olla sitä koko loppu-uransa. Mutta ehkä asiat ovat nyt paremminpäin, ja Saku saa vielä kerran loistaa urallaan, ilman niitä ylitsevuotavia paineita joita hän joutui sietämään koko kapteeniuutensa ajan, ja saa pelata vieläpä yhden parhaimman ystävänsä rinnalla, joka hänkin jo kerran oli vaipumassa unholaan, kunnes heräsi uuteen kesään - ja kaikki me tiedämme miten siinä lopulta kävi.

Odotan tulevaa kautta innolla. Riippumatta siitä, miten ykkösjoukkueelleni käy, kannustan silti kaikista eniten Sakua ja Teemua, ainakin salaa, jos en asiaa myönnä muille. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa - niinkuin kanssafani sanoi, mikä olisi parempaa kuin Scott Niedermayer ojentamassa pytyn suoraan.. niin. Voisiko sitä parempaa olla?

Kuvat #1 #2