Pori Jazzin jäljiltä on vähän vaikeaa olla ajattelematta vain ja ainoastaan leppoisaa, rauhaisaa ja kesätunnelmaan vaivuttavaa fiilistelyä, joten se on aikalailla teemana. Ulkona on vielä hetken hyvä ilma.. mutta kesä on pian lopussa. Kun sanon näin, ja ajattelen näin, otan lähes pakosta kaiken irti jäljellä olevista, vielä lukuisista hetkistä. Lähden huomenna karavaanaamaan isän kanssa, sitten DJ:ilemään kaverin Turku Moderni -etkoille ja sitten ehkä viikonloppuna ensin Moderniin pomppimaan ja lopulta sunnuntaina pesemään ja lakkaamaan patiota Paimioon. Vapaaviikot ovat parhaita. Tarviiko sitä aina edes olla mitään? (Vastaus Pori Jazzin töiden jälkeen on: ei).
Berry
Yksinkertainen nimi, yksinkertaista musiikkia, mutta hyvää sellaista. Monen montaa chanson'maista naislaulajaa on tullut kuunneltua lähiaikoina hyvien blogilöytöjen kautta, mutta todella harvat nousevat yli massan, koska vaikka genre onkin hyvin miellyttävä ja musiikki usein "ihan ok", mukavan ilmavaa ja positiivista, niin harva silti oikeasti jää päähän soimaan. Berryn ääni on suloinen siinä missä muillakin kollegoillaan, mutta hänen kappaleissaan on sellainen aavemainen melankolia perinteisen letkeän lallattelun taustalla, juuri silleen, että chanson on homman pääasia, mutta missään kohtaa fiilis ei muutu liikaa syaanin ja turkoosin väriseksi hempeilyksi ja makeiluksi. Kappaleet ovat vakuuttavan jazzahtavia, tummien sävyjen värittämiä, mutta silti niin toivoa-antavia. Mielessäni Pariisin kadut yöllä yksin käveltäessä kuulostavat tältä. Ehkä myös jaettu hetki ranskattaren kanssa, kun tämän kanssa makaa sängyssä, valvoo katsoen kuuta ja katua ulos ikkunasta, tietämättä mitä maailma oikeasti voi tarjota. Eksyneenä mutta tyytyväisenä silti. Musiikki, jonka kielestä ei ymmärrä sanaakaan, huokuu välillä tunnelmakuvia, joita muuten ei edes ole olemassa. Vaihtovuotta odotellessa!
Chairlift
Sitten. Chairlift on siitä mielenkiintoinen bändi, että sitä voisi verrata ihan mihin tahansa tyylilajiin. Välillä jazzahtavasta yleisfiiliksestä tulee mieleen Fleetwood Mac tai Steely Dan, suorastaan psykedelinen yksinkertainen kitara-pop-fiilistely minimaalisella soundilla. Toisaalta homma on myös samalla hyvin modernin kuuloista, mukana on sellainen nykyisen folkin aikaansaama hektisyyden ja keveyden välimaastoilu. Ehkä vähän new wave -kasariakin? Onhan tää aika jännää! Toisaalta Chairliftin levy ei ole vielä hyllyssäni, vaikka lähellä sekin homma on jo. Vetiverin lisäksi tämä on myös Way Out Westin kautta opittu ja kokeiltu uusi, inspiroiva tuttavuus. Hyvältä kuulostaa!
Kuvat #1 #2
Posts
No comments:
Post a Comment