Saturday, May 2, 2009

The sun. It's shining.

Hyvää vappua kaikille!

Kiireisin viikkoni miesmuistiin on jo loppumassa, joten on hyvä hiukan kertailla maailmanmenoa ja omaa menoa, järjestyksessä tärkein ensin, krhm.

Olin 1. kertaa ikinä sijaisena lukiossa opettamassa jenkkikieltä, samaan aikaan kun valmistauduin vapun dj:ilyyn, tein ryhmätyötä aiheesta Pohjoismaat ja Japani/Kiina - jonka esittelyseminaari oli muuten vapunaattona klo. 9-12 - ja viimeistelin Arktiset opintoni kuntoon. Samalla laitoin hakupaperit erillisvaihtoon, jonka tarkoituksena olisi siirtyä täyspäiväiseksi poliittisen historian opiskelijaksi. Jännittäviä aikoja!



Muutenkin maailmalla tapahtuu kaikkea - Piratebay-oikeusjuttu ei tunnu loppuvan koskaan, kun anti-piratismi-lobbarit siirtyvät vihollisiaan selvemmin lain väärälle puolelle. Lintuinfluenssa tappaa kaikki. Eiku mikä se olikaan, nautakuume? Vuohiallergia. Kyllä te tiedätte, joku sellainen. Itsehän en asiasta ala pelästymään ennenkuin kuolonuhreja pukkaa ympäri maailmaa tihuampaan tahtiin. Sitten vaan Tamifluta naamaan!

Ja mitä musiikkin tulee.. tulen olemaan aika monilla festareilla itseasiassa töissä enkä vieraana, kerta olen hakeutunut JV-koulutukseen. Älkää tulko häiritsemään, mutta moikkaamaan juu hei! Tämän lisäksi olen hankkinut lippuni Pet Shop Boysin keikalle, ja odotan innolla ensi viikon Jean Michel Jarren keikkaa! Ja kivoin uusi bongaus lähiaikoina on ollut yhtye nimeltä Camera Obscura. Onhan tätä skotti-tweetä tullut ennenkin kuultua, mutta nyt uusi albumi My Maudlin Career räjäytti pankin. Parasta poppia!

No comments: