Hiljaista on ollut. Olen ollut töissä DBTL:ssä, pitänyt lomaa, lukenut surkeaa esseekirjallisuutta ja muutenkin vain ottanut rennosti. Pahoitteluni tästä - ja takaisin ruotuun palaan hämmentävästi kasariäksönillä! Minulla ja tutuillani on tapana pitää välillä elokuvailtoja, joiden teemana yleensä toimii huonous, kasarius, elokuvat, you get the idea? Tällä kertaa käytiin läpi kolmen "legendan" elokuvia - cue herrat Steven, Dolph ja Rutger.
Marked for Death (1990, Dir. Dwight H. Little)
"Juuri niin huono, kuin Seagalilta voi odottaa" 5/10
Oletuksena oli, että Marked for Death on ollut aikoinaan Steven Seagalin suurimpia hittejä. Olen nähnyt monta hänen elokuvaansa ja vain harvoista muistan yhtään mitään - poikkeuksiksi laskettaneen Kaappaus-pätkät ja Ratkaisun Hetket (Executive Decision). Marked for Death oli hyvin, hyvin huono elokuva, joka lopulta katoaa mieleni unholaan sekin. Juoni noudattaa uskollisesti tuttua kaavaa, jossa Seagal on entinen FBI/CIA/DEA/NSA/Navy Seal -jäärä, joka palaa jonnekin tekemään jotain normaalia, kunnes hänet revitään takaisin tositoimiin hakkaamaan jengiä. Olemme siis perimmäisen Seagal-läsnäolon äärellä. Suburbia täriskööt.
Elokuvan jamaikalais-gangsteri-voodoo-teema on kohtuullisen huvittava, kuten myös wikipedian mainostama suosio seagal-fanien keskuudessa. Elokuvassa murretaan nimittäin aivan valtava määrä isoja luita, ja en yhtään ihmettele miksi Seagal on enemmän kuuluisa kivikasvoisuudestaan kuin muut alan B-toimintasankarit. En tiedä kuinka uskollinen tähti on aikido-juurilleen, mutta ei se juurikaan vakuuta valkokankaalla. Plussapisteet tahattoman huumorin määrästä, tästä huolimatta, koska jamaikalais-meininki ja Seagalin oma kyvyttömyys puhua muuten kuin kuiskaamalla teki pätkästä lopulta ihan viihdyttävän - ainakin sen yhden kerran, ja hyvien ystävien ympäröimänä. Mutta ei sen jälkeen missään muodossa.
Elokuvan jamaikalais-gangsteri-voodoo-teema on kohtuullisen huvittava, kuten myös wikipedian mainostama suosio seagal-fanien keskuudessa. Elokuvassa murretaan nimittäin aivan valtava määrä isoja luita, ja en yhtään ihmettele miksi Seagal on enemmän kuuluisa kivikasvoisuudestaan kuin muut alan B-toimintasankarit. En tiedä kuinka uskollinen tähti on aikido-juurilleen, mutta ei se juurikaan vakuuta valkokankaalla. Plussapisteet tahattoman huumorin määrästä, tästä huolimatta, koska jamaikalais-meininki ja Seagalin oma kyvyttömyys puhua muuten kuin kuiskaamalla teki pätkästä lopulta ihan viihdyttävän - ainakin sen yhden kerran, ja hyvien ystävien ympäröimänä. Mutta ei sen jälkeen missään muodossa.
The Punisher (1989, Dir. Mark Goldblatt)
"Dolph ei osaa puhua - siis sopiva valinta tähän elokuvaan" 7/10
The Punisherin valintaa elokuvailtaan kannatin valtoimenaan, koska jostain kumman syystä pidän tästä pätkästä valtavasti. Jokin siinä on - kenties koko kasarihengen dekadenssi, joka vain sopii paremmin "Tuomarin" henkeen kuin 90-luvun muovisuus tai 2000-luvun ajankohtaisuus. Dolph Lundgrenin roolisanataitavuus on todettu juttu (huonoudessaan) joten Frank Castlen vähäsanaisuus toimii erinomaisena pohjana anti-sankarille, joka ampuu ensin eikä kysele perään. Mafiosoista viimeinen palaa Castlen kaupunkiin ja ruumiita alkaa tippumaan - ninjat ja yakuza ovat tulleet myös apajille, joten siinäpä työnsarkaa Dolphille, joka tähän mennessä on tappanut kaikki edelliset antagonistit/tyhmät pahikset. Mukana on myös koomisen stereotypinen poliisipari, katselemassa toimintaa "WTF"-asenteella, joka samalla latoo kasaan sentimentaalisen juonen, todella hämmentävä Barry Otto shakespearemäisenä kätyrinä/pummina ja tietenkin kohtaus huvipuistossa - taas näitä käsikirjoittajien guilty pleasure -juttuja.
Sain paljon merkitseviä katseita seistessäni The Punisherin takana, ja elokuvan jälleen nähtyäni en perääntynyt mielipiteestäni - vaikka onhan tämäkin enemmänkin kasari-kuraa kuin klassikko-kastia. Pidän elokuvan synkeästä yleistyylistä, joka hakkaa Thomas Jane -rebootin mielestäni sata-nolla, Dolphin habituksesta ylipäätänsä hyvin antisosiaalisena päähahmona, sekä juonesta joka ei yritäkään olla liian tosissaan. Päälleliimattu tunteilu on niin päälleliimattua, ettei sen läsnäolo edes haittaa vaan toimii pelkkänä tahattomana lisänä asetelmaan, jossa ninjat ja gangsterit lähinnä kuolevat ja Dolph pukeutuu motoristikuteisiin ja haistattelee kaikille. Excellent! Olemme kasariäksönin ytimessä.
Sain paljon merkitseviä katseita seistessäni The Punisherin takana, ja elokuvan jälleen nähtyäni en perääntynyt mielipiteestäni - vaikka onhan tämäkin enemmänkin kasari-kuraa kuin klassikko-kastia. Pidän elokuvan synkeästä yleistyylistä, joka hakkaa Thomas Jane -rebootin mielestäni sata-nolla, Dolphin habituksesta ylipäätänsä hyvin antisosiaalisena päähahmona, sekä juonesta joka ei yritäkään olla liian tosissaan. Päälleliimattu tunteilu on niin päälleliimattua, ettei sen läsnäolo edes haittaa vaan toimii pelkkänä tahattomana lisänä asetelmaan, jossa ninjat ja gangsterit lähinnä kuolevat ja Dolph pukeutuu motoristikuteisiin ja haistattelee kaikille. Excellent! Olemme kasariäksönin ytimessä.
Blind Fury (1989, Dir. Phillip Noyce)
"Hämmentävän eheä toimintakomedia" 7,5/10
Viimeinen pätkä oli haastavampi sijoittaa kategorioihin - tavallinen jännäri, kasariäksöni, vai äksönkomedia? Genret ovat aina olleet minulle niin mysteeri, että onneksi selvisin epäselvyydestä huolimatta. Juoni toki pohjaa toimintaan, koska päähenkilönä on hra Rutger Hauer virnuilevana, sokeana ja silti kovin pätevänä miekkamiehenä Nick Parkerina. Vietnamissa sotiessaan näkönsä menettäneen veteraanin opit tulevat paikallisilta, jotka tekivät jostain syystä myös kaverista harvinaisen veijarimaisen tyypin - Parker toimii usein kieli poskessa, on tuttavallinen ja asiallinen, antaa ärsyttäville pikkuipanille nenille jos nämä pokkuroivat hänelle, mutta ei itke (koska kyynelkanavat ovat tuhoutuneet)! Sinäänsä koko asetelma on jo niin koominen, että elokuvan hauskuus ei yllättynyt. Se, kylläkin, että välillä huumori oli oikeasti sitä parasta - eli ei tahatonta. Elokuvalla on oikeasti hetkensä, ei pelkästään nostalgia-arvoa tai arvoa itseriittoisten elokuvafanaatikkojen leffaillan kommenttiraidan fillerinä.
Hauerin roolisuoritus poikkeaa edellisistä huomattavasti - mies osaa puhua englantia, osaa ilmeillä, osaa ylipäätänsä niin paljon enemmän kuin Dolph ja Seagal, että jo tämä kontrasti jätti äijäporukan haukkomaan henkeään. B-elokuvanimeksi profiloitunut näyttelijä on oikeasti hiukan väärässä kaartissa stereotypioissani, koska hän kantaa koko elokuvaa oman itsensä takia, eikä sen tarvitse turvautua hauskoihin sivuhahmoihin, korneihin juonenkäänteisiin tai toiminta-kohtauksiin. Näitä kaikkia leffa kuitenkin pitää myös sisällään, joten siinäkään mielessä aikaamme ei haaskattu. Lostin John Lockena tunnettu Terry O'Quinn oli hauska bongaus castingissa, kuten myös aivan Tea Leonin näköinen showtanssija-hahmo kamaline kasarihiuksineen ja -rilleineen, joka ei sitten ollutkaan Tea Leoni. Voi kurjuus! Kaikesta huolimatta - homma toimi!
NB: Bloginpäivitysurakan hämmentävin tietoisku - Seagalin leffan ohjannut Dwight H. Little (täydellinen munattoman toiminnan auteur-nimi, btw) ohjaa myös tulevan Tekken-elokuvan. Hidastettua, dramaattista "noooo!"-huutoa.
Hauerin roolisuoritus poikkeaa edellisistä huomattavasti - mies osaa puhua englantia, osaa ilmeillä, osaa ylipäätänsä niin paljon enemmän kuin Dolph ja Seagal, että jo tämä kontrasti jätti äijäporukan haukkomaan henkeään. B-elokuvanimeksi profiloitunut näyttelijä on oikeasti hiukan väärässä kaartissa stereotypioissani, koska hän kantaa koko elokuvaa oman itsensä takia, eikä sen tarvitse turvautua hauskoihin sivuhahmoihin, korneihin juonenkäänteisiin tai toiminta-kohtauksiin. Näitä kaikkia leffa kuitenkin pitää myös sisällään, joten siinäkään mielessä aikaamme ei haaskattu. Lostin John Lockena tunnettu Terry O'Quinn oli hauska bongaus castingissa, kuten myös aivan Tea Leonin näköinen showtanssija-hahmo kamaline kasarihiuksineen ja -rilleineen, joka ei sitten ollutkaan Tea Leoni. Voi kurjuus! Kaikesta huolimatta - homma toimi!
NB: Bloginpäivitysurakan hämmentävin tietoisku - Seagalin leffan ohjannut Dwight H. Little (täydellinen munattoman toiminnan auteur-nimi, btw) ohjaa myös tulevan Tekken-elokuvan. Hidastettua, dramaattista "noooo!"-huutoa.
Kuvat #1 #2 #3
Posts
No comments:
Post a Comment