Kahvinhöyryisestä tenttiluupista

Tenttikausi on lähes lopussa, ja se tarkoittaa aika kovaa itsekurin tarvetta. Nytkin annan itselleni äärirajoilla vähän anteeksi, kirjoittamalla musiikista. Tarkoitus on ollut pitkään jo tehdä uusi Spotify-listaus, koska niin paljon uutta on tullut vastaan niin jazzin, klubimusiikin kuin laidback tunnelmoinninkin suhteen. Toisaalta huomaan kuinka vilkaistessani Suomen Top40-listaa en tunne juuri mitään suuria hittinimiä, siis edes niitä "altsumpiakaan", joten kenties joululomalla omistaudun muutenkin musiikin kuunteluun enempi. Mutta sitä ennen on kiva esitellä yksi bändi, jota ei sieltä palvelusta löydy, vaikka muuten erityisesti ranskalaiseen poppiin ihastuneena olen palvelun kätevyydestä innostunut.

Muuten kyllä Spotifyn kannattavuus nimenomaan artisteille on ollut aikamoisessa aallonharjassa alan nettizineissä sun muissa. Itselläni on aika ristiriitaiset näkemykset aiheesta, tai kenties informaatiomäärään nähden vähäiset mahdollisuudet perehtyä asioiden eri laitoihin - joten ehkä tulevaisuudessa saan vaikka jonkun akateemisen tutkimuksen verukkeella tutkia asiaa paremmin. Sillä aikaa, asiaa on koottu aika hyvin esimerkiksi Vahtikoiran blogissa.

---

Kanadasta Quebecin läheltä, Sherbrookesta alunperin ponnistava La Patère Rose pyörii siinä ranskapopin stereotypioiden välimaastoissa, kaikin puolin. Osaltaan yhdistän rokkihenkisen monipuolisen sekoilun kannalta bändin Malajubeen, koska niin samalla tavalla kaoottisen monipuolinen ja samalla pirteä meininki on. Toisaalta ihan pelkästään solisti Fanny Grosjeanin äänenkäytön takia en voi olla ajattelematta yhtyettä tietynlaisena "ranskankielisenä Shiina Ringona", joka taas on japanilainen soundiaan (ainakin aikoinaan) hyvin aktiivisesti päivittelevä naikkonen. Laulu on välillä hellyyttävän lapsenomaista, ja välillä äänet riipivät selkäpiitä - suorastaan hämmentävän samanlaisesti molemmilla. Osaltaan myös tietty naiivi söpöys a'la perinteinen chanson muuttaa välillä värimaailman yksipuolisen vaaleanpunaiseksi, silloin kun tyypit kehtaavat vähän kääntämään volyymiä ja intensiteettiä alaspäin. Kyse on kuitenkin hyvin kokeellisesta ja energisestä musiikista, ja parasta bändi on kuitenkin revitellessään räävittömästi. Rokin, elektron ja popin välimaastossa - sinäänsä hyvä, että ihan heti sopivaa genremääritelmää en kuulemalleni keksi.

Taannoin Göteborgissa juttelin hostellituttavamme Aurielin kanssa siitä, miten ranskalainen perinteinen "rock"-kulttuuri ja näin myös bändien ronskius eroaa stereotypisestä jenkkirevittelystä. Tietyllä tavalla juuri Malajuben ja La Patère Rosen ennalta-arvaamattomuus kuvaavat hyvin, miten rock-n-roll hengessä pystytään rikkomaan rajoja, ilman kaavamaisuuteen sortumista. Rokeintahan on tietysti leikitellä ääripäiden välillä. Viuluista rumpukoneeseen, hunajasta psykoottiseen kirkumiseen. Sitä pysyy ainakin koko ajan hereillä, eikä musiikki suostu sulautumaan pelkäksi taustahälinäksi.

---

PS. kuka järjestöavautumistani viimeksi lueskelikaan, niin look no further, sillä tulevaisuudessa tällä SHO:n puheenjohtajalla tulee mahdollisesti taas jotain hyviä pohdintoja järjestömaailmasta tänne blogiin. Istuin tänään PJ-koulutuksessa yllättävän levollisin mielin, ja pohdin jo tulevina suuntauksia ensi vuoden hallitukselle. Kertoo kenties siitä, että motivaatio nousee voimana yli tulevan tehtävän jännityksen. Varsin mukavaa. :)

Kuva #1 #2