The nature, they have it.

Þingvellirin äärellä kahden mannerlaatan kohdatessa.

Reissu on päätöksessään.. tällä hetkellä istun hotellihuoneessa viimeistä iltaa, ja samalla kun koti-ikävä alkaa kasvamaan, myös roikkumaan jätetyt työasiat harmittavat samalla kun oikeasti tuntuu siltä että facebook-statuksenkin mukaan, alan ihastumaan tähän maahan yhä enemmän ja enemmän. Lento lähtee huomenna kahdeksalta aamulla, pian tämä on ohi..

Þingvellirin yksityiskohtia. Rajamailla.


.. and then, Strokkur came.

Mihin viimeksi jäinkään? Tiistaina tosiaan oli edessä kultainen kolmio -reissu, joka on ilmeisestikin se "stereotypinen" Islanninkiertelymatka, ja toisaalta ihan ymmärrettävääkin koska niin henkeäsalpaavia olivat niin Thingvellirin muinainen kokouspaikka mannerlaattojen reunalla, Gullfossin putoukset kuin itse Geysirkin. Strokkur oli vaikuttava osoitus maan tuliperäisyydestä konkreettisesti, ja illan päätteeksi tehty vierailu biothermaaliselle voimalaitokselle osoitti sen myös näytöllä - laitokseen oli pumpattu valtavasti rahaa niin teknisestikin (se oli vielä rakennusvaiheessa) kuin turistien näkökantilta, kun auloissa oli kaikkea n. 2 metriä korkeasta kosketusnäytöstä suureen videosaliin, joissa esiteltiin kuinka maan sisäinen voima valjastetaan ihmiskäyttöön. Koko maan sähköstä vain 10% menee asukkaiden käyttöön ja kaikki myydään teollisuudelle, ja lisää vihreän energian tehtaita senkuin tehdään.. kyllä tuo maa varmasti vielä tulee nousemaan talouskriisistään.

Gullfoss

Keskiviikkona istuskelin sitten siellä 12 Tónar -levykaupassa kahvin äärellä ja kuuntelin levyjä, imin tunnelmaa ja totesin maan musiikkitarjonnan olevan kovin laajaa mutta ei ehkä niinkään monipuolista lopulta - silti mukaan tarttui mukaan kaikkea, kyllä, ja myöhemmin myös loput keskustan liikkeistä tuli tsekattua. Samalla tuli myös todettua yhdessä paikallisessa museossa, että myös Islannissa osataan tehdä hämmentävää/turhaa (?) nykytaidetta.

Jeeppimatkan ensimmäisiä aarrelaaksoja.


Kraaterin laidalta katson maailmaa..


Kylmä, jäätikkövesiputous, kylmempi, jäätikkö, turisti.

Torstai oli rauhallisen kaupunkihengailun jälkeen täydellinen vastakohta kaikelle mitä on ennen kokenut - superjeeppimatka oli hämmentävin turistielämys ikinä. Mukavan saksalaisen pariskunnan ja leppoisan täydellistä englantia puhuvan oppaamme kanssa minä ja äiti koettiin kraatereita niiden reunoilta, näimme sisämaassa vesiputouksia joita ei pääteiden varsilla aivan heti pääse hätyyttelemään, keräilimme Heklan juurelta valtavan laava-erämaan reunoilta laavakiveä tuliaiseksi, useampaan otteeseen vain suu loksahti auki ammolleen ihan kaikesta. Juttu kulki hortonomisaksalaisten kanssa, Óli hiukan avasi minulle islantilaisten taikauskon perukoita ja vertailimme skandinaavisia kieliä sun muuta maan ja taivaan väliltä. Kaikin puolin unohtumaton reissu.

Heklaa luultiin aikoinaan helvetin porteiksi. Salakavalaa.


"Joku" putous, ja samalla matkan komein.


Edessä on joki, pitää mennä läpi.


Tää on mun Islanti.


".. and this is my ride."

Perjantai on ollut tästä reissusta toipumista ja viime hetken ostosten tekoa. Lisää kirjoja, lisää levyjä, jo tutuksi käyneiden katujen tallaamista ja totaalista uupumista. Turistina pyöriminen on oikeasti fyysisesti raskasta, kun koko ajan pitää nauttia ja imeä ja kokea. Tai ei se ehkä ole "pitämisestä" kiinni vaan haluamisesta ja pystymisen hienoudesta. Erinomainen irtiotto, joka kyllä oli tarpeen. Nyt kelpaa nauttia kesästä, mutta myös siinä ohessa ahertaa, puurtaa ja pinnistellä.