#15

#15

Jaco Pastorius - Jaco Pastorius
(1976, Epic/Legacy)

Jaco on jazz-muusikoksi aika traaginen tapaus - tietyllä tapaa stereotypinenkin, koska syöksykierre kuolemaan saakka († 1987) lähti liikkeelle alkoholilla lutraamisesta ja huumeisiin sekoamisesta. Lopulta hulluuden partaalle hourahtanut mies kuoli köyhänä ja unohdettuna - mutta Jaco elää silti vahvasti, eikä tietenkään hienon muusikon elämä jää mieliin tragedian vaan musiikin takia.

Tutustuin Jacoon sattumalta etsiskellessäni jazz-intoni huipulla uusia nimiä nimien perään. Wayne Shorterin kautta löytyi mahtava Weather Report, jonka kautta ikäänkuin vahingossa innostuin kuuntelemaan bassotyöskentelyä. En tarkalleen muista milloin ja miten, mutta lopulta minut oli myyty - tämä levy sai minut löytämään basson, niin rokista kuin popista ja jazzista, aivan kaikkialta. Arvostus soittimeen on opastanut minut ties millaisten elämysten äärelle, tuskinpa esimerkiksi ilman Jacoa olisin ymmärtänyt nähdä triota Miller-Clarke-Wooten livenä Helsingissä.

Levy itsessään on tasavahva - enkä oikeastaan osaa selittää sen tarkemmin. Albumin vahvuudeksi voisi laskea kenties juuri ja juuri sen, että laulu Come On Come Over uppoaa kuin häkä - yleensä vihaan jazz-laulua, koska olen ihastunut siihen, kuinka soittimet luovat tunnetilat päähäni ilman sanoja. En ole koskaan osannut kuunnella sanoja yli melodioiden ja soitinten, saati ihan vain miellyttävän lauluäänen, joten jazz antaa minulle mahdollisuuden lakata välittämästä ja antaa vain upota äänimaailmaan.

Jacon jälkeen olen kuunnellut monia eri jazz-basisteja ja voisin väittää (varauksetta Stanley Clarke lukuunottamatta), että kukaan ei pysty samaan kuin Jaco - tuomaan samalla esille sekä basson alataajuuksien luoman sisäänrakennetun 'coolin' että herkemmän puolen. Tietyllä tavalla soitin on Jacon käsissä urbaanin melankolinen olematta silti rankaiseva. Marcus Miller ja Viktor Wooten ehkä juuri siksi ovat jääneet itselläni vähemmälle - ne ovat liian raskaita, liian armottomia. Jacon tekniikka on armoton, mutta tällä albumilla täyteläinen äänimaailma syntyy tasapainosta paikoin muiden instrumenttien avustuksella luodusta kokonaisuudesta (Used to be a Cha-Cha, Kuru/Speak like a Child), toisaalta sydäntäsärkevistä yksinäisistä mutta jämeristä soolotulkinnoista (Portrait of Tracy, Okonkole y Trompa).

Mukana on Shorterin ja Herbie Hancockin kaltaisia suurnimiä auttamassa albumin luomisessa, mutta Jaco on päätähti, ja päätahdittaja. Taustalla soidessaan hän vetää minut pakosta yhä uudestaan ja uudestaan mukaansa niihin tunteisiin, joita selkäpiissä väreili ensikuuntelemasta asti. Töitä en siis voi tehdä kuunnellen Jacoa, koska hän vaatii kaiken huomioni edelleen - soittolistani "jazz" siis ei häntä sisällä! Hän on erikoistapaus minulle, jazzissa, ja musiikissa yleensäkin.

Top15 Lista:
#14 - ?
#15 Jaco Pastorius - Jaco Pastorius
#16 DJ Shadow - Endtroducing...
#17 Amon Tobin - Chaos Theory
#18 Tool - Aenima