#13

#14
Disco Ensemble - Viper Ethics
(2003, Fullsteam Records)

Disco Ensemble on todella vaikea bändi analysoida albumien perusteella. Toki niitä on tullut tehtyä, niitä on tullut kuunneltua, niitä on ennen kaikkea odotettu, sitten mahdollisesti hiukan petytty tai innostuttu positiivisesti - onneksi kronologisesti tässä järjestyksessä. Kuitenkin DE herätti minut keikoille. En juurikaan ennen uotta 2005 pyörinyt keikoilla, mutta satui innostumaan kovasti tästä suomalaisesta bändistä, joka oli tarpeeksi rujoa mutta silti vielä kosketeltavaa - samaan aikaan lehdet ja true-fanit manailivat, kuinka bändi lähti hc-juuristaan kohti punk-poppia! Ja minä vain satuin pitämään kovasti levystä Viper Ethics, enkä huomannut ollenkaan tällaista valittelua, kun First Aid Kit sinä samana vuonna iski kansan tietouteen ja teki bändistä suuren. Toisaalta vihasin sitä, kuinka Viper Ethicsiltä ei enää soitettu enää kuin muutama hassu biisi joka keikalla.. kyllähän siinä oli pointtinsa - Viper Ethics oli yhtyeen huippu. Ja sai minut uskaltautumaan keikoille.

Sittemmin voisi jo uskaltaa väittää toisin, mutta Viper Ethics oli vain sitä kovinta ja parasta DE:tä, joka livenä kuultua laittoi jalat hurjaan spinniin ja levyltäkin iski tajuntaan tietynlaista suunnatonta kaihoa ja uhoa parempaan, hyvin positiivista mutta tyytymätöntä musiikkia. In Neon suorastaan murskasi aina livekeikoilla, Videotapesin yhdistän pitkiin bussimatkoihin töihin Saloon, sattumaltako valitsin aina levyn kuunteluun kun kaihoisasti Hajalan metsissä ajelin bussilla rutiinia, josta halusin karkuun? Sink Your Teeth In oli pitkään sellainen mieleni salaisuus, ikäänkuin soitetumpien harvinaisuuksien takana luimuileva lopetuskappale, joka sitten soidessaan joskus paljon myöhemmin (2008?) keikalla sai minut herkistymään kovasti siitä, kuinka rokkiin tutustumisellakin on juurensa. Disco Ensemblen kautta löysin ehkä ensimmäisen kiinnikkeen raskaampaan musiikkiin ylipäätänsä.. mutta Viper Ethics on omalla sarallaan vertailuissa kaikkien myöhempien löytöjen yläpuolella.

Eksyn vieläkin varmasti monille hyville keikoille, ja innostun vielä nostamaan jalkaa ja jopa sortumaan pittailuun. Livekeikat ovat kuitenkin aina tietyllä mittarilla laskettavissa - ystäväni Kristan kanssa Pitkä Kuuma Kesä ja ensimmäisiä kertoja kun First Aid Kitin biisit olivat vielä tuoreita (hetken) ja Viperin höysteenä syntyi täydellinen keikka, ilman heikkouksia. Turussa S-Osiksen keikka, jonka encoressa lasken jalkaani moshatessani lavan reunalle silmät kiinni, ja tunnen kuinka ilmavirta ja huuto lentävät ylitse ja pian näen kuinka laulaja-Miikka makaa ja karjuu lattialla - kaikki väistivät, senkin idiootit! Ilosaaren vettävaluva eturivi. Ja 3 vuonna putkeen toistuva kaava Turun Klubilla, kun ilkikurinen närkästys paidattomien lätkäjätkien seassa muuttuu innoksi kun Masquerade tai Mantra alkaa soimaan, ja parin hyväksyvän vilkaisun jälkeen tutuilta jotka kohtaan vain DE:n keikoilla, annan vain itselleni myöden ja jyrään. Jyrään!