Mielenkiintoiset kommellukset ja huomiot vievät aikaani. Myös 2,5-kertainen työmäärä, joka kelpaisi Kelalle. Palasin eilen risteilyltä, jo viidenneltä Anglican kanssa viettämältäni. Tätä ennen on tapahtunut esimerkiksi parit sitsit, vuosijuhlat DJ-pesteineen, satunnaista juhlintaa, ihmissuhdesotkuja ja paljon muutakin jännittävää. Tenttiviikkokaan ei ole vielä edes alkanutkaan, joten suunta blogin ylläpitämisessä ei ole ainakaan nouseva käyränä. Joten tässä hiukan mielenkiintoisia asioita, tyhjiötä täyttämään:
Islannissa menee huonosti. Olen tehnyt yhdelle syksyn historianjulkaisukurssilleni artikkelin aiheesta, ja koko homman avautuminen näyttää ulkopuolisen silmissä aika huvittavalta. Ainoa tapa löytää koko maasta joku ihminen selvittämään koko maata käsittävää korruptiovyyhtiä, oli varmaankin edetä niin kauan alaspäin virkamieshierarkiassa kunnes löytyi sopiva ratkaisu - joku tuhannen "or so" kunnan kunnanjohtaja oli sopiva mies hoitamaan asiaa. Harvoin sitä tulekaan ajatelleeksi että koko maassa on asukkaita yhtä paljon kuin koko Turun kaupungin seudun alueella. Niin, ja funtsikaa sitä, että kansalliskokous toteutuu. Nykyaikana. Demokratia on hauskaa, kun se joskus ihan oikeasti koitetaan laittaa käytäntöön modernissa maailmassa.
Jääkiekosta näin: Sports Illustratedille on tehnyt Darren Eliot erittäin mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten punakone-ilmiö realisoituu nykypäivänä. Haastateltavana on vanhemman aallon viimeisiä venäläisiä pelaajia, Slava Kozlov, jonka aloittaessa NHL:ssä todellisuutta ovat olleet vielä loikkaukset, jenkkitodellisuuden sumuttaminen ja mysteerio. Nykypäivän stereotypiat taitokiekkoa pelaavista heiveröisistä venäläisistä ovat edelleen joskus kohdallaan (kts. Bitchslap-Semin), mutta kun katselee tarkemmin esimerkiksi miehiä Ovechkin ja Kovalchuk, ei tuota todellisuutta enää ole. Vahvuuden puuttumisesta puhutaan nykyään "eurojen" osalta enemmän. Politiikan kannalta Länsi-Itä -vertailu on kylmän sodan jälkeenkin mielenkiintoista, kun muistetaan tapaus Malkin ja viimeisin uutinen KHL:n laajenemispyrkimyksistä, kun Ruotsin AIK haluaisi mukaan sykliin. Tilanne elää kokoajan, ja tarjoaa kiinnostavia uutisia lähes joka viikko. Politiikan voima- ja valtasuhteista kiinnostuneena on näitä kiva seurailla.
.. ja se politiikasta ja jääkiekosta. Paitsi, että jos joku tuttu lukee tätä niin suosittelen, että ostakaa mulle Eljas Erkon Elämänkerta joululahjaksi, plz! Ja post-scriptumina, voi kunpa se Daniel Sedin pikkuhiljaa palaisi loukkaantuneiden kirjosta takaisin pelaamaan. Mutta luojan kiitos Christian Ehrhoffista, koska -- *palaa ruotuun* niin siis.
Musiikkia. Ihanaa musiikkia.
Islannissa menee huonosti. Olen tehnyt yhdelle syksyn historianjulkaisukurssilleni artikkelin aiheesta, ja koko homman avautuminen näyttää ulkopuolisen silmissä aika huvittavalta. Ainoa tapa löytää koko maasta joku ihminen selvittämään koko maata käsittävää korruptiovyyhtiä, oli varmaankin edetä niin kauan alaspäin virkamieshierarkiassa kunnes löytyi sopiva ratkaisu - joku tuhannen "or so" kunnan kunnanjohtaja oli sopiva mies hoitamaan asiaa. Harvoin sitä tulekaan ajatelleeksi että koko maassa on asukkaita yhtä paljon kuin koko Turun kaupungin seudun alueella. Niin, ja funtsikaa sitä, että kansalliskokous toteutuu. Nykyaikana. Demokratia on hauskaa, kun se joskus ihan oikeasti koitetaan laittaa käytäntöön modernissa maailmassa.
Jääkiekosta näin: Sports Illustratedille on tehnyt Darren Eliot erittäin mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten punakone-ilmiö realisoituu nykypäivänä. Haastateltavana on vanhemman aallon viimeisiä venäläisiä pelaajia, Slava Kozlov, jonka aloittaessa NHL:ssä todellisuutta ovat olleet vielä loikkaukset, jenkkitodellisuuden sumuttaminen ja mysteerio. Nykypäivän stereotypiat taitokiekkoa pelaavista heiveröisistä venäläisistä ovat edelleen joskus kohdallaan (kts. Bitchslap-Semin), mutta kun katselee tarkemmin esimerkiksi miehiä Ovechkin ja Kovalchuk, ei tuota todellisuutta enää ole. Vahvuuden puuttumisesta puhutaan nykyään "eurojen" osalta enemmän. Politiikan kannalta Länsi-Itä -vertailu on kylmän sodan jälkeenkin mielenkiintoista, kun muistetaan tapaus Malkin ja viimeisin uutinen KHL:n laajenemispyrkimyksistä, kun Ruotsin AIK haluaisi mukaan sykliin. Tilanne elää kokoajan, ja tarjoaa kiinnostavia uutisia lähes joka viikko. Politiikan voima- ja valtasuhteista kiinnostuneena on näitä kiva seurailla.
.. ja se politiikasta ja jääkiekosta. Paitsi, että jos joku tuttu lukee tätä niin suosittelen, että ostakaa mulle Eljas Erkon Elämänkerta joululahjaksi, plz! Ja post-scriptumina, voi kunpa se Daniel Sedin pikkuhiljaa palaisi loukkaantuneiden kirjosta takaisin pelaamaan. Mutta luojan kiitos Christian Ehrhoffista, koska -- *palaa ruotuun* niin siis.
Musiikkia. Ihanaa musiikkia.
Roxane Krief
Roxane on ranskalainen nuori pop-tähtönen, jonka tuotantoa ei edes kokenut netinkävijä oikein löydä netistä mitenkään. Tämä kappale myspace-tililtä on iskenyt sydämeeni kuin hunajainen amorin nuoli. Kuuntele tästä Train de Vie (mp3).
Loch Lomond
Loch Lomond on toinen uusi, paljon kuuntelemani tuttavuus. Siinä missä esimerkiksi lempitrubaduurini Sufjan Stevensin uusi materiaali lähtee yhä kauemmas perinteisestä indie-folkista sun muusta "näillä bändeillä kuvaillaan uusia bändejä"-kaavasta, tämä yhtye on jotain perinteisempää.. mutta silti en kiusaksenikaan vertaa yhtyeen tyyliä mihinkään! Loch Lomondin löytö perustuu kuitenkin osakunnallamme pyörineen sekavaan spotify-rulettiin, jossa etsittiin palvelun syövereistä mitä hämmentävimpiä biisejä. Ystäväni, SHO:n pj Jantti löysikin hyvin hämmentävän biisin - irkkubiisi Loch Lomondin latinoversion, jossa on ties mitä outoa instrumenttivalintaa. Etsin biisiä sitten kotosella netistä talteen mp3:seksi, ja kas kummaa, tämä yhtye löytyi. Sattumat ovat miellyttäviä aina välillä! Kuuntele tästä Wax and fire.
Kuvat #1 #2 #3
Posts
No comments:
Post a Comment