I wanna see you with my t-shirt on

Selailen aina välillä muotiblogeja, joista löytyy ties mitä mielenkiintoista sisältöä - joskus kun vastaan sattuu jotain todella hienoa päällepantavaa ihan miehillekin, kääntää pääni kuitenkin aika nopeasti ensi-vilkaisu mahdolliseen hintamainintaan. Todella usein käy kaupoissakin vaikka joskus oikein kunnolla voisin vaikuttua jostain vaatekappaleesta - jotenkin vihaan käyttää liian suuria rahasummia vaatteisiin, koska kuitenkin miellän ne aina käyttötavaraksi, jotka kuluvat käytön myötä pois. Valitettavasti ymmärsin tänään tekopyhyyteni asian suhteen - jos vaatteita on tarpeeksi, eivät ne kyllä kauhean nopeasti ehdi kulua. Poikkeuksena tietysti farkut, joita minulla hajoaa käytössä luvattoman paljon.. mutta asiaan.

Kävin tänään vapaapäivänä huvikseni läpi Anttilan ja JC:n vaatevalikoimia, samalla kun kävin hankkimassa ns. tarvekamoja (muistitikkua ja taulunkehykset Bob Dylan -julisteeseeni) ja mukaan tarttui yllättäen pari t-paitaa. Samalla tajusin kuinka helppoa ja kivaa on käydä vaateostoksilla jos ainoa mukaantarttuva kama on"pari t-paitaa".. ja että tuo samainen kaava toistuu aika pirun usein. Ja loppuratkaisuhan selvisi kun setvisin hiukan vaatekaappiani.


Materialismin riemuvoitto

Lähes jokaisella paidalla on oma tarinansa, eli muistan tarkkaan mistä ne on hankittu, tai vaihtoehtoisesti mitä niistä on sanottu tai muuten jos niillä on "hauska" tarina. Criminal-paita (5 oikealle, 2 ylös) on kallein koskaan ostamani paita, aikoinaan kustansi 40 euroa Amsterdamista ostettuna.. ja se kertoo jotain siitä, mitkä standardini ovat sen suhteen, mitä paidasta kehtaa maksaa. Saa olla aika vaikuttava riepu, ennenkuin maksaisin 50 euroa paidasta vaikka pelkästään siitä syystä, että lapussa lukee Diesel ja printti on sattumalta uusinta mallia. Täysin ilmaiset paidat ovat myös paheitani.. harmaa Sigur Ros -paita tarttui aikoinaan Stupido Shopin kilpailusta, kun taasen Erotus- ja Guitar Hero -mainospaidat (5-oik-2-ylös, 3-oik-2-ylös) tarttuivat mukaa festareilta tänä kesänä - Erotuksen sai kun käveli UMF:ssa telttaan sisään ja nappasi mukaansa, GH lähti mukaan vasta tunnin jonotuksen jälkeen ja yhden Kissin biisin vetämisen jälkeen Ruisrokissa, ja valkoinen Since 1640 oli läksiäislahja polhissan laitokselta. Tällä hetkellä hauskimmat paidat ovat uudet löydöt, eli Puolasta hankittu kirkkaanturkoosi MORO-paita (sikäläisillä oli Moro Designs -niminen skeittausvaatefirma) sekä tänään mukaan tarttuneita, eli yläreunan 3 euron tähtipaita sekä vielä hintalapussaankin oleva raitapaita alempana siitä. Musta wifebeater ilman tekstejä on mytyssä sohvatyynyllä, siinä on käytännöllisyys yli tyylikkyyden toki.

Raakkasin kaikista Turussa olleista paidoista pois 10 kpl "ei-katukelpoisia" - säästeliään luonteen tunnusmerkiksi voi laittaa sen, että näistä lopulta vain 3 sai tuomion keräyslaatikkoon joutumisesta - muut ovat sitten lenkkeily/nukkumistarkoituksia varten, oli se sitten käytännöllistä ei, tilanpuute projektiin kun oli pääsyynä. Kun joku paita on ollut löytö Hollannista vapunjälkeisen alen ensimmäisinä hetkinä, kun muistaa kävelleensä aavemaisen hiljaisessa Damin keskustassa (puoleen tuntiin ei näkynyt valehtelematta ihmistäkään) niin voiko sitä sitten heittää pois, ja onhan se sentään WE:n paita! Toisaalta tuttuja vaatteita ei kehtaisi kavereilleenkaan antaa.. joko ne ovat liian rakkaita tai sitten liian rumia, ja kuka nyt haluaisi panna huonoa kiertämään..

PS: Ja Paimiossa on vielä lisää paitoja. Pari loistavaa pikeepaitaa (toinen Tsekeistä, toinen Puolasta juuri äskettäin), Bob Dylan -kiertuepaita, tyylikkäin lyhyt kauluspaitani Stadin JC:stä, harmaa harvinaisempi Disco Ensemble -printtipaita, sitten ainakin yksi lila paita vielä Tsekeistä, Firenzen Hard Rock Cafe -paita, Threadlessin A Key For Everything, ja olen taatusti unohtanut vielä pari lisää... ja sitä kun luuli ettei ole mitään vaatefetissejä!

PPS: Ja päälläkin oli kuvanottohetkellä toki jotain! .. eli Bullet For My Valentine -bändipaita. :)