Disco Ensemble - Magic Recoveries

Teinpä päätöksen, että minusta ei yksinkertaisesti ole rajatun aihepiirin blogin pitäjäksi. Vaikka tykkään ajatella itseäni äärimmäisen järjestäytyneenä ja ainakin omien mieltymystensä suhteen loogisena ihmisenä, ei leffablogin pitämisestä tulisi mitään. Ainakaan niin että laadusta olisi mi-tään taetta. Musiikkiblogiin en osaisi kertoa puoliakaan sitä mitä arvostelijoilta vaadittaisiin jos antaisin itselleni jokaista postia varten deadlinen. Turhuutta sellaiset!

Tämä on nyt siis epävirallinen blogi, jossa vain sattuu välillä olemaan tylsää jaarittelua! Ehkä tämä korvaa taannoisen livejournal-aikani ja vaihteeksi blogeissani olisi pää tai edes puolikas sisiliskonhäntä. Aika sen silti näyttää! Till then..

Disco Ensemblen uusin levy Magic Recoveries on odottanut itseään aivan liian kauan. Aikoinani innostuin kuuntelemaan yhtyeen tuotoksia juuri ennen kuin First Aid Kitin kautta se nousi hulluun suosioon, ja sen takia olen aina tottunut kuulemaan ne samat vanhat hittibiisit siltä levyltä - tuttua puuhaa oli se, että keikoilla norkoili koko ajan vain odottaakseen mahdollisia kultakimpaleita vanhojen Viper Ethics -debyytin biisien muodossa. Kesällä 2005 taisin olla laskujeni mukana ainakin seitsemällä eri keikalla bändiä kuuntelemassa, Turun klubeilla tai sitten festareilla ja yhtäkään en vaihtaisi. Ja pakkohan sitä on myöntää että hommaan kyllästyi seuraavana vuonna kun settilista oli lähes muuttumaton, vaikka live-meininki tottakai on hehkutetusti ja oikeutetusti ollut aina parasta antia DE:ltä. Viime vuonna olin ihan vain sattumalta kuuntelemassa Turun klubilla kerran menoa ja uusia biisejä oli, ja olin vakuuttunut. Ja viimein - kolmen vuoden jälkeen - miehillä on konkreettisesti uutta näytettävää.

Magic Recoveries on aikamoinen teos, ja jonkinsortin fanina koin tarpeelliseksi riisua albumin osiin. Ihan vain siksi, että haluan tietää uskaltaako tällä toivoa suurta maailmanmenestystä. Jos levy nimittäin on tarpeeksi hyvä niin sitähän tulee, koska kuitenkin Warped Tourilla mukanaolo antaa mahdollisuuden tulla nähdyksi juuri siellä missä kaikki haluavat menestyä, ja jatkuvalla syötöllä.

1. Magic Recoveries
Tämä oli se biisi joka kuultiin ensin. Tietyllä tavalla ihan mukavakin teaser-palanen, koska tästä huokuu Viper Ethics'mäinen rosoisuus. Taino, konkreettisesti sitä ei tältä levyltä kyllä kuule yrittämälläkään - pakollinen kosketin-herkistely-c-osa on taas ihan kauheaa scheissea turhia kiertelemättä, miksi tunkea tällaiseen rymistelyyn sitä mukaan kun kuitenkin levyltä löytyy sopivasti herkistelyä tätäkin ilman? Kriittinen fani hajoaa myös yhden tempun kertsiin. Kyllä tämä varmasti aika nopeaan kulutetaan puhki. Tuomio: onhan tää kaikesta huolimatta ihan kiva.
2. We Can Stop Whenever We Want
Ja usko meinaa mennä tämän biisin aikana. Keskipaksuista höntsyilyä tämähän on alusta loppuun. Kehtaako jopa sanoa että punkkipoppia? Ellei Miikkan lauluääni olisi kehittynyt aivan valtavasti since First Aid Kit, tätä ei kyllä kestäisi. Jussin kitarat tässä ovat myös tylsät, myös yleisönhuudatus-peruskaava-DE-fiilistely circa 2:00 on ihan täyttä paskaa ja sellaista aivottomuutta jota sitä oikeasti pelkäsi pahimmillaan. Tuomio: levyn huonoimpia biisejä.
3. Bad Luck Charm
Levyn kermaa ja sinkuksi ihan helvetin etevä biisi. Alun elektrokikkailu toimii ihan mahtavasti ja biisi rakentuu loistavasti räjähtävään kertsiin ilman, että homma menee hetkeäkää vässyköinniksi. Ehdottomasti Disco Ensemblen hittikelpoisin ja melkein jopa paras biisi koskaan, Dare I say? Ainakaan vielä en keksi miten tämä voisi kulua.. jopa se pakollinen hissukointiväli tuntuu tässä juuri hyvältä! Ah. Tuomio: Vittujeah
4. Worst Night Out
Todella monet pitävät tästä biisistä. Minä jotenkin vain. Uskoisin, että livenä tämä toimii erinomaisena hengähdysvälinä, ja toivon mukaan hävittää esimerkiksi Sleep on the Wheelin live-listoista ikuisiksi ajoiksi unholaan, koska sitä sitä mielummin vaikka kuuntelisi Rickrollia. Pointtina kuitenkin on, että tällainen Disco Ensemble ei uppoa minuun. Biisinä varmasti oikein hyvä, mutta liian hidas, pitkä ja tylsä minulle. Ehkä olen vain hemmoiteltu? Tuomio: Next.
5. Arsonists vs Firemen
Kiva koukkuhan tässä on! Aluksi luulin, että tähän kyllästyisi ja hajoaisi tehosoitossa samoin kuin We Can Stop.., mutta tässä tapauksessa kertsi on hiukan erilaista mitä on tottunut ennen pojilta kuulemaan. Ja loppujen lopuksi toi koukku on vain helkkarin kova. Voi olla että tämäkin lopulta kuluu puhki, poikki ja pinoon mutta siihen asti meno on ihan rehellisesti hauskaa, eikä edes siten että itseään alkaisi ärsyttämään biisin yksinkertaisuus. Ja kitarasooloilu on vaihteeksi jopa kelvonkuuloista! Tuomio: Hyvä ralli!
6. Threat Letter Typewriter
Muistan jo viime vuoden keikalta, että tässä biisissä oli livenä munaa ihan mojovasti, vaikka kertosäe olikin yksi maailman aivottovimpia. Ja levyltä tätä kuunnellessa se selkeni - tämä on niitä biisejä joita ei yksinkertaisesti jahka kotona istuskellessa vaan ainoastaan riehuessa yleisössä. Selkeä rakenne: Raivoalku, tönimisvaihe, huutokertsi, raivovaihe, hengähdyshetki, läpäksi äityviä huudatuksia, etc, etc. Tuomio: Livenä loistava, levyltä kuunneltuna scheissea.
7. Headphones
Syntikka vinkuu ja kun kitarat lähtevät soimaan, huomaa ensimmäistä kertaa, että bändi on kehittänyt soundiaan. Kun ei enää voikaan lokeroida biisejä First Aid Kitin raamien mukaan, vaan elektrohöntsäily, rivon hyvä kertsi jostain sieltä rajun ja löysän välimaastosta ja vakuuttava soitannan äänimaailma isketään samaan suppuun, niin ei tarvitse ajatella biisiä enää osiensa summana vaan kappaleena, joka jää mieleen ja ajatuksiin. Usko palaa. Tuomio: Usko palaa!
8. Beacon
Ja juuri ennähdin sanomaan, että vihaan hitaita DE:n biisejä, kun tämä pentele iskee kuin tuhat salamaa taivaalta kalloon. Elektroninen äänimaailma on aavemainen ja ahdistava, Miikkan ääni halkaisee sen aina välillä, ja taustalla toistuu jatkuvasti synkkä signaaliääni joka kantaa hämmentävän pitkän ja tunnelmallisen kappaleen alusta loppuun. Stadion-rokkia? Ei kai sitä voi hyvällä omatunnolla tehdä sellaista vertauksia, joten sanotaan asia suoraan - äärimmäisen vakuuttava moderni rock-kappale. Tuomio: Parasta levyllä.
9. 24 / 365
Kolmen kappaleen aikana Disco Ensemble on jatkanut uudenlaiselle soundille uskollisena. Ikäänkuin edellisen levyn hautajaiset olisivat aloittaneet soitannan ja nyt otetaan takaisin riehakkaalla vastaanotolla kun vanhat paineet on kumottu ja bändi uskaltaa soittaa omasta mielestään hauskasti? Eittämättä kaukaahaetut analogit tulevat kuin itsestään. Tässäkin on hyvin yksinkertainen biisi ja varmasti lopulta massaankatoava, seuraavan levyn myötä yhdentekevyyteen katoava. Mutta tässä on kuitenkin kolmannen levyn soundi parhaiten esillä. Hämmentävää. Tuomio: Levyn perusrunkoa, hyvässä ja pahassa
10. Poltergeist
Mitävitt-- Lapko, mitä sä täällä teet?! Tässä mennään jo niin synkille vesille, että vertaus on aivan pakko tehdä. Vakuuttava biisirakenne edelleen pitää pelin kondiksessa vaikka ei tässä mitään ydinfysiikkaa taaskaan tehdä. Livenä varmastikin saa pitin ihan hulluksi. Tuomio: *heiluu ja tönii ja riahuu*
11. Lightweight Giants
Sallinette huonon vertauksen. Led Zeppelinin III oli aivan loistava levy, jonka pilasi sen viimeinen biisi, joka oli aivan uskomatonta paskaa, ottaen huomioon kuinka laadukkaita jok'ikinen biisi oli sitä ennen. Nyt ei ole kyseessä viimeinen biisi eikä muutkaan biisit jää ikuisiksi ajoiksi eetteriin kivoiksi muistijäljiksi.. mutta silti. Tämä biisi on minulle "Hats Off To (Roy) Harper". Hyi vittu miten voi olla näin mitäänsanomaton tekele. Toivottavasti saan syödä joskus hattuni ja tykästyn, koska nyt ei auta edes Jussin kitaroinnit jotka ovat keskimääräistä paremmat. Tyl-sää! Tuomio: Paskaa!
12. Stun Gun
Hyvä tapa lopettaa, koska jotenkin tästä tulee mieleen Sink Your Teeth In Viper'ilta. Kiitos siitä kelle päätti, että Lightweight Giants ei voi olla viimeinen biisi! Tässä on samanlainen levyn teemaan sopiva pahaenteinen elektronis-sävytteinen äänimaailma alusta loppuun kuin levyn keskivaiheillakin. Ja ei taas mitään uutta. Muttei huonoakaan. Perus. Älkää vain soittako livenä ainakaan liian monasti, ei tämä ehkä niin hyvä kuitenkaan ole - ellei sitten ole grower. Tuomio: Tästä tuli.. Mew-olo lopulta, mitvit? Tässä biisissä on jotain hassua - hyvässä.
13. Boxer
"Aijaa, ei se loppunutkaan vielä". Ei outo valinta piilobiisiksi, koska tämä on ennenkaikkea aika irrallinen muusta levystä. Brittipoppi-vibat ovat hämmentävän yksioikoisia ja slowari tämäkin lopulta on. Turha. Ei välttämättä mitenkään erityisen huono tekele, mutta turha. Tuomio: Pläh

LOPPUTUOMIO: Hyvä levy tämä on, mutta parempikin voisi olla. Liikaa filleriä ollakseen täysin sitä mitä toivoin, mutta yksittäiset huiput ovat entistäkin kovempia vääntöjä. Beacon - Bad Luck Charm - Headphones -kolmikko aivan parhautta, surkeimpia ralleja ei tee mieli edes mainita enää. Disco Ensemble on tämänkin levyn jälkeen edelleen se hiomaton timantti, mutta toivon silti maailmanmenestystä tältä platalta, miehet kyllä sen ansaitsevat sen.. tylsän numeraalinen tulos onpi 8/10 tai sitten vain "Ei ihan ehkä Viper Ethics, mutta rutkasti First Aid Kittiä parempi".

.. ja tämän jälkeen onkin hyvä mennä tarkistamaan miesten nykyinen kisakunto livenäkin. Turun Klubi kutsuu. Downstairs oli kaksi vuotta sitten sellainen bändi jota halusin aina mennä katsomaan mutta aina se estyi jotenkin.. nyt DS on lämppärinä, ja kiinnostus on aika vähäistä. Disco Ensembleä sinne mennään kuuntelemaan. Taas vaihteeksi. Viimein!