Noniin, saanen hiukan nyt hehkuttaa. Tiedän, että pari ihmistä pyörittelevät aina silmiään kun siirryn täällä puhumaan jääkiekosta, mutta nyt on se jännittävin aika kaudesta vasta alkamassa. Keskiviikkona alkavat pudotuspelit, joihin oma tiimini Vancouver Canucks lähtee mainioista asetelmista. Sallikaa, niin avaan.
---Nucksien tammikuun oli kamalaa katsottavaa. Tappioputki haki vertaistaan, ja eräässä vaiheessa sätkittiin reilusti playoff-viivan alapuolella. Sitten jostain saatiin uusi vaihe käyntiin - uusi hankinta Mats Sundin, jota en käytännössä olisi halunnut itse suomalaisena tiimiin mukaan, ansaitsi paikkansa 'RPM'-linjassa (Ryan-Pavol-Mats) joka teki valtavia pistemääriä. Mats käyttää kehoaan, Pavol Demitra kikkailee, Ryan Kesler rouhii ja viimeistelee. Kokonaisuus on enemmän tai vähemmän pysynyt kasassa, vaikkakin nykyisellään Mason Raymond on saanut näyttää Pavolin paikalla. Alex Burrows, kauden ylisuorittaja, siirrettiin Sedinien laitaan ja mieshän teki lopulta kauden aikana 29 maalia. Kuka tuota olisi uskonut? Jätkähän on luonteeltaan täysi rouhija, vielä viime kautena kukaan ei olisi moista uskonut.. ehdottomasti kyseessä on joukkueen suurin motivoija, todellinen taistelija. Ja huomatkaa, etten mainitse edes Sedinin veljeksiä erikseen - he ovat kyllä mukana. Joukkueen parhaat pistemiehet, kritiikistä huolimatta - fanit kun tykkäävät aina valittaa. Minä en. Uskoa riittää.
Burrrr, Bury it!.
Syvyyttäkin löytyy hyökkäyksessä, nimittäin kun vertaa viime kauden nelosketjun rouhijoihin (Byron Ritchie, Matt Pettinger, hrr..) sellaisia kavereita kuin Steve Bernier, Kyle Wellwood ja ehkä viimein päteväksi kehittynyt Mason Raymond, toimivat hommat hyvin. Neloskentän aliarvostettu (ja koko kauden eri paikoista murtunut) Ryan Johnson on löytänyt kemiaa ärhäkän Rick Rypienin kanssa ja Darcy Hordichuk tekee likaista työtä juuri niin hyvin kuin osaakin. Kokoonpanon ulkopuolella odottaa nälkäinen Jannik Hansen palaamassa sairastuvalta, ja Manitobasta saadaan tarpeen tuleen apuun pahimman tarpeen tullen ainakin pari nälkäistä laituria (Michael Grabner, Jason Jaffray) ja nuori puolustava hyökkääjä (Alex Bolduc). Onneksemme emme siis tarvitse esimerkiksi Taylor Pyattia, joka on kohdannut tragedian, jonka takia peli ei ehkä luonnistu ihan heti - voimia sinne päin. Otherwise. Hyökkäys on kasassa.
Jee!
Puolustuksellakin menee hyvin.. kaikki on oikeastaan alakerrassa positiivista verraten ed. kaudeen, jolloin suurimmalti osin puolustuksen loukkaantumisten takia menetettiin pudotuspelipaikka. Nyt 'lasimies' Salo on pelannut jopa 60 ottelussa, luoden Willie Mitchellin kanssa yhden koko liigan tehokkaimmista puolustuspareista - heitä heidät aina tähtiä vastaan kentälle, niin he hoitavat hommansa. Alex Edler on pääsemässä myös eroon sophomore slump -ilmiöstään ja pikkuhiljaa parantanut tasoaan viime kauden sensaatiotoimintaa päin. Mattias Ohlund on ollut se eniten ikääntymistä näyttävä, mutta silti pätevä veteraani, ja Kevin Bieksa puolustuksen tehokkain pistelinko, silti olematta aivan kamala taakka puolustuksessa. Shane O'Brien aka SOB (ehkä osuvin lyhenne ikinä) on ollut suuren kritisoinnin aiheena pitkin kautta, varsinkin juuri hänen antamansa kritiikin takia, mutta tehnyt silti duuninsa kunnolla agitaattorina ja fyysisenä pelotteena. Jos SOB:ilta ei kasetti kestä, silloin mukaan heitetään 'siirtorajahankinta' Ossi Väänänen, joka on pelannut vasta yhden pelin joukkueessa, mutta on erinomainen tilkitsijä liigan vakaimmalle kuusikolle, josta kukaan ei ole tähti mutta kaikki ovat päteviä puolustajia. Verrattuna nykyiseen 8. puolustajaan Rob Davisoniin, joka hänkään ei aivan käsi ole, Väänäsen myötä syvyys on kunnossa. Niinkuin koko alakertakin - Luongo ei tarvitse edes omaa kappalettaan, koska Luongo on läsnä koko joukkueen menestyksessä. Lou is GO(O)D.
Vaaran paikka. (T.J. Oshie)
Pudotuspeleissä vastaan 1. kierroksella astuvat St. Louis Blues, jotka nousivat varkain koko konferenssin pohjalta 6. sijalle - I like this! Muutenkin koko lännen kattaus on niin pirun tiivis, etten edes leiki olevani kiinnostunut idän meiningistä, varsinkin kun Panthers-pirulaiset eivät sitten leikkiin päässeet mukaan. Detroit saa loistavan vastuksen oman konferenssinsa uudesta dynamosta Columbuksesta, ja Sharks/Ducks on Kalifornian voimainnäytös, jossa kahdesta kovasta tippuu pois yksi, toivon mukaan Sharks tukehtuu taas itseensä (ettei niitä tarvitse kohdata)! Chicago ja Calgary saavat myös kunnian olla mielestäni ikäviä vastustajia Nuckseille, ja toivonkin, että Chicago käyttää nuoruuden intonsa Calgaryn poistamiseen ennen kuin se itse kaatuu paineittensa alla. Mutta St. Louisiin.
St. Louisin hyökkäys on nuori ja nälkäinen - tämä on pakko myöntää. Mukana on nuorta lahjakkuutta enemmän kuin millään muulla tiimillä koko liigassa - harvahan edes uskoi vielä olevan heidän aikansa, mutta kun T.J. Oshie päätti kehittyä ykkösentteriksi etuaikaan, niin ken käy kieltäminen? Brad Boyes on joukkueen ykköspyssy, David 'melkein Nucks' Backes fyysinen pelote, David Perron ja Patrik Berglund nuoren hyökkäyksen loput rakennuspalikat. Keith Tkachuk ja lasaretista pian palaava Paul Kariya ovat kokemuksen ääni, joiden tulee ohjata ja nuoria ja varoittaa kasetin pettämisestä. Alaketjuista löytyy tehokkaita alivoimaspesialisteja - Jay McClement, Dan Hinote, Alex Steen. Erityistiimiosaaminen on joukkueen leipälaji, ja siksi pitääkin varoa ettei SOB sorru tyhmyyttään tai Ohlund hitauttaan koukkimaan niille pelitilaa.
"Yeah, I still hate you.. prove me wrong!"
St. Louisin heikkous on eittämättä puolustus. Joukkue on kärsinyt loukkaantumisista koko kauden ja se näkyy varsinkin Ericien Brewer ja Johnson poissaolossa. Sellaiset nimet kuin Roman Polak, Mike Weaver tai Jeff Woywitka eivät heti huo'u playoff-uskottavuutta - vaan niin ne vaan ovat pitäneet joukkuetta mukana peleissä. Toinen on asia kuinka kauan mukana pysytään, koska Nucksien hyökkäyksen laajuus varmasti pyrkii murtamaan epätodennäköisen kuusikon (tukenaan 'stablet' Carlo Colaiacovo, Jay McKee ja Barrett Jackman) ja paljastamaan heikkoudet. Sellaiset nimet kuin Bernier ja Wellwood toivon mukaan pääsevät osoittamaan parhaat puolensa, kun 2 ekaa kenttää ovat päähuomion kohteina. Maalissa Bluesilla on Chris 'vähemmän mediaseksikäs' Mason, joka on kunnioitettavasti tehnyt puolustuksesta lukon - lukon joka nyt pitäisi murtaa. Luongolla on tietysti selkeä 'edge' maalivahtikamppailussa, mutta mikään läpihuutojuttu kuumana käyvän joukkueen voittaminen ei ole. Uskon silti voittojen menevän Nuckseille 4-2, ja vastaan asettuu parista Red Wings/Blue Jackets - en oikeasti osaa arvata kumpi. Järki sanoo että Detroit, sydän notta BJ's.
Tätä lisää. Ja paljon.
Stay tuned! Lisää hehkutusta kevään aikana tulossa varmasti!
Kuvat #1 #2 #3 #4 #5
Posts
No comments:
Post a Comment