Sukkulointi Turun ja Paimion välillä kostautui niin, että päädyin elämään tätä viikkoa hyvin tyhjin käsin, ilman sen kummempaa tekemistä. Tenttiin lukemisen, tylsistymisen ja Rondo FM:n löytämisen lisäksi olen löytänyt myös pitkästä aikaa kirjat. Luin viimein Hermann Hessen Narkissos ja Kultasuun loppuun, lähes vuoden odottelun jälkeen. Jotenkin vaikuttavaa, että muistin siitä huolimatta kirjan ensimmäiset 50 sivua kuin eilispäivältä kun siihen nyt tartuin, ja lopulta imin koko tekstin alusta loppuun. Muistan, kuinka joskus joku opettajani mainitsi Hessestä sen, että hänen kirjansa pitää lukea ennenkuin aikuistuu. Muuten niistä ei saa kaikkea irti - mutta olen jotenkin eri mieltä. Edelleenkin, näistä vain yksinkertaisesti oppii, itsestään ja ympäröivästä maailmastaan. Diippiä. Tämä oli vasta toinen lukemani häneltä. Pitää kiirehtiä seuraavien kanssa. Kenties Lasihelmipeli, tuo namedroppausten yleinen kohde.
Kenties maailman suurin rike on muuten ehkä se, että virtuaalitodellisuus, kiireen kulttuuri ja ihmisen pirstoutuminen vie liian helposti luontaisen kyvyn tarttua kirjaan. Varsinkin silloin, kun joutuu työkseen niitä lukemaan, ihan pakottavasta tarpeesta. Eipä siihen verrattuna se RSS-syötteen teksti ole yhtään sen sutjakkaampaa tai tärkeämpää. Päivänpoliittiset uutisaiheet muuttuvat viikkojen ja kuukausien myötä, smalltalk on kertakäyttöistä ajanvietettä, mutta suuret kirjalliset elämykset jäävät mieleen ikiajoiksi. Muistan edelleen Demiania lukiessani kokeneeni tunteet, vaikka sisältö onkin jo unohtunut lähes täysin. Veikkaan Kultasuun kohdalla käyvän aivan samoin. Järjestelinkin kirjahyllyäni kesää varten - yksi hylly pitää sisällään kaikki ne mielenkiintoiset, vielä lukemattomat teokset, jotka odottavat vain minun kärsivällisyyttäni. Eivät mitään muuta. Olen itselleni sen velkaa. Tällä hetkellä nokkimisjärjestys on seuraava:
My Wicked Wicked Ways - Errol Flynnin itsensä kirjoittama kirja itsestään, jota luen paraikaa. Sittemmin tuli huomattua nettilähteiden myötä, että aikalailla hän on puhunut palturia menneisyydestään. Sinäänsä tästä ei kuitenkaan ole mitään haittaa, koska legendat nyt vain sattuvat kiinnostamaan, ja milloin totuus on tarua ihmeellisempää.. no, tarua ei vain ole pystytty paisuttelemaan tarpeeksi vakuuttavasti? Ihme kyllä, jotenkin silloin tällöin päänpudistelua aiheuttamat Errolin kertomukset, jotka räikeimmin lyövät yli, opettavat miehestä eniten. Juurettoman, hedonistisen ja oman elämänsä legendaa elävän oppitunti.
The Player of Games - Iain Banksin scifi-romaani, jonka sain joululahjaksi ystävältäni. Vaikka kirjan nimi kieron huumorintajun omaavien korvissa on huvittava, oletan kyllä sisällön olevan aika.. haastavaa. En ole mikään hyvä tieteisrompsujen lukija, koska takana ei ole yhtään Philip K. Dickiä, Douglas Adamsiakin reilu yksi kirja. Ehkä pakottamalla pääsen sisälle tähänkin..
A Russian Journal - John Steinbeckin yhdessä Robert Capan kanssa tekemä matka USSR:n pelottavaan maailmaan on päätynyt kirjan sivuille. Alunperin kuulin tästä kun juttelin Capan elämänkerrasta kaverien kanssa, ja tästä sitten vinkattiin. Kumman kauan tämäkin on yöpöydälläni odottanut sopivaa hetkeä. Ehkäpä pitäisi asennoitua toisin - mielenkiintoista kirjaa varten hetki kuin hetki pitääkin muokata kunnioittamaan kirjallisuutta. Vähän kuin urheilu, syöminen ja muutkin luonnolliset tarpeet.
Ja tämän jälkeen on hyvä siirtyä kirjahyllyn ääreen. Tämä kaikki siis vain yöpöydän sopukoista. Ja kaveriksi Hot Chip – bändi, jota en ole koskaan muistanut kuuntelevani, ja jonka yhtään biisiä en ulkomuistista osannut sanoa. Kunnes tuli tämä biisi. Ai kun herttis.
Posts
No comments:
Post a Comment