Wednesday, January 4, 2012

Keskiviikon kivat

Vähän kivoja pieniä juttuja harmaaseen turkulaisen päivään:

1) Mustavalkokuvat tehoavat edelleen. Entäs miten käy sitten, kun viedään elokuvaakin ajassa taaksepäin? Mitä vähemmän aisteja on käytössä, sitä enemmän niitä muutamia tärkeitä voi tarkentaa, hyödyntää, ja ihastuakin niiden kautta ihan erilaisella tavalla kuin "ennen". Hurmaavaa! Elokuva nimeltä The Artist on julkaistu jo vuoden 2011 puolella Jenkeissä ja saanut ylistäviä arvosteluita. Pakko nähdä, trailerikin on mahti!



2) Kahvimuki uneliaalle. Aika herttaista! Kertoo aika monesta mun aamustani tuo design.


3) Bloc Partylta uusi albumi tänä vuonna. WOOHOO! Vaikka kaiken maailman franzferdinandit ja arcticmonkeysit eivät enää lämmitäkään niin kuin ennen, Bloc Party on säilyttänyt aina paikkansa brittiläisten lempiyhtyeitteni joukoissa. Edelleen yksi kaikkien aikojen lempilevyjäni on A Weekend in the City. Aliarvostettu tekele, varsinkin yhtyeen kakkosalbumiksi, johon niin monet muut ovat kompastuneet. Toivottavasti hiukan oudoille poluille Intimacyn epätasaisuuden kautta siirtynyt Bloc Party jatkaa matkaansa ylpeästi leuka pystyssä, potentiaalia on edelleen.


4) The War on Drugs on kestänyt kuuntelun. Noin viikon jälkeen voin sen myöntää. The War on Drugs ei oikeastaan tee mitään uutta. Indie rokkia Phillystä, samankaltaiset artistit Lastäffämmässä girlsit (tykkään) ja kurtvilet (en tykkää) ja kaikki nää. Eteeriset äänialat lässynlää. Rauhallinen mutta terävä ulosanti läpätilää. Kuulette tästä bändistä vielä tipitii, tipi tipi tipitii. Just tänään ja nyt tämä toimii tästäkin huolimatta kuin häkä.


No comments: