Tuesday, January 13, 2009

Buckle up, it's oscar season!

Vuosi alkaa aina kivasti tietyllä majesteettisella leffahuumalla, johon liittyvät tietysti kaiken maailman elokuvagaalat sun muut bakkanaaliat, jotka laittavat poliittisesti ja välillä ihan pätevästikin yhteen vuoden-parhaat-leffat listauksia. En mene sanomaan ulkomuistista sen enempää miten mikäkin elokuva sijoittuu kronologisesti eli onko kyseessä vielä viime vuoden elokuvia mahdollisesti taikka tämän vuoden, saati kuka ne globet tänä vuonna voitti, ne voi tarkistaa kuitenkin täältä. Sen sijaan käyn läpi mitä kaikkia elokuvia itse odotan tänä keväänä kuin kuuta nousevaa.. niitä kun on pal-jon! Toisin kuin musiikkivuosi 2008, joka masensi huonolla tarjonnallaan (enkä siksi edes musanörttinä tee parhaat-listausta), tämä kevät on elokuvien suhteen ehkä mielenkiintoisin aikoihin.


Kickass!


Rocknrolla
Kävin tämän jo katsomassakin - eikä se pettänyt! Aikoinaan Guy Ritchien alkuperäiset kulttiklassikot välttelivät itseään pitkään, kunnes lopulta näin ne ja vakuutuin aivan täysin kieli-poskella-tehdystä väkivallalla höystetystä brittipoukkoilusta. Toinen asia on tietenkin se, kuinka vastuullista tällaistenkaan elokuvien tekeminen on, mutta kai se pakollinen ikärajakortti on silti vedettävä tähän ja myöntää, että kyllä sitä jo aikuinen mies jo hiukan saa pitää siitä oikeasti hyvästä toimintaviihteestä. Tietyllä tavalla Ritchie on kuin minun "Tarantinoni", ja Revolverin jälkeen olin menettänyt jo kaiken toivoni hänen palaamisestaan ruotuun.. onneksi näin sattumalta leffateatterin aulassa marraskuussa "aivan tajuttoman makean" trailerin, selvitin sen alkuperän, ja tietyllä tavalla totuuden tiedettyäni jo etukäteen tiesin, että ennakkoluuloni tullaan täyttämään.

Watchmen
Tämän supersankarisavotan trailerit olen jo nyt katsonut läpipuhki, enkä mahda enää pysyä housuissani. Rajatun pituinen (!!!), moraalisesti, kantaaottava, jopa kirjallisuuspiireissä arvostettu samanniminen sarjakuva kääntyy elokuvakankaalle, kukaan näyttelijöistä ei ole liian suuri nimi, joten ensemblellä ei ole edes ns. profeettailmiötä (suurin nimi ei koskaan kuole), toiminta näyttää todella hyvältä, juonen premise on kunnossa.. bring it on! Vielä kun supersankarit ovat pop, on vain pakko laittaa sormet ristiin ja toivoa että hollywood saa ajasta kaiken irti.. ja kerta The Spirit kun taitaa olla aika pannukakku, niin pakkohan Watchmenin olisi asian korjata..

Public Enemies
Gangstereita. Michael Mann. Johnny Depp John Dillingerinä ja Christian Bale häntä jahtaavana agenttinaan. Ei oikeastaan mitään lisättävää. Kunhan vaan tulee olemaan enemmän Collateral kuin Miami Vice.

Slumdog Millionaire
Danny Boylen Intiaan sijoittuva rakkausseikkailu-mikälie voitti Golden Globeissa parhaan elokuvan pystin, ja olin äärimmäisen iloinen.. kyseessä on ensimmäinen mahdollinen to-del-la kiinnostavan oloinen leffa kiinni palkinnossa aikoihin. Edellinen oli muistaakseni Crash, tosin toisaalta muistini ei ole aina ihan terävimmillään. Trailerin perusteella mukana on, either way, slummien kuvausta, satumaista romanssia, takaa-ajoilua hienoissa maisemissa, ja minulla on kyllä ohjaajaan täysi luottamus. Tulisipa vaan jo aikaisemmin Suomen ensi-iltaan, en jaksaisi odottaa millään!

Muita mainitsemisen arvoisia ovat ainakin uusi Terminator-elokuva, jossa on Arskan sijasta Christian Bale, joka toki saa meikäläisen heti palauttamaan uskonsa franchiselle, joka kolmos-installaation jälkeen menetti jo hetkeksi faninsa. Nobel Son on myös mielenkiintoisen näköinen perus-ihmissuhde-heist, joka on ristiriitaisesti saanut todella hyviä arvosanoja IMDB:ssä mutta on joutunut kriitikkojen hampaisiin, joten genren ystävänä pitää nähdä omin silmin kumpi on oikeassa, massa vai eliitti.. samoin hiukan kutkuttaa nähdä tämä The Wrestler, jossa Mickey Rourke on kyllä varmasti aivan omiaan jo pelkästään naamakertoimensa takia. Kaverini väitteli eilen Rocknrollan trailerin aikaan asioita vapaapainista, ja vasta kerrottuani Rourken voittaneen Golden Globen, tajusi hän ettei pätkä ollutkaan dokkari, vaan ihan näyteltyä. Taisiis näyteltyä näyteltyä painia, heh. Showpainin äärellä meikäläisen mielipiteet tuntuu olevan parhaiten sijoittuneita siinä keskikastissa/ihansamassa, kun on sekä lajin puolustajia että vihaajia ystäväpiirissä.. ehkä tyydyn vain showpainileffan katsojan rooliin.

Ja sitten muita uutisia! Pakko mainita kevennykseksi kaksi aika hämmentävää tänä aamuna vastaantullutta sattumaa.

Ensinnäkin 13-vuotias poika aiheutti hysteriaa koulussaan kalapuikollaan, sweet! Samalla myös koko internet kokoontui aamukahviensa äärellä keskustelemaan asiasta HS:n kommenttipalstalla, irkissä, forumeissa, kaikkialla. Oli asia niin tai näin, faktat niin tai näin, etcetera, niin itse olen sitä mieltä, että a) kouluruokaan tarvitaan lisää rahaa b) kalapuikkopoika on saatava EU-parlamenttiin ja Nobelin rauhanpalkinnon ääreen. Gandhimaista reagointia nälkään.

Toiseksi oli pakko pidätellä pientä hihitystä, kun tuli luettua Kauppalehden analyysiä talouskriisistä ihan sattumalta.. Italiassa kun ollaan säästytty pahimmalta kriisipiikiltä, yllätys yllätys, becuase of unabiliti of english speaking yes? En sitten tiedä missä kohtaa sykliä tämä on tapahtunut, että onko kyseessä vain osakkeenomistajien tyhmyys CNN:n reportaaseja luettaessa vai onko jo ihan pankkiireista asti italialainen päättänyt olla lähtemättä merta edemmäs kalaa, kun ei ulkomaailmassa tunnuta puhuvan mitään Oikeaa Kieltä. Internetin käyttäjänä odotan kyllä myös innolla esimerkiksi vastaavaa uutista Puolasta heti perään.

No comments: