Bullets, points and blood diamonds

Pikaisia elokuva-arvosteluita!


Blood Diamond (2006, Dir. Edward Zwick)

Blood Diamond oli Islannista palatessani ohjelmistossa lentokoneen pikkupikkuskriinillä, ja ehdin katsoa sen 3 tunnin aikana juuri ja juuri (pituutta kun oli kaksi ja puoli), ja jokainen sekunti oli kyllä katsomisen arvoinen. Kyseessä on ensimmäinen elokuva Leonardo DiCapriolta, jonka aikana en ole purrut hammastani vain siksi että kyseessä on DiCaprio - en ole tätä ennen pitänyt hänen näyttelystään koskaan. Poikkeus osottautui aika pamaukseksi - Blood Diamondin juoni kertoo timantin ympärille kytkeytyvästä ihmisverkosta Sierra Leonessa, ja kuinka sen edessä jokainen ihmishenki on vähäpätöisen turha, jokainen on lopulta vain sen luodin arvoinen. Samalla leffan jatkuvasti yltyvä väkivallantaso tuntuu juuri niin ahdistavalta ja vääjäämättömältä kuin luotisateen kuuluukin. Sierra Leonen pääkaupungin valtauskohtaus oli kaoottisuudessaan ahdistavampi kuin Pelastakaa Sotamies Ryanin maihinnousukohtaus, ja se on paljon sanottu se! Toiminnallisesti elokuva iski minua moneen hermoon hyvällä tavalla.

Myös näyttelijäsuoritukset olivat kautta rannan kohdallaan, ja Jennifer Connellyn tapa työstää hahmonsa karikatyyristä uskottavaksi, vialliseksi ihmiseksi vakuutti minut erityisesti. Tästä huolimatta ei kannata nostaa esiin yhtä tai kahta nimeä - kokonaisuutena homma vakuutti minut, ja elokuva oli, huolimatta satunnaisesta ylitunteellisuudesta, erinomainen "nail-biter". Suosittelen.

What Doesn't Kill You (2008, Dir. Brian Goodman)

No joo, eipä tuo elokuvajulistekkaan alkujaan kauhean jännittävää nautintoa luvannut. Kertoo siis kahdesta kaverista jotka tekee rikoksia, Ethan Hawke leikkii Denzeliä a'la Training Day, sitten on huumeita ja irlantilaisia rikollisia ja joku keikka ja ööö *snore*. En muista milloin viimeksi tietoisesti lopetin elokuvan katsomisen kesken.

Kuva #1 #2

Away from the Sea, Away from the Sun

Levyarvosteluita juhannuksen tiimellyksessä? Kyllä vain, seuraan kun ihmiset seuraavat Godhandin pelaamista jättitelevisiosta, joten ehkä pienen lauantai-takkuisuuden sekaan mahtuu hyvinkin vähän pohdintaa siitä, mitä tämän vuoden odotetut levyt ovat tullessaan tuoneet. Ongelmana minulla on se, että useinkaan en tutustu aina kaikkiin uusiin levyihin siihen tahtiin kun niitä hypetetään - löydän Mansunin kaltaisia "uutuuksia" kun muu maailma sekoaa Fleet Foxesiin tai Chiddy Bangiin, näin yhtenä esimerkkinä. Tässä kuitenkin uusia levyjä joita on tullut tsekattua ja todettu hyviksi, ja niistä vähän pohdintaa.

Vetiver - Tight Knit

Vetiver on tämän kesän Sufjan Stevens, Iron & Wine tai The Shins. Pätevän leppoisaa indie-folk-lempeilyä, joka vaivuttaa kuuntelussa transsiin vaan ei tylsiinnytä. Olen ehkä vähän vaikea folkin kuluttaja koska huomiokykyni joutuu niin helposti koetukselle, eikä esimerkiksi Devendra Banhartit ole koskaan uponneet minuun tai Fleet Foxesit sun muut vähän psykempään tai "Freak Folk", "New Weird America" -setit ole toimineet kuin veitsi voihin, mitä näitä genrejä olevinaan nyt on. Vetiver on hyvää kesämusiikkia, tästä kaikesta huolimatta. Kuuntele ainakin tämä: Another Reason to Go.

Coeur de Pirate - Coeur de Pirate

Ennenkin hehkuttamani kanadanranskatar on albumillakin toimiva tapaus, ei pelkästään remiksattuna tai yksittäisbiiseinä. Albumissa homma muuttuu myös monipuolisemmaksi, vaikka pidemmän soitossa olleet Comme des Enfants sekä C'etait Salement Romantique ovat edelleen "ne" biisit. Mukana on toimiva duetto, hiukan "st-vincentimäiseksi" menevää kikkailua, mutta tunnelma pysyy ja Beatrice Martinin ääni juoksee ja piristää kuin siirappi. Juuri niin imelää ja herkkää, ettei vielä tee pahaa vaan saa virnuilemaan. Höhöö. Kuuntele ainakin tämä: Comme des Enfants.

Yuksek - Away from the Sea

Yuksek on yksi ranskalainen tuottajahirmu muiden muassa, johon en juurikaan ollut tykästynyt remix-muodossa silloin kun kaikenmaailman Justicet ja Dangerit herättivät eniten ihastusta. Sitten tuli Extraball ja olin myyty, odotin albumin kuuntelua vesi kielellä, eikä se lopulta pettänytkään. Yksi kaveri piruili minulle, että Yuksek on kuin Justin Timberlakea/egoistista poppia, etc., mutta ei voi syyttää minusta siitä, että onnistuu sisällyttämään albumin täyteen niin pesunkestävää french housea, tehokasta poppista kuin kokeellisempaakin äänimaailmaa. Voin myöntää suoraan, että Mr. Oizo ei ole ollut koskaan minun juttuni, koska hänen äänimaailmansa ovat minulle niin haastavia etteivät ne bilejalan vipittäessä uppoa - Mutta Yuksek on vähän samantyylinen tuottaja, joka tekee asiat ehkä hiukan yksinkertaisemmin ilman että homma menettää uskottavuuttaan. Mukana on muuten hyvin chromeomainen Chromeo-featti kuten myös Vicarious Bliss yhdessä raidassa - kokonaisuus on monipuolinen, to say the least, mutta uppoaa kyllä! Kuuntele ainakin tämä: Take a Ride.

Lily Allen - It's Not Me, It's You

Lily Allenin debyyttialbumi sisälsi hittejä mutta kokonaisuutena ei jättänyt minua vakuuttuneeksi - The Pipettes-syndrooma mielestäni, tosin odotan kyseiseltä poppoolta myös yhtä hyvää sophomore-suoritusta, debyytin jälkeistä linjanvetoa, kuin minkä Lily Allen on pystynyt tekemään - tämä albumi ei kärsi stereotypisen pop-albumin syndroomasta, joka ilmenee parina-kolmena hyvänä hittinä jotka on paketoitu kokopitkän albuminhintaan fillerillä. Toinen vertaus - Bloc Party, jonka ensimmäinen albumi oli kokonaisuutena erinomainen biisiensä takia, ja toinen kokonaisuus joka vain toimi kokonaisuutena. Tässä albumissa on ne "pakolliset" hittinsä jotka uppoavat ensikuulemalla, mutta hitaammat ja paatoksellisemmatkin kappaleet jäävät muistiin, toisin kuin debyytissä, jonka ilkikurisuus piilotti taakseen vakavammat teemat - vai oliko niitä? Vai olivatko ne vain niin blandiksia etten muista niitä enää? Nyt samaan ansaan ei ole kadottu, ja odotankin Lilyn keikkaa innolla tänä kesänä. Neiti on taitava pop-maakari, ja tämä levy on siitä ehdoton todiste. Kuuntele ainakin tämä: F**k You (radiotärppi), Who'd Have Known (laatutärppi).

Pet Shop Boys - Yes

Olen jäävi puhumaan analyyttisesti PSB:stä, koska bändin charmi on juuttunut ah-niin-ihanasti kasarille ja se vain korostuu tällä albumilla, kun Fundamentalin jälkeen kikkailevampi soundi on palannut takaisin alkujuurilleen rehellisen tökeröksi popiksi, ja vaikka monipuolisuus onkin kivaa (ja Fundamental myös erinomainen albumi), Yes vain vakuutti minut ensikuulemalta. Love etc. oli aivan loistava PSB-single kuten myös seuraava valinta Did You See Me Coming?, mutta lopulta lähes jokainen kappale voisi toimia omalla oikeudellaan sinkkuna, enkä valita yhtään, että lopulta albumi kuulostaa niin PSB:ltä kuin vain albumi voikin. Miksi valittaa, kun homma toimii loistavasti? Live-keikka odotellessa, jee! Kuuntele ainakin tämä: More than a Dream.

Lisäksi montaa albumia on tullut kuunneltua, joista ei vielä osaa sanoa mitään vakavaa taikka analyyttistä. Mukavaa settiä ollut silti, joten unholaan eivät ne jää - valitettavan usein käy niin, että aikaa ei yksinkertaisesti ole uppoutua jokaiseen levyyn kauhean pitkäksi aikaa, ja siksi ne löytääkin sitten vain tuurilla myöhemmin, jos on kyseessä syvällisempää fiilistelyä vaativaa kamaa. Silti, ainakin uudet Miike Snown, Chairliftin, Kaki Kingin ja John Vanderslicen levyt ovat olleet kuuntelussa. Vanderslicen ja Kingin tapauksessa näyttää pahasti siltä, ettei edellisiin mestariteoksiin päästä, koska vanha tuotanto on niin tuttua että jotain tarttumapintaa luulisi olevan heti - King on siirtynyt sähkökitarien maailmaan ja tuntuukin siltä, että albumi albumilta suunta on ollut väärä. Vanderslice kuulostaa taas.. ihan liian samalta kuin ennenkin. Tosin Emerald City oli niin loistava tekele, että rima onkin vain liian korkealla. No, aika näyttää!

Ps. oikein hyvää juhannusta kaikille! Hyvä musiikki + hyvä seura + hyvä ruoka = voitto.

The things I talk when I talk about random

Tämä on tätä anarkiaa - RSS-feedissä reilu 1000 entryä viikon lukemattomuuden jäljiltä, hallelujah! Maailmassa on aivan liikaa kaikkea mielenkiintoista ihmisille, joka kehtaa väittää edes pyrkivänsä olemaan kiinnostunut aktiivisesti kaikesta kiinnostavasta. Seuraavassa viisi satunnaista mielenkiintoista asiaa, jotka ovat juuri nyt jänniä, tänään sunnuntaina kello 18:57.



Kirja: Haruki Murakami - What I Talk When I Talk About Running


Puku: Star Trek -korsetti (Kuva Etsy)


Uutinen: Alkuperäinen Last.fm-tiimi lopettaa. Monet muutkin jättävät laivan. Ehkä minunkin pitää vaihtaa pian Libre.fm:ään.. (Kuva: ?)


Taiteilija: Autumn Whitehurst (Portfolio)

John Vanderslice - Too Much Time
(Uusi albumi ei ole siltikään avautunut kunnolla..)

Lähteet: Last.fm, Techcrunch

The nature, they have it.

Þingvellirin äärellä kahden mannerlaatan kohdatessa.

Reissu on päätöksessään.. tällä hetkellä istun hotellihuoneessa viimeistä iltaa, ja samalla kun koti-ikävä alkaa kasvamaan, myös roikkumaan jätetyt työasiat harmittavat samalla kun oikeasti tuntuu siltä että facebook-statuksenkin mukaan, alan ihastumaan tähän maahan yhä enemmän ja enemmän. Lento lähtee huomenna kahdeksalta aamulla, pian tämä on ohi..

Þingvellirin yksityiskohtia. Rajamailla.


.. and then, Strokkur came.

Mihin viimeksi jäinkään? Tiistaina tosiaan oli edessä kultainen kolmio -reissu, joka on ilmeisestikin se "stereotypinen" Islanninkiertelymatka, ja toisaalta ihan ymmärrettävääkin koska niin henkeäsalpaavia olivat niin Thingvellirin muinainen kokouspaikka mannerlaattojen reunalla, Gullfossin putoukset kuin itse Geysirkin. Strokkur oli vaikuttava osoitus maan tuliperäisyydestä konkreettisesti, ja illan päätteeksi tehty vierailu biothermaaliselle voimalaitokselle osoitti sen myös näytöllä - laitokseen oli pumpattu valtavasti rahaa niin teknisestikin (se oli vielä rakennusvaiheessa) kuin turistien näkökantilta, kun auloissa oli kaikkea n. 2 metriä korkeasta kosketusnäytöstä suureen videosaliin, joissa esiteltiin kuinka maan sisäinen voima valjastetaan ihmiskäyttöön. Koko maan sähköstä vain 10% menee asukkaiden käyttöön ja kaikki myydään teollisuudelle, ja lisää vihreän energian tehtaita senkuin tehdään.. kyllä tuo maa varmasti vielä tulee nousemaan talouskriisistään.

Gullfoss

Keskiviikkona istuskelin sitten siellä 12 Tónar -levykaupassa kahvin äärellä ja kuuntelin levyjä, imin tunnelmaa ja totesin maan musiikkitarjonnan olevan kovin laajaa mutta ei ehkä niinkään monipuolista lopulta - silti mukaan tarttui mukaan kaikkea, kyllä, ja myöhemmin myös loput keskustan liikkeistä tuli tsekattua. Samalla tuli myös todettua yhdessä paikallisessa museossa, että myös Islannissa osataan tehdä hämmentävää/turhaa (?) nykytaidetta.

Jeeppimatkan ensimmäisiä aarrelaaksoja.


Kraaterin laidalta katson maailmaa..


Kylmä, jäätikkövesiputous, kylmempi, jäätikkö, turisti.

Torstai oli rauhallisen kaupunkihengailun jälkeen täydellinen vastakohta kaikelle mitä on ennen kokenut - superjeeppimatka oli hämmentävin turistielämys ikinä. Mukavan saksalaisen pariskunnan ja leppoisan täydellistä englantia puhuvan oppaamme kanssa minä ja äiti koettiin kraatereita niiden reunoilta, näimme sisämaassa vesiputouksia joita ei pääteiden varsilla aivan heti pääse hätyyttelemään, keräilimme Heklan juurelta valtavan laava-erämaan reunoilta laavakiveä tuliaiseksi, useampaan otteeseen vain suu loksahti auki ammolleen ihan kaikesta. Juttu kulki hortonomisaksalaisten kanssa, Óli hiukan avasi minulle islantilaisten taikauskon perukoita ja vertailimme skandinaavisia kieliä sun muuta maan ja taivaan väliltä. Kaikin puolin unohtumaton reissu.

Heklaa luultiin aikoinaan helvetin porteiksi. Salakavalaa.


"Joku" putous, ja samalla matkan komein.


Edessä on joki, pitää mennä läpi.


Tää on mun Islanti.


".. and this is my ride."

Perjantai on ollut tästä reissusta toipumista ja viime hetken ostosten tekoa. Lisää kirjoja, lisää levyjä, jo tutuksi käyneiden katujen tallaamista ja totaalista uupumista. Turistina pyöriminen on oikeasti fyysisesti raskasta, kun koko ajan pitää nauttia ja imeä ja kokea. Tai ei se ehkä ole "pitämisestä" kiinni vaan haluamisesta ja pystymisen hienoudesta. Erinomainen irtiotto, joka kyllä oli tarpeen. Nyt kelpaa nauttia kesästä, mutta myös siinä ohessa ahertaa, puurtaa ja pinnistellä.

I like records, but I like buying records even more

Mikään ei ole niin kivaa kuin cd-levyjen ostaminen kaupasta. Saa hypistellä ja käännellä, tutkia ehkä sanoituksia, ihailla kansitaidetta, venyttää taitojensa mukaan pennejä ja joka tapauksessa kaupasta ulos poistuessaan iloita hyvästä päätöksestä - jos et osta, mielesi on ollut vahva ja olet säästänyt rahaa tulevaan, vielä parempaan levyostokseen! Jos ostat, olet useimmiten tehnyt hyvän päätöksen. Reykjavik on kallis kaupunki, mutta olen silti jo löytänyt paljon kivaa. Smekkleysa, Geisladiskabúð Valda ja eritoten 12 Tónar ovat olleet kaikki mieleeni ja kaikissa on ollut puolensa - ensiksi mainittulla loistava alehyllynsä, toisessa uskomaton valikoiman määrä (parempi kuin Tampereen Swamp Second Handissa) ja kolmannessa viimeksi mainitsemani mahdollisuus istahtaa alas, juoda kahvia, lukea lehtiä ja kuunnella mitä haluaa ennen kuin ostaa. Tämä kirjoitus ei siis sisällä turismia - vain musiikkia, mikäli ei siis tullut selväksi. :)

Smekkleysan löydöt:

Blitzen Trapper - Wild Mountain Nation
* Pitkään on ollut tarkoituksena hankkia hyllyyn ja täältähän se löytyi pilkkahintaan. Kesällä katsomaan Way Out Westiin, jee!
Paul Oakenfold - Bunka
* Tuolla hinnalla kuka tahansa hankkisi tällaisen "stablen" kokoelmiinsa..
Nada Surf - The Weight is a Gift
* Bändi on ollut minusta aina "tasaisen" vahva, joten on ollut mahdottoman vaikea keksiä mistä levystä aloittaa keräily. Ongelmaan tuli nyt ratkaisu.


Valdan löydöt:

Kitaro - Dream
* Hihii, sain kokoelmiini viimein new age -gurun tuotantoa!
Echobelly - Everyone's Got One
* Yhdestä biisistä lähtenyt innostus Echobellyyn sai jatkoa. Ensin Kanesta levy käsiin pilkkahintaan, nyt löytyi jo toinen, tätä menoa on koko tuotanto..
Caesar's Palace - 39 Minutes of Bliss
* Katsoin biisilistaa hetken ja sieltä löytyi Jerk It Out, tuo Anglican Britpoppien superhitti. Poistin.


Regnheiður Gröndal

12 Tonarin löydöt:

Rökkurró - Það kólnar í kvöld...
* Tämä oli se bändi, jonka selailtuani läpi paikallista lahjakkuutta, iski silmään ja korvaan ja sinne jäi, ja mukaani tulee myös Suomeen.
Ragnheiður Gröndal - After the Rain
* Mukava islantilainen lauluntekijä, 12 Tónarin kultalevytähti ja syystä. Ehkäpä kerron hänestä vielä joskus lisääkin.

Tónariin jäi myös kiinnostava artisti nimeltä Lay Low ja hänen levynsä, mutta kerta hän on ihan Glastonburyssakin asti päässyt laulamaan, niin ehkäpä tulevaisuudessa hankin hänen levyjään koto-Suomestakin, toivoa sopii ainakin.. niin, ja tuo koko levykokoelma maksoi yhteensä huimat 5300 kruunua eli 35 euroa, ei paha. Valdan ja Smekkleysan levyt olivat järjestään siinä 2 ja 5 euron tietämillä, ja Echobelly esim. irtosi n. 60 sentillä... Niin ja vielä off-topiccina, valokuvagalleriasta mukaan tarttui myös hieno valokuvakirja islantilaisista livekeikoista ja viimeksi mainitsemastani antikasta vielä Errol Flynnin omaelämänkerta jota etsin esimerkiksi turhaan Sammakon kirjakaupasta. Eurolla, tottakai. Välillä saiturointikin on helppo elämäntapa!

Kuva #1

Iceland!

Reykjavik!

Oi Reykjavik. Ystäväni ovat vähän olleet närkästyneitä lomailustani tänne pohjoisen jännään sopukkaan. Pakko sitä on hiukan senkin takia kertoa siis tarkemmin mitä kaikkea tähän asti olen täällä tehnyt, vaikka itseäänkin varten on kiva kirjoittaa mitä on tullut tehtyä. Kohokohtia toki, lähinnä, koska muuten tästä blogista tulisi tiesmillainen matkakertomus, ja sen tarkoitus ei kuitenkaan ole olla sellainen. Blogaaminen onnistuu, mikäli ihmetyttää, hotellihuoneesta käsin kiitos nykytekniikan - wlan-kattavuus on maailmanluokkaa (vaikka tämä hotelli onkin low-tech johtoineen, kjeh.)

Islannissa on jäätä ja lunta ja vuoria. Meitsi osaa lentää.

Lähdin siis heti torstaisen pääsykokeen jälkeen lauantaina leikkimään turistia äitini kanssa. On mukavaa olla konkreettisesti hyödyllinen, kun tämä voi jättää käytännönasiat helposti minun kontolleni, ja minä toimin ihan mielelläni tulkkina ja yleisjantusena. Lähdimme kolmelta päivältä ja saavuimme kolmelta päivällä, paikallista aikaa.. mutta pääsykoestressi laukesi niin uuvuttavasti jo lennon jälkeen että illalla ei jaksanut pieni ihminen juuri muuta tehdä kuin ihmetellä kaupungin keskustan menoa ja mättää (kallista) apetta naamaansa. Tämä maa on kyllä hämmentävin ikinä - Reykjavikissa on vähemmän asukkaita kuin Turussa (120 000), ja koko maassa vähemmän kuin "Suur-Turussa", kaupunki on täynnä cityjeeppejä ja viimeisen päälle muotitietoista väkeä, ruoka turkasen kallista vaikka maan talous hajosi pirstaleiksi vasta vajaa vuosi sitten.. mutta ystävällisiä ihmisiä, ja kauniita ihmisiä!

Perus-maisema!



Turistiopas kertoi tarinan siitä kuinka nuo kivet ovat trolleja. Jännä teoria.

Sunnuntai meni matkaillessa turisti-style, eli käytiin tsekkaamassa mielenkiintoisia poukamia saaren etelä-osassa. Mielenkiintoinen on aika lievä ilmaisu kuitenkin sille, kuinka tietä ajeltaessa toisella puolella saattoi nähdä loppumatonta vuoririviä, joiden rinteet vaihtoivat lähes mielensä mukaan väriä (kivilajia, siis), lampaat ja pikkutalot koristivat siellä täällä paikkoja kun toisella puolella saattoi vain nähdä silminkantamattomiin mustaa hiekkarantaa, joka ei ollut ranta ollenkaan kun sitä jatkui itse kantaan vielä kilometritolkulla. Muita erikoisuuksia moneen paikkaan kalliota syntyneet valtavat vesiputoukset, laavakentät joiden muoto muuttui syntymävuoden mukaan ja jäätiköt jotka pilkistivät vuorien välistä. Laavakentät olivat vihreinä.. sammaleesta, ja välillä homma karkasi käsistä kun maisemat oikeasti vaihtuivat korkeuksien, kivikkojen muotojen, sammalten värien ja oikeastaan ihan kaiken suhteen parin kilometrin värein. Tervetuloa hämmennykseen.

I control the water and the little people


The freshmaker - Skógafoss.

(Liitän tähän mukaan kuvia sieltä sun täältä, mutta ajattelin myös myöhemmin luoda niitä varten flickr-accountin, jonka osoitteen sitten linkitän tänne.)

Laavaa on tämä.


Jäätikköä tämä.


Asetelma! Seljalandsfoss.


Puhelinlangat laulaa aika yksin "beachilla".

Tänään maanantaina tekeminen oli ehkä vähemmän turistimentaliteetin päivä kun oli energiaa ja aikaa hiukan pyöriä kaupungilla. "Pakollisia" elämyksiä oli kuitenkin valasmatka, jonka aikana kuulin ekaa kertaa lentokentältä hotelliin siirtymisen jälkeen suomea! Ja niin, näin valaita ja lunneja ja katselin kun paatin saksalaiset turistit naurua röhöttäen nostelivat turskaa ongella. Ei ihan mun juttu toi kalastus, mut ei se mitään! Mul on sen verran rahaa et voin ostaa kalani kaupasta, sike!

Sup.

Paatteilun jälkeen liikahdin oikein kunnolla myös kaupungille ja metsästyslistaan kuului parikin etukäteen jännittävää liikettä.. vielä en ole listaa käynyt läpi järjestelmällisen pedanttiin tyyliini, mutta jo nyt löytyi kaikkea kivaa! Bókavarðan -niminen kirjakauppa oli vaihtanut sitten edellisten reader-listaustensa osoitettakin mutta löysin sen lopulta.. ja mikä kirjojen kaaos! Olen nähnyt eläessäni monta sekaista antikraviaattia, mutta tämä oli ihan oma lukunsa. Kirjat olivat valtavissa pinoissa ympäri lattiaa, kirjakaupan omistaja pyöri ympäri käytäviä jutellen kaikkien kanssa, välillä pinojen välistä jännien vilausten varmistaminen oli aikamoisen taituruuden takana - mutta lopulta löysin mielenkiintoisen Marc Aciton romaanin jota ensin luulin hyllypaikkansa takia sosiaalipolitiikan kirjaksi, mielenkiintoisen etelävaltiomentaliteettia käsittelevän kokoelman 60-luvulta ja George Carlinin koottuja hilpeyksiä! Tämän jälkeen kotia kohti paikallisen levykaupan kautta, joka oli vähän kuin täkälainen Stupido Shop, jossa omistaja vastasi aika hyvin haasteeseeni islantilaisen skenen tietämättömyydestä - kunhan ehdin keskiviikkona, käväisen uudestaan istahtamaan sohvalle kahvin ääreen ja käymään läpi mitä kaikkea löytyy, ehkä jotain kivaa jopa päätyis hyppysteni kautta kotimantereellekin. Liikkeessä siis oli sohvahuone, juuri tämän kaltaisia tarkoituksia varten. I like this.

Kirjoitan ehkä vielä kerran menemisistä ennen paluutani. Huomenna matkankohteena on klassinen "Kultainen Kolmio", johon sisältyy geysirit sun muut perusjännät.. onneksi Islannin perusjännä on joka tapauksessa aina tosi jännä, ja hyvin uskomaton ilmiö. Myöhemmin myös hämmentävästi jeepillä Heklan seudulle kaahaamaan. Góða nótt!

Platinum

Huomenna on totuuden hetki, ts. pääsykoe. Keskittymisen herpaantumista vastaan taistelu on aika vaikeaa. Lukiessa hyvin kirjoitettua pääsykoekirjaa uudestaan ja uudestaan yhä enemmän ja enemmän asiat selventyvät ja jäsentyvät päässä, ja välillä tulee se olo, että jokaisella lukukerralla oppii aina lisää. Ikuisen oppimisen ongelma tässä on se, että koko ajan harmittelee.. "miksi en lukenut sitä 9. kertaa?" Toisaalta kuka tässä vaiheessa itseään soimaamaan rupeaisi.

Kevennykseksi selailin elokuvajuttuja ympärs nettiä, ja löysin jotain hyvin viehättävää ja kohtalokasta. Olkoot tämä tuulahdus menneisyydestä - platina-blondi extraordinaire, nimeltään Veronica Lake. Mystisen eteerinen blondi oli haluttua tavaraa 40-luvulla film noir -elokuvassa, arkkityyppisen viehkeä femme fatale. Valkokangasnimensä hän sai sinisistä silmistään, ja töihin hänet valittiin alun perin salaperäisen "peek-a-boo"-luukkinsa takia - hänen kampauksensa piilotti aina hänen toisen silmänsä, ja onhan se aika leikkisää, vaikka sattumalta yksikään näistä kuvista ei tätä luukkia korosta).. Kaikin puolin leikkisän ja nuoren ulkonäkönsä tasapainoksi nainen hehkui seksuaalista vetovoimaa, joka vei hänet Hollywoodin huipulle. Mutta korkealtahan nämä tähdet välillä putoavat, niinkuin Veronicakin aikoinaan..

Ura alkoi laskemaan huonosti suunnitellun natsi-roolin takia 1944, ja siitä eteenpäin ei enää suuntaa voinut muuttaa. Diivaksi moitittu nainen alkoi vaipua syvemmälle alkoholismiin ja häntä ei oikein enää huolittu töihin. Tästä seurasi avioeroja, verosotkuja, ja lopulta kaunotar katosi valkokankaalta. Parin epäonnistuneen paluuyrityksen jälkeen hän pikkuhiljaa oli ei-kukaan - erakoitunut alkoholisoitunut kuollut tähti, joka lopulta katosi iäisyyteen hepatiitin ja munuaisvian takia, johon alkoholismi oli jouduttanut hänet.

Ironiaa? Veronica Laken suurimpia hittejä oli The Blue Dahlia, jonka nimestä kumpusi raamit "Mustasta Daalialle", kun nuori näyttelijätär Elizabeth Short murhattiin 1947 samoihin aikoihin elokuvan suosion kanssa. Myöhemmin 2000-luvulla murhasta luotiin elokuva, joka kantoi samaa nimeä, ja jossa mukana oli tämän päivän Veronica - Scarlett Johansson. Platinablondi, viaton kauneus ja seksuaalinen vetovoima. Pop-ikoneita molemmat. Toivottavasti Scarlett pärjää urallaan paremmin eikä vaivu samoin tavoin unohdettujen legendojen joukkoon. Vasta nyt, kiitos internetin, löydän tällaisen kaunottaren johon pitänee tutustua kerta film noir on sydäntä lähellä. Ah, on tuo vanhojen aikojen Hollywood sitten täynnä mysteereitä. Ei ollut silloin Twittereitä, ei.

Kuva #1 #2 #3 #4