Valitettavasti en päässyt poliittiseen historiaan vastoin salakavalia oletuksiani erillisvalinnalla, joten nyt on vuorossa viikon pituinen kamala, kamala loppurutistus kohti pääsykokeita, jonka lopputuloksesta ei vaan voi tietää mitään. Sen jälkeen siirryn Islantiin matkailemaan ja olen siellä viikon. Joten minusta ei kuulu pariin viikkoon yhtään mitään - saatan bloggailla reissusta jotain, aika näyttää, mutta nyt on minun aikani hetkeksi hiljentyä netissä kaiken maailman hullutteluista (Facebook, Twitter, Blogit) ja siirtyä todellisen maailman töihin täyspainoisesti. ja koittaa selvitä ihan kaikesta. Bai.
Pääsin sitten järjestyksenvalvojakurssini lävitse hyvin/kohtalaisin tiedoin, joten kesällä töiksi on tiedossa monenmoisen tapahtuman järjestyksenpitoa! Olo on tällä hetkellä mitä parhain, ja tämä iloinen yllätys (tulosten kun piti tulla vasta nyt torstaina) jopa hiukan pitää minua housuissani keskiviikon suhteen, jolloin tulee virallinen tieto erillishaustani poliittisen historian pääaineopintoihin. Ai että kun kaikkea jännää tapahtuu! Polhissa-teemaisesti voisi tämän kaiken lisäksi vähän pohtia poliittisesti vaikuttavia asioita.
Turun yliopiston nettilehti tietää kertoa, että EU-kiinnostus nuorilla on hyvin alhaista. Sinäänsä tätä en ihmettele yhtään, koska koko systeemi on alkanut hiukan menettää kasvojaan jopa minun, mielestäni kovin avoimesti kaikesta kiinnostuneen silmissä. Olen mielestäni perehtynyt lähivuosina hyvin paljon politiikkaan, tutustunut EU:n rakenteisiin ja tärkeisiin vaikutusalueihin ja silti tietouteni koko entiteetistä tuntuu olevan nollan tienoilla. En edes kehtaa ajatella ihmisiä, jotka eivät oletuksena näistä asioista opiskele taikka selvitä lisätietoja vapaa-aikanaan. Kuka oikeasti tietää yhtään mitä EU:sta? Ensimmäiset synonyymit EU:lle, mitä ohikulkijat kaduilla vastailisivat, olisivat varmaan tasoa 'kaukainen', 'brysseli', 'byrokratia', 'käyrä kurkku'. En ihmettele tätä, kun ei sitä asiaa vaan pystytä tai haluta (?) popularisoida tarpeeksi kansan äärelle. Lähde: UTUOnline.
Silvio 72v, kiitos lääketiede!
Silvio Berlusconi ei ole tehnyt koskaan virhettä. Ei varmaan mielestään siis virheellistä päätöstä, lausuntoa tai valintaa. Väittäisin, että tällainen lausunto nostaa muuten 'puhtoisen' miehen saldon ainakin jo häviön puolelle. Vaikka Berlusconin käyttö Keskustan eurovaalikampanjassa onkin ehkä jo ylilyöty, niin onhan koko mies itsessään niin ylilyönti, että kyllä hän itselleen tuon kohtelun oikeuttaa. Ei juma. Lähde: CNN, MTV3.
Tunnistaisitko tämän miehen kadulta?
Mitä politiikkaan tulee, ja vaikutusvaltaisiin ihmisiin, TIME-lehden internet-äänestys vuoden vaikutusvaltaisimmasta ihmisistä toi esiin uuden piirteen maailmanmenosta - 4chanin perustaja "moot" voitti äänestyksen äänivyöryllä! Toinen asia on tietenkin se, kuinka todenperäinen ja validi kys. äänestys on, eli käytännössä ainoa fakta on se, että jollain keinolla 4chanin Anonymous-liike on löytänyt tavan pilailla tuloksilla. Mielestäni viisas teko asian suhteen oli jättää äänestystulos voimaan - ja kumota kaavamaisuuden nimissä internet-äänestyksen validiteetti. Tosiasia on kuitenkin se, että internet-ilmiöiden todellisuus on tullut jäädäkseen ja esimerkiksi 4chanin popularisoiman kulttuurin loistava personifikointi on juuri "moot", koko kuvalaudan ainoa oikeasti tunnettu henkilö. Yhtälailla TIME:n äänestyksen olisi voinut voittaa itse Anonymous, mutta ehkä se ei olisi tarpeeksi hyvin avautunut rivikansalaiselle. Mutta ei tämä ensimmäinenkerta ole kun internet on osoittanut vanhat kaavat rikottaviksi, eikä viimeinenkään.. Lähteet: Time, Slate, Telegraph.
Mitä vielä eurovaaleihin tulee, pari mielenkiintoista huomiota. Ruotsissa piraattipuolueelle povataan niin valtavaa menestystä, että tuntuu vanhan systeemin ryhtyvän ihan laittomiinkin keinoihin estää muutoksia - äänestyslipukkeita on menty yksinkertaisesti hävittämään! Ah, tuo meidän naapurimme on siis ihan yhtä demokratian kehto.. kuin mekin! Nimittäin hallitus ehdottaa uutta äänikynnysjärjestelmää, jonka tarkoitus on "ehkäistä puoluekentän pirstaloitumista", toki sillä seurauksella että alle 3%:n kannatuksen saavat puolueet sivutettaisiin eduskunnasta kokonaan ja potentiaalisesti yli 100 000 ääntä näin vain nollattaisiin. Hienoa toimintaa, ottaen huomioon että alle 3%:n kannatuksella sisälle systeemiin ovat päässeet aikoinaan vihreät, KD ja Persut.. linkkiä tähän juttuun taasen en viitsi laittaa, koska tieto selvisi Piraattipuolueen sivuilta, mutta tarkempi nopea katsastus nettiin ei löydä hyviä lähteitä. Ilmeisesti kynnys on reilusti korkeampi Ruotsissa, esimerkiksi. Ainakin piraattipuolueen älähtäminen tuo asian esille, ja tiedä vaikka pian saataisiin isompi otanta asioiden kulusta. Sinisilmäisenä en vielä oikein halua tähän ottaa mitään kantaa tämän.
Mutta näihin sitaatteihin on kiva lopettaa, pieni loppukevennys!
Suuri hiilijalanjälki tarkoittaa hyvinvointia. Miksi ihmisiä syyllistetään materiaalisesta hyvinvoinnista?
Lämmin on hyvä asia, kylmä on paha asia. Kylmällä ilmalla ihminen voi kuolla flunssaan. Hyvinvointi on aina tarkoittanut lämpimämpää kohti menemistä.
Tämä on marxilaisuuteen ja Neuvostoliittoon pettyneen vihreän liikkeen keksimää syyllistämistä. Ihmisten syyllistäminen ja maailmanlopulla pelottelu ovat vallankäyttöä.
Kaiken maailman yhdysvaltavastainen kritiikki on nykyään yhtä suurta mediabisnestä ja menestyskeinoa - huolimatta siitä, että aiheet ovat oikeasti usein hyvin kouriintuntuvia ja perustuvat totuuteen, turtuu mantramaiseen sanomaan helposti, jos se välitetään liian kärjistettynä ja dramaturgisesti käsiteltynä. Varsinkin punk on tottakai monesti jenkkihallituksen käsissä - milloin sotateollisuuden, milloin sosiaaliturvan ja milloin ihan yleisen kapitalismin kimpussa. Muistan Anti-Flagin keikan viime vuonna Ruisrockissa, jonka aikana aloin suorastaan naureskelemaan bändin livepaahdolle, jonka jokainen välispiikki tuntui olevan täyttä idealismia, utopiaa, rauhansanomaa. Kunnioitan monia samoja aiheita, mutta jotenkin saarnauksen määrä vaan meni yli.
Siksi on jännä huomata nyt, kuinka radioaalloilla soiva kitara-ja-mies-tyylinen kappale sodista upposi todella hyvin. Kuuntelen hyvin harvoin luonnostaan musiikkia lyriikoiden takia, joten jo oletuksena hidastempoinen akustinen kitarabiisi havahduttaa heti sanojen ääreen normaalia enemmän. Rise Against -yhtyeen "Hero of War" -sinkku kertoi tarinan sotilaasta ja tämän elämästä ja asenteesta maailmaan. Jo ilman musiikkivideona aloin miettimään radiospiikin kuultuani.. "Rise Against.. punk-yhtye, kappaleen nimi sotasankari.. mitä ihmettä? Hmm. Ovelaa" .. ja tämä kappale jäi mieleen hyvin vahvasti tästä yhdestä kuuntelukerrasta. Sitten näin sen videon.
Rakennuspalaset ovat tuttua kamaa. Mies ja kitara, niinkuin sanottua. Kuvia armeijaan liittymisestä ja sotaan menemisestä. Sanoja koko prosessista - tuttua jo kaikille jenkeille ollut vuosikymmeniä. Kuvissa kuolemaa ja väärinkäytöksiä, ihmisten hajoamista sisältä ja ulkoa. Mutta silti jotenkin tarina uppoaa nyt todella hyvin.
She walked, through bullets and haze, I asked her to stop, I begged her to stay, But she pressed on, so I lifted my gun, And I fired away --- A hero of war, is that what they see? Just medals and scars, so damn proud of me, And I brought home that flag, now it gathers dust, But its a flag that I love, it's the only flag I trust
Sanat ovat täynnä ironiaa, arvellusta ja toisaalta suuria arvoja, joita ei itsessään voi olettaa muutettavan edes taistelutantereella - ahdistus on silti läsnä. Epäilemättä kritiikin kohteeksi joutunut kappale on kuitenkin helppo oikeuttaa. Kyseessä ei ole saarnausta, niinkuin Rolling Stonen haastattelussakin laulaja mainitsee. Laulu on yksi tarina ja yksi versio sodasta, joka lopulta päättyy kotimatkalle jaloin eikä arkussa, eikä ota marttyyrin roolia. Hän on tehtävänsä suorittanut. Arvet ovat läsnä, kauhuteot ovat läsnä, kuolema on vahvasti läsnä niin videossa kuin suoraan sanoissa. Silti, tämä ei mitenkään poikkea todellisuudesta sotatantereella. Aivan kuin hyvän pasifismi-sotaelokuvan erottaa huonosta siinä, että asioita ei ole ammuttu yli vaan tarina tuntuu olevan totta ja siksi niin kantaaottava.
Punkin vahvuus on kyllä sanoman vahvuudessakin. Niin kauan kuin sanomaa oikeasti on laulujen takana, miksi sitä ei toisi esille? Harva toki uskaltaa tietyn rajan jälkeen enää antaa näiden 'ulko-musiikillisten' seikkojen riskeerata menestystä, onhan jo monet gospel-bänditkin piilottaneet sanomansa mainstream-menestyksen tieltä ja yhtälailla monet punk-bändit pysyvät kaukana vaikeimmista keskustelunavauksista. Green Dayn edellinen albumi oli ennen kaikkea sekä osoitus rohkeudesta että loistavasta musiikista, joka vain satuttiin soittamaan puhki radioissa sen tehokkuuden takia. Eittämättä, tässä videossa ja Wake Up When September Ends -videossa on selviä yhtenäisyyksiä, mutta tämä vie siinä lajissa voiton vaikka edellämainittu onkin ollut valtava vaikuttava tekijä. Tim McIlrath kommentoi asiaa:
RS: Do you think [Green Day] are helping set the stage for people to make ambitious statements with political punk on a larger scale?
TI: Definitely. By their sheer size and just how they inundated the world with their music. They're the U2 of my generation. The fact that they have taken that, and write a record like American Idiot, and to continue with those politics today — that's setting a precedent. Especially for such a broad musical fanbase. Kids in Middle America, who grow up in conservative towns, they're letting them know: "Hey, if you don't agree with the government, with the bloodthirsty trigger-happy patriotism that are country is infected with. You're not alone. There's is more of us out there." When bands get big, you risk a lot by choosing to be political. (Rolling Stone)
Hyödyllistä työtä siis, ja ehdottomasti antaa osaltaan oikeutuksen bändeille siirtyä mainstream-puolelle UG-uskottavuutensa menettämisen uhalla. Rise Against on hoitanut homman ainakin osaltaan aika hyvin.. vaikka eihän tämäkään biisiä punkkia ole nähnytkään. Toisaalta, asennekysymys sekin. Ja politiikan pitäminen pelissä mukana on sekin tietoinen valinta, joka johdattaa bändiä tiettyyn suuntaan. Kommenti joka RS:n sivuilla silmääni iski:
As much as I like Rise Against, it's their political songs like 'State of the Union' that I can't stand to listen to. Where did punk go wrong? It was once good music, then became extremist left wing. Seriously, RollingStone, focus on music. Leave the Politics to The Economist.
Huomenna on järjestyksenvalvojakoulutukseni tentti, johon pitäisi lukea. Alas, heikko ihminen on valmis tekemään mitä vaan väistelemään vastuuta. Siivota voisin, järjestää kirjahyllyni, käydä lenkillä, mutta ei - nyt vain vähän käyn läpi asioita joita on tullut alkuviikosta mietittyä ja sitten siirryn virtuaaliavaruudesta takavasemmalle, ainakin loppuillaksi.. välillä sekin on jännästi vaikeaa. Muutama tunti. Internet-riippuvuudesta tulisi varmaan taas tehdä kartoitusta. Koneen pitäisi palvella ihminen, eikä kahlita..
Ensin ihan tästä samaisesta aiheesta. Jotkut taitavatkin tietää, mutta luen hyvin paljon self-development-materiaalista aivan aiheesta kuin aiheesta. Helposti siinä samassa tulee burnout tiedon ja mahdollisuuksien määrän, ilman että asioille oikeasti tekee mitään kun kaikki aika menee tämän "uuden oppimiseen"! Ojasta allikkoon. Sama pätee kuitenkin myös ihan kaikessa tekemisessä. Intohimojensa toteuttamiseen kuluu energiaa, jota menee jo siinä kun valmistautuu siihen mentaalitasolla. Yksi tapa kerätä voimavaroja on omistaa yksi päivä itselleen. Slacker Reform skippasi päivän töistä, ja rohkaisee samaan. Tulokset ovat vain ja ainoastaan positiivisia. Arvatkaa vaan teenkö saman ohjeen mukaisesti kunhan pääsykokeet ovat ohi.. Lähde: Slacker Reform.
Nip some sugar, tuck it over wraps.. (Eliza Dushku)
Eräs asia, joka on häkellyttänyt kovasti aina vastaantullessaan, on mainosbannerien slogan: "Life is short - have an affair." Jenkkilässä on perustettu liikeidea firmalle, joka turvallisesti välittää petturuuteen rohkaisten avioliitossa onnettomasti kyhnöttäville sielunkumppaneita. En tiedä kuinka konservatiivinen oikeasti olen, mutta oli millainen tilanne ihmisillä tahansa, ei tämä välttämättä ole mikään.. sopiva? Sopivuus on toki monella erilainen käsitys mielessään, olenhan puhunut esimerkiksi ihmisten kanssa jotka suoralta kädeltä pitävät avoimia suhteita, vaikka avioliittojakin. Silti salaisuuden takaamiseen perustuva Ashley Madison Agency hämmentää. "Voi mihin se maailma onkaan menossa!" Lähde: Uusi Suomi.
Heille, ketkä jaksavat pitkäänkin pohtia moraalisesti vaikeita asioita.. kertokaa minulle mikä ero on joulupukilla ja juutalaisella? Ken vitsin vastauksen tietää, ja sille nauraa.. sinut on haastettu! Hyvin haastava syrjimisenvastainen mainos kiellettiin Australian televisioyhtiön toimesta, ja asiaa on linkin takana pohdittu paneelikeskustelussa. Testasin vitsin "toimivuutta" ystävälleni aloittaen asiasta pohtimisen ääneen kertomalla, kuinka syrjintäkamppanja tarkoitus oli saada ihmiset pohtimaan asiaa ensin ehkä naurahtamalla ja sitten ymmärtämällä miten kaikki lähtee rasistisesta tai muuten syrjivästä vitsistä.. ystävä nauroi vitsilleni. Kelpaa miettiä, nih! Lähde: Foundry's.
What Should Obama Do -rannekkeita koko kansalle?
Mitä politiikkaan tulee.. Obaman kaavailtu Guantanamon sulkemisoperaatio kaatui Senaatissa jopa Obaman oman puolueen vastustukseen. Tutkimukset osoittavat että joka 7. vapautettu vanki palaa terrorismitoimintaa - tai tiedä vaikka päätyy katkeruuttaan, vuosien kidutuksen jäljiltä! Obama jatkaa silti rauhallista ja varovaisen optimistista ulkopolitiikkaansa.. ja monet tästä asiasta eivät pidä! Ex-VP Cheney on pysynyt tekojensa takana, Israelissa näkemykset ovat uhan läheisyyden takia paljon jyrkempiä, ja ylipäätänsäkin ideologisesti söpön kaksinapaisen maailman rauhanpyrkimyksen retoriikka alkaa murtua mediassa. Kirjoitin Obamasta artikkeleita pitkin syksyä ja kevättä, ja vielä tässä kuussa aion takertua aiheeseen "Uusi Lännen Konsepti Obaman aikaisessa globaalissa konseptissa", tai ainakin tähän juureen. Materiaalia kyllä piisaa, ja ongelmatilanteita.. Lähteitä: HS, Uusi Suomi, Blogi US:ssa.
Ainoa asia mistä voimme olla varmoja? Jopa amerikkalaisten kristittyjen mielestä olemme vaniljaa - turvallisia ja kivoja, mutta pirun tylsiä. Onneksi siis me tuskin ihan heti joudumme huolehtimaan ydinasevaltojen suututtamisesta oikeasti, tai pelätä pettämispalvelujen läpilyömisestä mainstreamiin! Lähde: Yahoo!
Aina välillä tulee niitä hetkiä, että löytää jotain tosi uutta ja tosi jännää. Musiikin saralla joskus vielä vuosia sitten tätä kävi koko ajan, ja koko ajan tuntui siltä, että on helppoa jatkuvasti löytää jotain aivan mullistavaa ja että mahdollisuuksia on miljoonia vielä edessä tähän. Mutta vähään aikaan niin ei olekaan käynyt, kun luonut vain sellaista omankaltaistaan perusmakua, kuuntelee samoja bändejä kaiken aikaa ja vain niitä kautta ajautuu jonnekin hiukan erilaisten mutta käytännössä samanlaisten esitysten tielle. Nyt kuitenkin kävi tuuri, kun pyörin tarpeeksi pitkään Spotifyssä. Löysin uuden bändin nimeltä Mansun.
Mansun on valitettavasti nyt jo "long gone", perustettiin vuonna 1995 ja hajosi 2003. Silti, tässä on jotain enemmänkin kuin pelkkää nostalgiaa. 3 albumia ja 8 vuotta. Olen nyt vasta kuunnellut yhtä albumia ja nautin tästä niin kauan kuin olen uutuudenhienouden vallassa. Sitten jatkan eteenpäin.. jostain syystä Mansunin similar artistit on sekä LastFM:ssä että Spotifyssä minulle kaikki aikalailla tuntemattomia. Ehkä tässä on taas yksi mahtava löytöretki edessä, jolle tämä bändi on vain kipinä?
Pari päivää sitten Mansun olisi ollut minulle bändinä yhtäkuin "britpop", "jotain sellaista marginaalista", "varmaan tylsää kun en ole kuullut tarpeeksi paljon missään". Mutta kuinka väärässä olinkaan - Mansun ei todellakaan ole sellaista britpoppia jollaiseksi brittipoppia yleensä ajatellaan. Mukana on progemaista maalailua, välillä se on Porcupine Treetä, välillä se on ties mitä.. HIM:iä! Radioheadia? Kun vertaukset ovat lähinnä arvailua ja hapuilua, mutta silti pitää aivan valtavasti bändistä.. sormella ei vain osaa näyttää sitä tiettyä asiaa mistä siinä pitää, silloin on tosi lähellä jotain oikeasti erilaista, itselle tuntematonta ja hienoa. Yleensä vertaan kaikkia alt-country-hommia helposti Wilcoon, britpoppia joko Oasikseen tai Bloc Partyyn, elektroa Justiceen tai Chromeoon.. Mansun on vain Mansun. Laulaja on ehkä välillä billycorganmainen ja PT-vertaus soundimaailmasta tosiaan on välillä osuva, mutta kun näistä asioista ei välitä niin.. mitä väliä?
Suosittelen kaikille, jotka pitävät maalailusta mutta eivät liian tylsästä ja jankkaavasta sellaisesta. Vaihtoehtoja on aikalailla biisien välillä, joten melkein samantien kannattaa käydä kirjastosta lainaamassa levy tai kuuntelemassa se kokonaan Spotifyssä - joka on kyllä aivan mahtava palvelu. En olisi ikinä alkanut kuuntelemaan Six-albumia sitä ilman. Last.fm on marginalisoitunut pelkäksi bändilistaksi, enkä usko sinne suuntaan enää palaavani millään tasolla. Spotify ja RSS-feedini tekevät minut jo hyvin iloiseksi eikä aikaa/energiaa olisikaan useammalle musiikkipalvelulle. Suck it up LastFM! (Kyllä, ihan varmasti tätä conglomeraattia kiinnostaa juuri minun henk.kohtainen mielipiteeni heistä, hehe.)
Kesä on alkanut, hallelujah! Onko oikeasti parempaa merkkiä siitä tosiasiasta kuin keikkojen ja festariuutisten tulva? No onhan sitä, esimerkiksi kesän lämpö ja valoisuus ja oikeasti lomansuunnitteluasiat, mutta ihan sama. Minulle musiikki on aina se #1. :p
Viikonlopusta se alkoi, kun päädyin perjantaina tsekkaamaan elektrobändin Clientin livenä Klubilla Säm the mänin kanssa. Suunniteltiin tulevien kesän dj-keikkojeni julisteidiksiä, nostalgisoitiin lapsuuden konsolipelejä, good times. Klubin lämppäri ei ollut mieleen joten käväistiin siitä nopeasti Dynamossa, kunnes paikalle takaisin päästyämme Clientin tytöt olivatkin jo vauhdissa. Hyvin makoisaa tytöillä oli meininki, se tietty itäsaksalaisen pidättäytynyt pop-diivamaisuus toimi vielä paremmin kuin Ladytronilla aikoinaan Nosturissa - vaikkakin on sanottava, että Ladytron on kehittynyt hyvin paljon vuosien varrella, kun Clientin keikan teemat olivat välillä monotonisiakin. Mutta tietyt biisit jäivät kyllä soimaan päähän kunnolla ja tekivät keikan onnistuneeksi vaikka heikommat vedot olivatkin vähän blandiksia - keikan kohokohtia ehdottomasti encore-veto Pornography, In It For The Money sekä uusi sinkkuhitti Can You Feel. Video ohessa.
Perjantai ei ollut mitään lauantaihin verrattuna. Innostuneesta uudesta kesäenergiasta sukelsin Helsingin maailmaan ensin käyden tsekkaamassa CTRL:n sämplemyynnin kivan blogivinkin ansiosta ja siitä sitten Mbariin korkkaamaan ystävieni Saaran ja Harrin kanssa terassikausi ja vieläpä Chico'siin tortilloille, mmm. Suunniteltiin leikillä jo Dublinin matkaa joskus hamaan tulevaisuuteen.. mm, I like this. Ja sitten Stefanin kanssa itse Jean Michel Jarren keikalle! 3. rivi edestä! Ja mikä show se olikaan.. laser-kikkailut olivat mahtavia, kappaleet joku koukuttavan energisiä tai eteerisen koukuttavia, kyllä vaan toimi ja oli sen järkyttävän lippuhinnan arvoista toimintaa. Aluksi heti keikan jälkeen olin pettynyt siitä ettei Jarre soittanut Millenium-keikkansa loistavaa Bells-kappaletta, mutta meni ehkä n. tunti kun tämäkin ainoa nillityksenaihe vaihtui ja ymmärsin, mitä olin nähnyt. Bob Dylanin ohella kyseessä oli sen luokan show ja once-in-a-lifetime tilanne, että en hetkeäkään pois vaihtaisi. Keikan kohokohtana Magnetic Fields 2, vaikka eihän noita pysty oikeasti mihinkään järjestyksiin laittamaan, sen verran ehyt esitys.
Ja tässä ei vielä todellakaan kaikki, mitä mielenkiintoisiin tapahtumiin tulee. Kesän merkki on se että miljoona asiaa varmistuu. Niin varmistui siis sekin, että pääsen Ruisrokkiin asiakkaana, ja tulenkin siis pian varaamaan sunnuntain lipun taskuuni.. here we come Faith no More, !!!, Gaslight Anthem, Calexico ja kaikki muut kivat! Tämä on aika hyvä lohtu sille, että Basso Festivaalit kera elektrovedot Kavinsky ja The Whip jäävät väliin.. ehkä Islannin reissu korvannee tätä ihan hyvin *smirk*.
Viimeiseksi vielä yksi keikkabongaus - suosittelen ehdottomasti laittamaan korvan taakse Blitzen Trapper -nimisen yhtyeen vierailun Tavastialla elokuussa. Ei ole kauheasti kuulunut tänne Suomeen asti, eikä oikeastaan ole iskenyt välttämättä läpi muutenkaan.. mutta jos Band of Horsesin keikka pääsee HS:n kulttuuriuutisiin huomiona, niin Blitzenille kuuluisi kyllä aivan sama kunnia.
Te kaikki onnekkaat, jotka käännätte aina sivua kun kyseessä on jääkiekkokirjoitus - KÄÄNNÖS!
Nimittäin tämä on viimeinen kevään Canucks-aiheinen kirjoitus, koska seura tipahti tuossa pari päivää takaperin nopeammalle, nuoremmalle ja nälkäisemmälle Chicago Blackhawksille otteluvoitoin 4-2. Viimeinen ottelu osoitti, että vuodessa on tapahtunut valtavasti, ja yhtäkkiä emme pelannetkaan puolustuksen vaan hyökkäyksen kautta. 5 tehtyä maalia vastaan 7 maalia omaan päähän on aika brutaalia.
Sen enempää en spekuloi tulevaa varaustilaisuutta, koska toisinkuin viimeksi Nucksit varaavat joskus välillä 22-26, joten en osaa sen enempää sanoa siitä, kenet haluaisin. Toni Rajala olisi toki mielenkiintoinen lisä sinivalkolasien takaa katsottuna, mutta tuskin hän vielä tuossa vaiheessa on paras mahdollinen pelaaja, ja seuraavan vuoron aikana joskus viidenkymmenen hujakoilla varmaan jo mennyt. Mutta kun on vuorossa 1. heinäkuuta, alkaa Off-Season-rumba ja jo sitä ennen voidaan tehdä varauspöydissä pelaajasiirtoja. Olen kerran kasannut nettiforumeilla unelma-lineuppini ja se dumattiin pöydän alle - tähän kirjoitan uudelleentarkasteltuna ja -arvioituna mihin unelmakokoonpanoni Nuckseille. Oletuksena on, että saamme tehtyä ehkä yhden tai kaksi pelaajakauppaa jos siinä järkeä on, ja että osaamme ajoittaa oikein vapaiden agenttien tarjouspyynnöt. Viime vuonna saimme Ryan Johnsonin joukkueeseen GM Gillisin täsmäiskuna ja Johnson kommentoi jälkeenpäin, että hänelle soitettiin suurinpiirtein 5 minuuttia yli puolenpäivän jolloin kenttä oli vapaa. Tämä, jos mikä, osoitti miehelle kuinka suuressa arvossa häntä pidettiin - ja hän sentään oli 4. ketjun mies! Mutta asiaan. Jos ei kiinnosta kuunnella tarkkaa spekulaatiota NHL:n systeemeistä, saa kääntää vielä syvemmälle poispäin päänsä.
* Vapaiksi agenteiksi vapautuu todella moni Vancouverin mies. Aloittaen pienimmistä nimistä, pitäisin organisaatiossa farmijoukkue Manitoban miehistä Jason Krogin, Nolan Baumgartnerin, Mark Cullenin ja Jason Jaffrayn jos vain he siihen rooliin haluavat. Ainakin Krog saatiin aikoinaan joukkueeseen NHL-mahdollisuuden luvalla mutta toisaalta Moose on pelannut tosi hyvin ja jatkaa edelleen kohti Läntisen konferenssin finaaleita (lue: välieriä), joten joukkuehenki varmasti on kondiksessa. Ei mahdotonta. Pienistä nimistä Michel Ouellet on ylipalkattu ja turha mies, Jeff Cowan eilispäivän heiniä ja Curtis Sanford haluaa uuden mahdollisuuden muussa organisaatiossa. Rob Davison on halpa 7. puolustaja, jonka ounastelisin sopivan joukkueeseen hyvin luonteen puolesta, mutta toinen asia on se kuinka nopea hän on - varsinkin kun puolustuksen hitauteen kaatui moni pudotuspeliottelu, tätä on mietittävä uudestaan. Mutta ei hän huono valinta ole.
Puhuttaessa isommista, vakituisesti NHL:ssä pelaavista, homma muuttuu monimutkaiseksi. Taylor Pyatt kärsi henkilökohtaisen tragedian, kun hänen vaimonsa kuoli keväällä onnettomuudesta. Pyatt on ollut pari vuotta joukkueen luotettavimpia perusjääriä, joka mahtuu vaikka tarpeen tuleen ykkösketjun laitaan Sedinien viereen. Mutta hänet kannattaa päästää menemään uuteen alkuun jonnekin muualle nyt, kun hänen rooliaan on aivan selkeästi ottamassa nuori Jannik Hansen, joka on aivan pakko päästä pelaamaan ettei hän jää taas nuolemaan näppejään. Pyatt on hyvä pelaaja, mutta joukkueelle ylimääräinen.
Sedineistä puheenollen! Veljeksiä oltiin aggressiivisesti huutamassa ulos kaupungista kun fanijoukot ymmärsivät, että pudotuspelit päättyivät. Sedinithän ovat yhtä kuin joukkueen tulivoimat, joten heidän syynsä se oli.. paitsi että ei ollut! Edelleenkin joukkuetta vaivasi tehokkaan maalintekovoiman puute veljeksiä lukuunottamatta. Burrowsin ruuti kastui, myös koko 2. ketju oli aivan unessa ja muualta apuja ei oikein pystynyt kaivamaan. Sedinit ovat olleet jo muutaman kauden PPG (piste per peli)-miehiä ja sama homma jatkuu, joko Canucksien tai muiden leivissä. On hulluutta heistä luopua, ja uskon Gillisin hoitavan heille kelvot sopimukset - vaikka epätasapainoiset siten, että miehet saavat pitkällä aikavälillä vakaan palkan, vaikka aloitus onkin rahakkaampi. Pitkät sopimukset ovat muotia, ja 8 vuotta vakaista ja luotettavista Sedineistä ei ole paha.. vaikka 5 miljoonaa per vuosi palkkakatossa heistä yhteensä on viisas sijoitus.
Hyökkäyspuolesta vielä sitä, että Mats Sundin on myös tilanteen alla. Itsehän en voi miestä sietää, ja vaikka hänen läsnäolonsakin jo pelkästään edesauttoi joukkuetta, olivat tehot hukassa ja pahasti. Minun kirjoissani jopa taktisesti matala palkka ei häntä toivon mukaan pidä joukkueessa - kovuus on saatava muualta. Toisaalta jos kyseessä on vaikka 3 miljoonaa miehestä, joka normaalisti treenattuaan pystyisi vaikka samaan kuin 4 miljoonan Demitra.. miksi ei! Mutta sitten tulee lisäongelmista, joista lisää pian.
Puolustusosastossa on oikeastaan kolme nimeä, mutta mielestäni Jason Labarbera on täydellinen kakkosmolari Luongon taakse ja siksi itsestäänselvä valinta - sama tyyli, kotikaupungin poika, luonne kunnossa. Keeper! Mutta puolustajia on kaksi myös.. Ossi Väänänen ja Mattias Ohlund. Väänänenhän tuli alunperin joukkueeseen ilmaiseksi tuomaan syvyyttä, ja sitähän tarvittiinkin kun Salo yllättäen (krhm) loukkaantui. Miestä ei nähty kuitenkaan lopulta kuin puolessa tusinaa peliä joten potentiaali jäi näkemättä. Mutta sitä on, ja ottaen huomioon että hän on nyt (ja tulisi olemaan ensi kautenakin) edullinen lisä joukkueessa, ja näki Philadelphiassa alkukaudella jopa minuutteja ykkösparissa Kimmo Timosen kanssa aivan täysin paskomatta housuunsa, hänet pitäisi mielestäni ehdottomasti pitää. Ohlund taasen on päivänsä organisaatiossa nähnyt - kaikkien rakastama tukipilari on vanhentumaan päin, ja koko uransa alennuksia palkoissaan antanut mies kannattaa päästää ystävällisesti eteenpäin hakemaan viimeisen palkkasekkinsä jostain, jossa hän siihen saa ansaitsemansa täytteen. Vancouverissa hänet muistetaan jo liikaa nostalgisesti ykköspuolustaja, ja sitä hän ei enää ole. Mutta tehokas kakkosparin pakki ja veteraanilisä hän on monelle muulle halukkaalle. Esimerkiksi Washington Caps olisi tarvinnut häntä jo tällä kaudella..
Rajoitetuista vapaista agenteista jäljellä ovat Kyle Wellwood, Shane O'Brien ja Jannik Hansen - kaikki ehdottomasti miehiä paikallaan. Wellwood lunasti viimein odotuksiaan urheilijana ja kehittyi Vancouverissa puolustustaitoiseksi sentteriksi, ja hänestä varmasti saadaan täällä enemmän irti ensi kaudella kuin missään muualla, ja tämän hänkin tietää. Shane on siinä ja siinä, onko hänen kovuutensa ja luonteensa ollut pelkästään joukkueellen hyväksi, mutta olettaen että hän on halpa lisä 3. puolustuspariin jatkossakin, hänetkin tulee pitää leikissä mukana. Jannik Hansen on nuori tuleva kisaraakki, josta on pidettävä kiinni. Kulttikamaa, kuin Vancouverin Max Kolu mutta oikeilla lupauksilla tulevaisuuden maalivainun paranemisesta (TPS-fanit huom.).
Joten mitä meillä on kasassa ennen muutoksia organisaation ulkopuolelta?:
Daniel Sedin - Henrik Sedin - Alex Burrows Pavol Demitra - Ryan Kesler - (Mats Sundin) Mason Raymond - Kyle Wellwood - Steve Bernier Rick Rypien - Ryan Johnson - Jannik Hansen Darcy Hordichuk
Willie Mitchell - Sami Salo Alex Edler - Kevin Bieksa Shane O'Brien - Ossi Väänänen (Rob Davison)
Roberto Luongod Jason Labarbera
Sinäänsä mikään ei muuttuisi Ohlundin poistumista lukuunottamatta. Mutta näillähän ei kuuhun mennä! Tässä vaiheessa siirrymme fantasiamalliin, jonka pohjaksi muodostuu pelaajasiirtoa ja pari signeerausta. Burrowsin läsnäolo eturivissä on ongelma, koska hän jäätyi pudotuspeleissä täysin, loukkasi sitten itsensä tai ei, joten moni haluaisi nähdä hänen kohdallaan jonkun muun - itseasiassa minäkin! Mutta mihin hänet voisi pudottaa? Ongelmaksi muodostuu myös nuorukainen nimeltä Cody Hodgson - Canucksien fanien hypettämä tuleva Trevon Linden, messias ja buddha. Hänellekin on vaikeaa löytää tilaa, ellei jotain tehdä. Hyökkäykseen kun lisätään yksi Cody, ja poistetaan yksi Sundin ehdotuksieni mukaan, on kokoa ja fyysisyyttä Bernierissä, ja sitten pitää nojailla jo laitoihin että löytää jotain järeää ja tukevaa. Fyysisyyttä tarvittaisiin, ja vapaista agenteista on kovin vaikea löytää voimakasta hyökkäysdynamoa. Siirtogeneraattori käyntiin, hop!
Vapaa agentti: Mike Knuble, 3 vuotta @ $ 2,5 milj. (porrastettu palkka) Miksi?: Knuble on yksi harvoista fyysisistä tasaisen varmoista hyökkäyspään miehistä. Samalla hänestä saa irti veteraanin vastuuntuntoa ja kun Sundin ei ole enää läsnä, tämän tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Phillyllä varmasti olisi hänelle käyttöä, mutta he eivät ole palkkahelvettinsä kanssa siinä tilassa että häntä enää voisivat pitää. Knublesta päätetään tehdä prioriteetti #1 hyökkäykseen, ja Gillis neuvottelee hänet 3 vuoden pituudella ja hyvällä organisaatiolla mukaan kuviin.
Vapaa agentti: Jay Bouwmeester, 8 vuotta @ $ 7 milj, yht. $ 56 milj. Miksi?: Vaikka Vancouverilla onkin surkea historia vapaiden agenttien suhteen, ja isojen sellaisten - uskon, että nyt kortit on oikeasti Canucksien puolella. Jay haluaa töihin Kanadaan, ja taistelemme Edmontonin kanssa aikalailla yksin miehen palveluista realistisesti tämän nojalla. Miehelle olisi täällä valtavasti käyttöä - hän paikkaisi Öhlundin kolon ja tulisi vakaana suorittaja nopeuttamaan ja koventamaan ja parantamaan puolustusta valtavasti. Voittavan organisaation houkutus on varmasti Bouwille hyvä lähtökohta, ja meillä on rahaa - ja palkkakattoa, kun emme Sundinia mukaan enää ota. Tähän vaikuttaa myös, että Sedinit toivon mukaan ottavat ison sopimuksen joukkue mielessä, ja tyytyvät järjestelmään, joka antaa heille 5 miljoonan palkkakaton. Sitten ollaan vielä reilassa.
Vaihtokauppa: Sami Salo -> prospekti, varausvuoro Kun hankimme Bouwmeesterin, voimme varmistaa hänen hankintansa vaihtamalla Samin pois voittavaan organisaation hiukan halvemmalla, mitä ehkä hän voisi realistisesti olla arvoltaan - koska hänellä on siirtopykälä, ja haluaa pysyä varmasti voittavassa organisaatiossa. Yksi mieluinen vaihtoehto voisi esimerkiksi olla.. Chicago? New Jersey? Montreal? Vaihtoehtoja on varmasti monia, ja uskoisin että Samin kanssa pystytään neuvottelemaan asia kuntoon. Jos saamme Bouwmeesterin seuraan, tosiasia on että Samin kauppaamisen tärkein arvotavara on palkkakaton tila.
Vaihtokauppa: Darcy Hordichuk/Rick Rypien -> prospekti, varausvuoro (waiver-lista) Riippuen siitä, kumpi koetaan joukkueelle arvokkaammaksi, toinen heistä on mielestäni "dead weight", turhaa painoa ja täytettä palkkakattoon, joka näillä suunnitelmilla muutenkin jo pullistelee ikävästi ja natisee liitoksissaan.
Daniel Sedin (5) - Henrik Sedin (5) - Alex Burrows (2) Pavol Demitra (4) - Ryan Kesler (1,75) - Mike Knuble (3) Cody Hodgson (1) - Kyle Wellwood (1,15) - Steve Bernier (2) Mason Raymond (0,883) - Ryan Johnson (1,15) - Jannik Hansen (0,525) Rick Rypien 0,550)
Jay Bouwmeester (7) - Willie Mitchell (3,5) Alex Edler (3,25) - Kevin Bieksa (3,75) Ossi Väänänen (1) - Shane O'Brien (1) Rob Davison (0,58)
Roberto Luongo (6,75) Jason Labarbera (0,85)
Yht: $ 55.958 Poistuneita: Mats Sundin, Mattias Ohlund, Sami Salo, Taylor Pyatt, Darcy Hordichuk Tulleita: Jay Bouwmeester, Mike Knuble, Cody Hodgson
Yksi spekulaatio on, että palkkakatto olisi luokkaa 56,700, joten pääsemme noin vähän alle miljoonan joustavuuteen - joka kyllä on vähän, mutta mistä me tiedämme, että jos vaikka Cody ei sovikaan NHL-vauhtiin ja palaisi 9 ottelun jälkeen takaisin OHL:ään? Tai jos Michael Grabner yllättää AHL:ssä ja saa ensimmäisen loukkaantumisen tultua komennuksen ylös eikä tulekaan sieltä alas? Oletuksena on se, että tämä on mahdollinen kuvio, ja käytännössä juuri Demitraa lukuunottamatta ei ole loukkaantumisherkkäkään. Ja tällä koostumuksella kyllä on voiton mahdollisuudet, all the way, hey hey hey!
Kun mietitään esimerkiksi vasempaa laitaa, mukana on Danielin alla kolme miestä, jotka kaikki käytännössä ovat kykeneviä kakkosketjun hyökkäävään rooliin, Cody heistä on suurin kysymysmerkki, kun taas Raymond kasvoi edellisen kauden aikana mieheksi kun Demitra taas oli tasaisen varma suorittaja - ja siksi nyt minun kirjoissani se kakkosketjun mies. Mutta potentiaalia on vaikka mihin! Nelosketju on myös sen verran vakaa ja tehokas minun kirjoissani, että Raymond ei myöskään koe siellä välttämättä homehtuvansa, ja aggressiivisen kehittyvä Hansen on oiva laitakumppani, kun Johnson hoitaa puolustustehtäviä ja opettaa niitä edelleen säntillisiksi kasvaviksi nuorille, kuinka kätevää eikö?
Suurten minuuttien kentillä pelaavat tervehtynyt Burrows Sedinien kanssa - tämä on yksi pirun vahva ketju, mutta yksinään aika helposti suljettava peloite. Mutta kun toiseen ketjuun tuodaan Keslerin johtama kakkosketju, johon emme enää sullo ruosteista Sundinia, vaan Demitran tasapaksuus (hyvässä ja huonossa) sekä terrierimäinen Mike Knuble, on kasassa hyvin vahva ketju tässäkin. RPM-linja pysyy nimenä teoriassa, ehkä siis myös käytännössäkin. Ja jos jokin kohta näissä ketjuissa falskaa, on alhaalla paljon korvaaja-pyrkyreitä. Wellwood on erinomainen kolmosketjun sentteri ja antaa kehitystilaa Hodgsonille, joka vasta astelee suurissa saappaissaan ensiaskelia. Ideaalitilanteessa ensi kaudella hän siirtyisi Demitran paikalle kakkoseen, ja olisi askeleen lähempänä kehityskaarensa (toivon mukaan korkeita) huippuja. Mmm.
Perun kaikki sanani ja ajatukseni siitä, kuinka hyvä oli oikeasti, että kausi loppui jo nyt - unirytmini pelastumisesta viis, oispa jop syksy pian!
Hei! Olen Tatu! Popkornia on minun blogini, joka on kaikkia todennäköisyyksiä vastaan ollut pystyssä jo vuosia. Kirjoitan musiikista ja musiikkiteollisuudesta, elokuvista, maailman yleisestä menosta (politiikan ja somen painotteella), jääkiekosta sekä kaikesta, joka hermoani kulloinkin kutkuttaa. Olen poliittisen historian opiskelija, sivuaineinani luen myös englantia, valtio-oppia ja erilaisia alueopintoja. Aion valmistua asap, joten juuri nyt minua työllistyttää gradu somen/politiikan aihepiirissä.
Juuri nyt innostun:, Omasta kodista, Wilcosta, hyvästä karmasta, chilistä, tanssista.
Oma kuva: Yours truly Otsikkokuva: Rough Cut (2008) Thanks to Cinema is Dope!
Posts
