Coffee & TV (no cigarettes)

TV-sarjojen katsominen on jäänyt nykyään vähälle - tietyllä tavalla tv:stä luopuminen onkin ollut kaksiteräinen miekka. Toisaalta kaikki se aika, joka muuten menisi suunnittelemattoman ja turhan televisiohutun katsomiseen, tulee käytettyä nykyään hyödyllisemmin.. mutta toisaalta jos katsoisi sarjoja televisiosta, voisi helposti rajata katselun siihen yhteen jaksoon joka viikko. Kun taas katsoo televisiosarjoja siten miten nykyään nuori internetinkäyttäjä katsoo, tulee niitä hankittua internetistä yksi kausi kerrallaan, vähintään, ja niitä tulee katsottua laadun mukaan sitten monta jaksoa putkeen. Sarjat kuluvat näin helposti loppuun, ja vaikka sinäänsä se aika ei ole menetettyä, on sääli kuinka joskus "televisio" kuluttaa kokonaisia päiviä. Sille on syynsä, että MTV3 ja SubTV ovat lanseeranneet klassikkosarjojensa maratonit juhlapyhille, silloin kun oikeasti katseluun on aikaa.

Kaikesta huolimatta pidän itseäni edelleenkin hyvin käsikirjoitetun sarjan ystävänä. Sääli kyllä, todella monet klassikkosarjat on jätetty välistä, koska ei tosiaan aina löydy niille aikaa. Räikeimpinä esimerkkeinä tästä ovat Sopranos, The Shield ja Battlestar Galactica. Vaan jotain on silti tullut katsottua, ja jotain odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Supernatural
Mytologia-fantasian X-Files

Supernatural on todettu lähiviikkoina "the" sarjaksi, jonka katsomiseen kaikki aika tuntuu menevän. Vaikka en ole täällä kauheasti mainostanutkaan, Dexterin 3. kauden loppu oli aikamoinen pannukakku, ja osaltaan tämä masensi ja rohkaisi kokeilemaan jotain uutta. Valitettavasti Supernatural oli vähän liiankin hyvä, ja auttoi osaltaan essee-aikataulujen muokkaantumista.

Peruskaava on selvä, ja tietyllä kun olet nähnyt yhden jakson, olet nähnyt kaikki - mutta. X-Files -vertaus toimii siksi, että sarjan pääjuoni veljesparin menneisyydestä peittoaa sata-nolla kertakäyttöiset yksittäisjaksot, joissa napataan milloin mikäkin mytologinen murhaaja satimeen. Itse sorruin tarkastamaan etukäteen, mitkä sarjan jaksoista kuuluivat pääjuoni-kaanoniin ja skippasin suurimman osan filler-jaksoista, vaikka osaltaan jokainen jakso vie kuitenkin veljien hahmokehitystä eteenpäin. Onneksi kehitys on kuitenkin tasoa päättelyllä-pärjää, joten riskinotto kannatti. Nyt ainoa ongelma on se, että seuraava jakso (3. kauden 11.) tulee vasta ensi viikolla. Voi harmi!

The Wire
Rikossarjojen parhaat hahmokoonnit

The Wirea olen katsonut yhden kauden, ja olen vakuuttunut siitä, että mikään rikossarja ei ole onnistunut parhaiten tekemään kaikista käsittelyistä hahmoista yhtälailla elintärkeitä kokonaisuudelle. Yleensä on helposti arvattavissa, miten rikosjuonittelussa hierarkiaa käydään läpi pohjalta huipulle, ja salapoliisimaisesti muutama päähahmo hoitaa koko kuvion tärkeimmät käänteet, samalla kun sivulla toimivat etsivät tekevät ehkä töitä, mutta eivät sinäänsä koskaan ota ohjia käsiinsä - paras esimerkki tietenkin tästä NYPD Bluen Greg Medavoy, ikuinen apuri.

The Wiren tulevat kaudet siirtävät ilmeisesti ykkösen kauden vastakkainasettelua menneisyyteen ja katsoja pääsee tutkailemaan taas uusia tekijöitä - viimeksi mukana oli tietyn Baltimoren kaupunginosan huumediilerijengi, jota "jämäyksikkö" poliiseja ajoi takaa korruptio kintereillään. Paketti rakennettiin hyvin kasaan, ja mikäli on uskominen tuttaviin, se tulee pysymään tulevaisuudessakin kasassa, joten hyvä vain. Kunhan vain 2. kauden katselu ei käy liian raskaaksi kaikelle muulle, esimerkiksi elämälle.

United States of Tara
"Sen, joka teki Junon"

.. ja tämä sarja alkaa tänään jenkeissä, Showtimella, käsikirjoittajanaan itse Diablo Cody! Cody on toki siis sama henkilö, joka liikuttavasti pokkasi Oscarin elokuvan Juno käsikirjoitetuksesta. Lopputulos voi tällä kertaa olla siis mitä tahansa, koska käytännössähän Juno olisi voinut olla myös hyöryävä kasa sitä itseään ihan vain siksi, koska dialogi oli niin ylitseampuvan monimutkaista. Kunhan vain perusidea toimii hyvin, uskon kuitenkin Toni Colletten vetävän hyvin roolin neljän eri persoonallisuuden kanssa elävänä perheenäitinä. Ja tärppinä vieläpä Sex and the Cityssä Aidania näytellyt John Corbett, joka ei ole näyttelijänä ollenkaan huono. Innolla odottaen, tulisipa vaihteeksi katsottua jotain ihan rehellistä "hömppääkin", jos tämä iskee.

Girls.

Tänään fiilistelen naislaulajia. En mene myöntämään etteikö mukana olisi myös aina tietynlaista poikamaista ihastusta, kun on kyseessä on söpöjä tähtösiä laulamassa söpöistä asioista (tai ainakin söpönkuuloisesti rumista asioita), mutta silti heitäkin on vain niin paljon eetterissä, että hyvät jyvät erottuvat niistä vähemmän kiinnostavista ja kertaluontoisista bongauksista. Tänään mieleeni tulee kaksi oikeasti.. jännää.




Little Boots - Stuck on Repeat
Brittiläistä elektropoppia



Zaza Fournier - La Vie á Deux
Ranskalaista peruspoppista

Spring is nothing but a state of mind

Tänään rustataan paljon hyödyllistä tekstiä a'la Thomas Paine. Angiinani vei ydyn pois ensin ennen joulua ja sitten tauti uusi juuri ennen deadlinen umpeutumista. Tuloksena on myöhästyminen ja sitä myötä tullut vapauttava fiilis - kyllä se homma lopulta valmistuu. Niin pitkään olen sitä tehnyt, että syytäkin on. Ihan sama mitä lopulta arvosana sanoo, kyseessä on kuitenkin viimeinen englantilaisen filologian kurssini ikinä. Ja haluan olla siitä tekstistä ylpeä. Jeps!

Inspiraatiota etsiessäni toki siivoan, vähän torkkuilen ensin, luen zenhabits.orgia ja kuuntelen musablogeja läpi.. mutta olen ristiriitainen tänään. Haluaisin järjestää elektropippalot, mutta toisaalta olo on levottoman lisäksi myös aika raukea. En kaipaa tikittävää fidgettiä tai nykivää bmorea tai rajua hard electroa, ei, tänään ollaan pirteitä!

Bubblicious from Rex The Dog on Vimeo.


DatA - Rapture from leneopen on Vimeo.

Buckle up, it's oscar season!

Vuosi alkaa aina kivasti tietyllä majesteettisella leffahuumalla, johon liittyvät tietysti kaiken maailman elokuvagaalat sun muut bakkanaaliat, jotka laittavat poliittisesti ja välillä ihan pätevästikin yhteen vuoden-parhaat-leffat listauksia. En mene sanomaan ulkomuistista sen enempää miten mikäkin elokuva sijoittuu kronologisesti eli onko kyseessä vielä viime vuoden elokuvia mahdollisesti taikka tämän vuoden, saati kuka ne globet tänä vuonna voitti, ne voi tarkistaa kuitenkin täältä. Sen sijaan käyn läpi mitä kaikkia elokuvia itse odotan tänä keväänä kuin kuuta nousevaa.. niitä kun on pal-jon! Toisin kuin musiikkivuosi 2008, joka masensi huonolla tarjonnallaan (enkä siksi edes musanörttinä tee parhaat-listausta), tämä kevät on elokuvien suhteen ehkä mielenkiintoisin aikoihin.


Kickass!

Rocknrolla
Kävin tämän jo katsomassakin - eikä se pettänyt! Aikoinaan Guy Ritchien alkuperäiset kulttiklassikot välttelivät itseään pitkään, kunnes lopulta näin ne ja vakuutuin aivan täysin kieli-poskella-tehdystä väkivallalla höystetystä brittipoukkoilusta. Toinen asia on tietenkin se, kuinka vastuullista tällaistenkaan elokuvien tekeminen on, mutta kai se pakollinen ikärajakortti on silti vedettävä tähän ja myöntää, että kyllä sitä jo aikuinen mies jo hiukan saa pitää siitä oikeasti hyvästä toimintaviihteestä. Tietyllä tavalla Ritchie on kuin minun "Tarantinoni", ja Revolverin jälkeen olin menettänyt jo kaiken toivoni hänen palaamisestaan ruotuun.. onneksi näin sattumalta leffateatterin aulassa marraskuussa "aivan tajuttoman makean" trailerin, selvitin sen alkuperän, ja tietyllä tavalla totuuden tiedettyäni jo etukäteen tiesin, että ennakkoluuloni tullaan täyttämään.

Watchmen
Tämän supersankarisavotan trailerit olen jo nyt katsonut läpipuhki, enkä mahda enää pysyä housuissani. Rajatun pituinen (!!!), moraalisesti, kantaaottava, jopa kirjallisuuspiireissä arvostettu samanniminen sarjakuva kääntyy elokuvakankaalle, kukaan näyttelijöistä ei ole liian suuri nimi, joten ensemblellä ei ole edes ns. profeettailmiötä (suurin nimi ei koskaan kuole), toiminta näyttää todella hyvältä, juonen premise on kunnossa.. bring it on! Vielä kun supersankarit ovat pop, on vain pakko laittaa sormet ristiin ja toivoa että hollywood saa ajasta kaiken irti.. ja kerta The Spirit kun taitaa olla aika pannukakku, niin pakkohan Watchmenin olisi asian korjata..

Public Enemies
Gangstereita. Michael Mann. Johnny Depp John Dillingerinä ja Christian Bale häntä jahtaavana agenttinaan. Ei oikeastaan mitään lisättävää. Kunhan vaan tulee olemaan enemmän Collateral kuin Miami Vice.

Slumdog Millionaire
Danny Boylen Intiaan sijoittuva rakkausseikkailu-mikälie voitti Golden Globeissa parhaan elokuvan pystin, ja olin äärimmäisen iloinen.. kyseessä on ensimmäinen mahdollinen to-del-la kiinnostavan oloinen leffa kiinni palkinnossa aikoihin. Edellinen oli muistaakseni Crash, tosin toisaalta muistini ei ole aina ihan terävimmillään. Trailerin perusteella mukana on, either way, slummien kuvausta, satumaista romanssia, takaa-ajoilua hienoissa maisemissa, ja minulla on kyllä ohjaajaan täysi luottamus. Tulisipa vaan jo aikaisemmin Suomen ensi-iltaan, en jaksaisi odottaa millään!

Muita mainitsemisen arvoisia ovat ainakin uusi Terminator-elokuva, jossa on Arskan sijasta Christian Bale, joka toki saa meikäläisen heti palauttamaan uskonsa franchiselle, joka kolmos-installaation jälkeen menetti jo hetkeksi faninsa. Nobel Son on myös mielenkiintoisen näköinen perus-ihmissuhde-heist, joka on ristiriitaisesti saanut todella hyviä arvosanoja IMDB:ssä mutta on joutunut kriitikkojen hampaisiin, joten genren ystävänä pitää nähdä omin silmin kumpi on oikeassa, massa vai eliitti.. samoin hiukan kutkuttaa nähdä tämä The Wrestler, jossa Mickey Rourke on kyllä varmasti aivan omiaan jo pelkästään naamakertoimensa takia. Kaverini väitteli eilen Rocknrollan trailerin aikaan asioita vapaapainista, ja vasta kerrottuani Rourken voittaneen Golden Globen, tajusi hän ettei pätkä ollutkaan dokkari, vaan ihan näyteltyä. Taisiis näyteltyä näyteltyä painia, heh. Showpainin äärellä meikäläisen mielipiteet tuntuu olevan parhaiten sijoittuneita siinä keskikastissa/ihansamassa, kun on sekä lajin puolustajia että vihaajia ystäväpiirissä.. ehkä tyydyn vain showpainileffan katsojan rooliin.

Ja sitten muita uutisia! Pakko mainita kevennykseksi kaksi aika hämmentävää tänä aamuna vastaantullutta sattumaa.

Ensinnäkin 13-vuotias poika aiheutti hysteriaa koulussaan kalapuikollaan, sweet! Samalla myös koko internet kokoontui aamukahviensa äärellä keskustelemaan asiasta HS:n kommenttipalstalla, irkissä, forumeissa, kaikkialla. Oli asia niin tai näin, faktat niin tai näin, etcetera, niin itse olen sitä mieltä, että a) kouluruokaan tarvitaan lisää rahaa b) kalapuikkopoika on saatava EU-parlamenttiin ja Nobelin rauhanpalkinnon ääreen. Gandhimaista reagointia nälkään.

Toiseksi oli pakko pidätellä pientä hihitystä, kun tuli luettua Kauppalehden analyysiä talouskriisistä ihan sattumalta.. Italiassa kun ollaan säästytty pahimmalta kriisipiikiltä, yllätys yllätys, becuase of unabiliti of english speaking yes? En sitten tiedä missä kohtaa sykliä tämä on tapahtunut, että onko kyseessä vain osakkeenomistajien tyhmyys CNN:n reportaaseja luettaessa vai onko jo ihan pankkiireista asti italialainen päättänyt olla lähtemättä merta edemmäs kalaa, kun ei ulkomaailmassa tunnuta puhuvan mitään Oikeaa Kieltä. Internetin käyttäjänä odotan kyllä myös innolla esimerkiksi vastaavaa uutista Puolasta heti perään.

A month (or two) in movies

Valittelen hiljaisuutta, johon ei tietenkään kukaan ole reagoinut, mutta joka on kaivertanut kiireisenkin ihmisen takaraivossa. Koulutyöt ja ikävä sairastelu ovat verottaneet aikaa sekä elokuvilta että musiikilta. Siksi onkin aika - bullet-point arvostelujen! Itseasiassa joululoman aikaan ja muutenkin on tullut lähiaikoina katsottua ihan valtavasti elokuvia. Syytän tästä sitä, että Paimiossa lapsuudenkotokaupungissa on käytössä televisio. Omassa kodissa sitä ei ole ollut digiaikaan siirtymisen jälkeen, koska vanha toosa oli niin käyttökelvoton, että tuntui tyhmältä sijoittaa siihen enää penniäkään. Sinäänsä kyllä on kiva aina palata idioottiboksin äärelle satunnaisesti, mutta kyllä elämä ilman sitä on pidemmän päälle paljon mukavampaa.

Kokeilen myös jotain uutta. Ehkä teen hiukan väärin lainatessani Gordonin loistavaa arvostelutaktiikkaa idean puolesta, mutta parempaakaan tapaa ei ole tullut vastaan - hymiöt kertovat miten koen elokuvan. Siitä olen ehkä huono arvostelija, että välillä huomaan kyllä, kuinka tietyt elokuvat tekevät tarkoituksellisesti jotain todella hienoa ja taiteellista. Ymmärrän mitä tekijät silloin hakevat, enkä yhtään katso alaspäin sellaisia ihmisiä jotka kikkoihin ns. "menevät lankaan", koska elokuva on aina nautinto oikeassa muodossa, ja jos joku sitä kokee, niin se ei ole keneltäkään pois. Siksi joskus voin olla aika suorasanainenkin mielipiteessäni. En jaksa aina eritellä objektiivisia huomioitani. Jokainen elokuva on kaksi tuntia minun elämästäni, en jaa Golden Globeja kummiskaan. :)

:( - Kuraa.
:/ - Eipä kauheasti säväyttänyt.
:) - Ihan kelpo tekele.
:D - Oikein mainio tekele!

Quantum of Solace
Kaikki etukäteisarvostelut kertoivat totuuden. Quantum of Solace on nopeampi kuin mikään Bond, oikea Bourne-trilogian synnyttävä äpärälapsi, joka ei uskalla olla oma juonellinen kokonaisuutensa, vaan erinomaisen Casino Royalen jatko-osa ilman pohjustusta. Jaksotuksesta ei juurikaan voi puhua, kun jokaista toimintakohtausta seuraa seuraava toimintakohtaus. Ottaen huomioon kuinka oivallinen juonipohjustus CR:ssä oli, tuttujen henkilöhahmojen läpisaattaminen uudessa tekeleessä on aliarvoista. Toimintakohtaukset ovat ihan mukavia, mutta mitään eeppistä ei ole mukana esimerkiksi parkour-takaa-ajon tasolla. Meni kyllä alta ihan kaikkien odotusten.. ja tavoittelee sitä vanhaa "The World Tomorrow Never Dies Another Day"-tasoa. Surkeaa. // :(


Chasing Amy
Kevin Smithin vanhaa tuotantoa, joka löytyi digiboksin uumenista ja toimi erinomaisena tenttiahdistusbufferina Paimio-kotosalla. Mukana on paljon loistavia näyttelijöistä, jotka eivät muistu mieleen julkkispersooninaan vaan ovat täysin roolinsa. Itseasiassa juoni on pelkistetyin missään elokuvassa pitkiin aikoihin, tapahtumapaikat ovat yksinkertaisia, mielenkiintoisia käänteitä ei juurikaan synny.. mutta silti kyseessä on paras parisuhdekomedia mitä olen aikoihin nähnyt. "Heartfelt" ei käänny tarpeeksi hyvin, kun yrittää kuvailla päähenkilön suhdetta lesboon, jonka kanssa hän vain tuntee itsensä täydeltä ja käy läpi elokuvan aikana introspektisesti omat tunteensa ja lopulta oppii elämänsä opetuksen. Ehdottomasti suositeltava elokuva, piti sitten genrestä tai ei. // :)

Zack and Miri Make a Porno
Apatow-jengin seuraava tekele. Pineapple Expressistä seuraava, ja toisin kuin "PE", tämä elokuva olikin sitten ihan oikea pettymys. Katsottaessa ihan lepposa, mutta uudelleenkatsomisarvo aivan nollassa. Elisabeth Banks ja Seth Rogen kantavat elokuvaa aina siihen asti, kunnes itse "pääjuoni" lähti rullaamaan kohti siirappista loppuaan. Lukuunottamatta Jason Mewesin hämmentävää roolia koko ensemble oli jotenkin hengetön verrattuna aikaisempiin apatow-pohjaisiin leffoihin, joten tietyllä tavalla tämä saa kaikkiin aikaisempiin näkemiini kyseisen "lafkan" tekemäksi kokemani leffat nousemaan sen yläpuolelle - odotin Zackilta ja Miriltä ehkä enemmän kuin laki sallii, ehkä siinä suurin mokani. // :/

Resident Evil Degeneration
Vain siksi, että tähän asti kaikki näkemäni täysin CG-leffat ovat olleet huonoja ja että alkuperäinen Resident Evil -elokuva ei myöskään ollut katsottava (muita en edes kanonista tsekannut), ei tätä viitsinyt missatakaan. Elokuva perustuu alkuperäisten pelien kanoniin ja menossa siis mukana alkuperäisin ääninäyttelijöin höystetyt Leon ja Claire. Lopputulos oli viihdyttävää höttöä, joka tiesi olevansa höttöä. Sentimentaliaa toki on mukana ja juoni on jälleen niin massiivista kaliiberia että peruselokuva sitä ei kannata, vaan se olisi ollut parempi tehdä 40-tuntisen pelin pohjalle.. mutta minkäs teet. Kyllä tähän 2 tuntia kehtasi tuhlata, ottaen huomioon, että grafiikat olivat nyt niin hyviä että niitä ei edes huomioinut.. vaikkakin yksi hahmo näytti aivan liikaa Hunter Tylolta. Vaikka olisihan sitä varmasti ollut paljon parempaakin käyttöä ajalleen, jälkeenpäin ajateltuna. // :/

Karate Kid Lähinnä ihmetyttää miten olen voinut missata tällaisen kasariklassikon tähän asti! Karate Kid tuli katsottua kuin varkain vieraillessani Espoossa ystävieni luona ja ihastuin kyllä aivan täysin tähän hidastempoiseen, sympaattiseen kasvutarinaan pojasta, joka voittaa itsekurin avulla vihollisensa, olemalla samalla silti ihan kelpo kaveri yläasteikäisen määritelmien mukaan, ei alussakaan mikään täysi heittopussi. Pat Morita opettaa vähän bonsainleikkuuta ja maalaustekniikoita ja sitten ollaankin jo areenassa voittamassa kevyellä kädellä pahoja karateka-janareita. Yksi iso zen-allegoria koko tekele, ja osoittaa sen, että 80-luvulla tehtiin kaikki parhaat teinirainat. // :D

Tokyo Godfathers
Digiboksin syövereistä löytyi Satoshi Konin kokopitkä elokuva kolmesta kodittomasta, jotka löytävät jouluna roskiksesta hylätyn vauvan, ja vuoden loppuessa käyvät läpi elämiensä kulminoitumis-kohtia nostalgisesti ja opettavaisesti etsiessään ipanan äitiä. Olen ehkä vähän huono kohde nykyään mille tahansa animelle, koska "epärealistinen" mainstream-anime ei pure enää tehokeinoineen kyynikolle, eikä tällainen sydämellinenkään joulutarina lämmittänyt niin tehokkaasti kuin joitakin, vaikka eittämättä pätkällä oli vahvat hetkensä. Juonen syvyydestä ja kehittymisestä ei ainakaan käy kiistäminen, ennakoitavissa tarina ei ollut hetkeäkään. Ei silti kuitenkaan ihan minun elokuvani. Suosittelen silti sellaisille, jotka ovat saaneet animesta sen ainoan käsityksen 14-vuotiaitten tyllihameisten Naruto-fanityttöjen kautta. // :/

Tulimyrsky
Tällainenkin sattui loman jämäleffaputkeen. Joskus kasari-ysäri-vaihteessa tehty Hans Zimmerillä höystetty palomiesdraama, joka säväytti lähinnä parodiana, varsinkin kun Asema 62 omalta osaltaan on nostanut kaiken aihepiiriin liittyvän suhteen odotukset ihan kattoon. Elokuvasta jäi mieleen lähinnä, kuinka Zimmer on käyttänyt lähes samoja teemoja orkesterikappaleissaan myös The Rockissa, joka oli elokuvana ainakin pari giljoonaa kertaa mielenkiintoisempi.. ehkä hän aavisti, että harva tätä vuosien jälkeen muistaa, joten miksipä pyörää uudesti keksimään. // :(

Crybaby
Vanhan järjestöporukan kanssa pidettävien pyjamabileperinteiden mukaan tulee katseltua kaiken maailman Johnny Depp -pätkiä säännöllisesti.. Crybaby oli jäänyt minulta, depp-fanityttöjen traumatisoineelta, aikaisemmin väliin ja onpahan nyt sekin nähty! Ei ehkä näin pelkistetyssä toteamuksesta käy ilmi, että elokuvassa sinäänsä ei ollut mitään vikaa. Sitä ei ainakaan hevillä unohda, mutta toinen asia sitten, että onko näin hämmentävän musikaali-satiirin jälkeen enää mitään rahkeita tietoisesti edes halua muistella mennyttä. Hämmentäviä hahmoja, todella paljon epäuskoisia WTF-elämyksiä ylläpitävä John Watersin Depp-läpimurtaja on kuitenkin hieno sisältää nähtyjen leffojen repertuaariin.. en aio tiivistää tai käydä läpi ollenkaan. Sinua on varoitettu.. mutta onhan siinä siloposkinen Depp, niin tokkopa sitä arvaamaton katselija osaa arvata mitä sitä alkaa joskus tylsistyneenä katsomaan, jos ei ole hiukan perehtynyt etukäteen ed. Watersin elokuvauraan.. // :/


The Libertine
Johnny Deppin näyttelijänlahjat ovat kyllä itselleni olleet aina tiedossa, ei siinä mitään - enemmänkin kammoksunkin mieheen liittyvää henkilökulttia, a'la Tim Burton. En halua tuomita, mutta jotenkin pyrin välttämään kaikkea sitä ylihypetystä, ja samasta syystä aika monta ehdotonta Depp-hittiä on tullut jätettyä ainakin vielä väliin (Ed Wood, Dead Man, Fear and Loathing). The Libertine oli kuitenkin etukäteenkin tosi mielenkiintoista nähdä.. se kun on jäänyt aivan tutkien alle, enkä kyllä ihmettele yhtään miksi. Alusta asti rappiotaiteilijan elämäntarina toi mieleen kaihoisasti Kubrickin Barry Lyndonin, yhden kaikkien aikojen lempielokuvani juuri siinä mielessä, että missään ei oikaista henkilöitä esiteltäessä. Virheet tuodaan esille, väärät valinnat aikaansaavat oikean häpeän, häikäilemättömyys jättää oikeasti haukkomaan henkeään. Silti vastenmielisen ihmisen kuvauksessa on jotain äärimmäisen viehättävää, jos kertomuksen henki on aito ja näyttelijätyö pysyy uskollisena tarinalle alusta asti - ja Depp on kyllä aivan mainio näyttelijä. Kuin piraattiroolinsa kopio ilman karikatyyrejä, anteeksiantavia kieliä poskissa taikka Disney-taikapulveria, Deppin jaarli on hahmona mestariteos, joka ei sovi todellisuuteen. En ole koskaan pitänyt perinteisestä pukudraamasta, joka briljeeraa hienostoelämän 1600-1700-luvuilla virheettömäksi posliinikupitteluksi yläluokkaisissa salongeissa. Siksi kai koinkin alusta asti jaarlin anteeksiantamattoman ylimielisyyden raikkaana ja eittämättä ennalta-arvattavat lopputahdit vapauttavina. Pysähdyttävä elokuva, ja paras minkä olen Deppiltä tähän asti nähnyt - ja onhan niitä, kuitenkin. // :D

Kuvat: #1 #2

Bingo Bango Bongo

Taas NHL:ää! Koska Nucksit ovat pärjänneet lähiaikoina todella hyvin, on hiukan vaikeaa löytää kommentoitavaa.. Luongo on palannut ruotuunsa, ja sen ansiota on valtavasti lähiaikojen menestys. Wellwood on virallisesti seuran 2. sentteri, jota ei edes voida päästää kokeilemaan Sedinien laitaan - tuo yhdistelmä kun toimii hyvin ylivoimalla - koska hän on roolissaan korvaamaton. Kun Demitra ja Hansen palaavat sairastuvilta (Hansen kuulemma jo huomenna), kun hyökkäyksessä suorastaan runsauden pula hyökkäävistä pisteiden tekijöistä.. itse arvioisin komboa Sedinit-Wellwood, Raymond-Demitra-Bernier, ja nelosketjuun jäätävästi Pyatt. Vaan kukapa tietää mitä 'V' tuumailee.

Canucks-hehkutuksen rinnalle teki mieleni tuoda esiin muita joukkueita alkaneelta kaudelta, jotka ovat kiinnostaneet meikäläistä erityisesti tekemisillään.

Montreal Canadiens on ollut aina se kakkosjoukkue ja tällä hetkellä meno on todella hurjaa, niin taitavia ja nuoria lupauksia koko organisaatio on täynnä. Vaan turhaanpa minä valehtelen sillä, että pelkästään nämä Kostitsynit ja Pricet ja O'Byrnet pelkästään nostaisivat seuran sellaiseen arvoon.. Sakulle se pytty on saatava. Lats ja Kovalev avustavat hyvin, ja PPG-tahti pysynnee toivon mukaan.

Boston Bruins on pikkuhiljaa kerännyt kunnioitusta 'underdog'-joukkueena, joka repi itsensä viime vuonna pleijareihin ilman ykkössentteriään, ja on nyt täynnä valtavasti tasaisen vahvoja raatajia ja nuoria tehokkaita tähtiä. Luonteeseeni kuuluu sellaisten itsestäänselvien supertähtien palvominen - Marc Savard hallitsee hiljaa, ja taustalla heräilevät vahvat nuoret Bergeron, Kessel, Lucic ja Krejci. Jännittävä joukkue. Bruins-Habs-konferenssifinaali se olisi poikaa, jos mikä!


Chicago Blackhawks on ollut vuosia jo sympatiapisteillä seuran rämpimisen takia, mutta nyt rämpimisten ajat ovat ohitse supernuorten alaisuudessa ja ihan oikeaakin menestystä uskaltaa jopa toivoa. Patrick Kane ja Jonathan Toews ovat vakuuttaneet minut täysin. Ainoat miinukset tulevat Konnan peluuttamisesta AHL:ssä.. vaihtaisivat sen vaan jonnekin löytämään itselleen pelipaikan ja uran, hiukan Tuomo Ruudun tapaan vaikka..


Phoenix Coyotesin linjat on täynnä.. kyllä, nuoria jännittäviä pelaajia. Ellei Cody Hodgson vaikuttaisi todella lupaavalta kaverilta, voisin ihan vain ärsytyksestä vihata seuraa Mikkel Boedkerin nappaamisesta riveihinsä. Kun miettii kuinka tämän vuoden varaustilaisuudesta on kaksi kaveria mukana jo tehokkaasti (toisena Viktor Tikhonov), sisään ajetaan myös Kyle Turrisia, maalilla on koko liigan hauskin veskari ja OJ saa viimein jotain oikeaa työnsarkaa Doanerin ja Peter Muellerin rinnalla.. mistä voisi olla pitämättä tässä tiimissä? Toivottavasti pääsevät jo tänä vuonna pleijareihin, vaikka ehkä se olisi vielä hiukan ennakointia vielä..

Ja pakkohan se on valita honorary mention -valinnaksi Minnesota Wild. Mikko Koivu ja Antti Miettinen ovat yltyneet niin huimaan vauhtiin, että seuraa voi jopa kannattaa - salaa. Muut konferenssin joukkueet nyt ovat täynnä tylsiä joukkueita ja persoonia, excluding Burnaby Joe. Ja toivon mukaan huhut Kari Lehtosen siirtymisestä esimerkiksi juuri Coloradoon eivät pitäisi paikkansa.. en haluaisi alkaa vihaamaan häntä. Tarpeeksi vaikeaa jo olla nyt Atlantassa varmasti.

"Ensinnäkin, haluaisin kiittää."

"Wow, they really could, after all." (kuva)

Niinhän sitä kävi, kuin uskalsikin jopa toivoa ja ennustaa. Senaattori Barack Obamasta valittiin Yhdysvaltojen 44. presidentti, ja oikeutetusti. Olen seurannut kahden presidentti-teemaisen kurssin ajan vaaleja äärimmäisellä innolla ja tulin jo alusta asti siihen tulokseen, että edes kokeneella retoriikallaan McCain ei pystyisi haastamaan Obamaa, ellei tämä itse töppäisi mahdollisuuksian. Niin ei tapahtunut, vaan Obama hallitsi väittelyitä riisuen kieltään maanläheisemmäksi mitä yleensä (hänen ainoita raportoituja kompastuskiviään), osoitti republikaaniehdokkaan taloussuunnitelmien heikkoudet ja pystyi vakuuttamaan kansansa, että hänessä on tarpeeksi voimaa nostaa valtio suosta. Ja koko Eurooppaa kiittää, joka humoristisen ponnekkaasti.

Seuraava kysymys onkin, mitä tammikuussa oikeasti alkaa tapahtumaan. Obamalla on tukenaan vahva senaatti ja kongressi ajamilleen muutoksilleen, mutta tilanne on kaikkea muuta kuin silittelemällä valmis. Talous on retuperällä, Irakissa kaikesta huolimattaa edelleen ollaan, Afganistan ja Pakistanin tilanne ovat tosiasioita, samoin myös Venäjän löytämä pullisteleva persoonallisuus. Vain aika näyttää mitä tämä mies oikeasti saa aikaan. Koitan pitää silmäni auki, koska tietynlainen sokea "Yes We Can"-mantraan lankeaminen saa kyllä ymmärtämään tilanteen riskit.. retoriikka voittaa vaaleja, mutta se ei pelasta kansantalouksia ja lopeta sotia.

GOOD: What the Next President Will Inherit @ Yahoo! Video