No pleasure.. yeah right!

Kesä on alkanut, hallelujah! Onko oikeasti parempaa merkkiä siitä tosiasiasta kuin keikkojen ja festariuutisten tulva? No onhan sitä, esimerkiksi kesän lämpö ja valoisuus ja oikeasti lomansuunnitteluasiat, mutta ihan sama. Minulle musiikki on aina se #1. :p

Viikonlopusta se alkoi, kun päädyin perjantaina tsekkaamaan elektrobändin Clientin livenä Klubilla Säm the mänin kanssa. Suunniteltiin tulevien kesän dj-keikkojeni julisteidiksiä, nostalgisoitiin lapsuuden konsolipelejä, good times. Klubin lämppäri ei ollut mieleen joten käväistiin siitä nopeasti Dynamossa, kunnes paikalle takaisin päästyämme Clientin tytöt olivatkin jo vauhdissa. Hyvin makoisaa tytöillä oli meininki, se tietty itäsaksalaisen pidättäytynyt pop-diivamaisuus toimi vielä paremmin kuin Ladytronilla aikoinaan Nosturissa - vaikkakin on sanottava, että Ladytron on kehittynyt hyvin paljon vuosien varrella, kun Clientin keikan teemat olivat välillä monotonisiakin. Mutta tietyt biisit jäivät kyllä soimaan päähän kunnolla ja tekivät keikan onnistuneeksi vaikka heikommat vedot olivatkin vähän blandiksia - keikan kohokohtia ehdottomasti encore-veto Pornography, In It For The Money sekä uusi sinkkuhitti Can You Feel. Video ohessa.

Perjantai ei ollut mitään lauantaihin verrattuna. Innostuneesta uudesta kesäenergiasta sukelsin Helsingin maailmaan ensin käyden tsekkaamassa CTRL:n sämplemyynnin kivan blogivinkin ansiosta ja siitä sitten Mbariin korkkaamaan ystävieni Saaran ja Harrin kanssa terassikausi ja vieläpä Chico'siin tortilloille, mmm. Suunniteltiin leikillä jo Dublinin matkaa joskus hamaan tulevaisuuteen.. mm, I like this. Ja sitten Stefanin kanssa itse Jean Michel Jarren keikalle! 3. rivi edestä! Ja mikä show se olikaan.. laser-kikkailut olivat mahtavia, kappaleet joku koukuttavan energisiä tai eteerisen koukuttavia, kyllä vaan toimi ja oli sen järkyttävän lippuhinnan arvoista toimintaa. Aluksi heti keikan jälkeen olin pettynyt siitä ettei Jarre soittanut Millenium-keikkansa loistavaa Bells-kappaletta, mutta meni ehkä n. tunti kun tämäkin ainoa nillityksenaihe vaihtui ja ymmärsin, mitä olin nähnyt. Bob Dylanin ohella kyseessä oli sen luokan show ja once-in-a-lifetime tilanne, että en hetkeäkään pois vaihtaisi. Keikan kohokohtana Magnetic Fields 2, vaikka eihän noita pysty oikeasti mihinkään järjestyksiin laittamaan, sen verran ehyt esitys.

Ja tässä ei vielä todellakaan kaikki, mitä mielenkiintoisiin tapahtumiin tulee. Kesän merkki on se että miljoona asiaa varmistuu. Niin varmistui siis sekin, että pääsen Ruisrokkiin asiakkaana, ja tulenkin siis pian varaamaan sunnuntain lipun taskuuni.. here we come Faith no More, !!!, Gaslight Anthem, Calexico ja kaikki muut kivat! Tämä on aika hyvä lohtu sille, että Basso Festivaalit kera elektrovedot Kavinsky ja The Whip jäävät väliin.. ehkä Islannin reissu korvannee tätä ihan hyvin *smirk*.

Viimeiseksi vielä yksi keikkabongaus - suosittelen ehdottomasti laittamaan korvan taakse Blitzen Trapper -nimisen yhtyeen vierailun Tavastialla elokuussa. Ei ole kauheasti kuulunut tänne Suomeen asti, eikä oikeastaan ole iskenyt välttämättä läpi muutenkaan.. mutta jos Band of Horsesin keikka pääsee HS:n kulttuuriuutisiin huomiona, niin Blitzenille kuuluisi kyllä aivan sama kunnia.

NHL. NHL.

Te kaikki onnekkaat, jotka käännätte aina sivua kun kyseessä on jääkiekkokirjoitus - KÄÄNNÖS!

Nimittäin tämä on viimeinen kevään Canucks-aiheinen kirjoitus, koska seura tipahti tuossa pari päivää takaperin nopeammalle, nuoremmalle ja nälkäisemmälle Chicago Blackhawksille otteluvoitoin 4-2. Viimeinen ottelu osoitti, että vuodessa on tapahtunut valtavasti, ja yhtäkkiä emme pelannetkaan puolustuksen vaan hyökkäyksen kautta. 5 tehtyä maalia vastaan 7 maalia omaan päähän on aika brutaalia.

Sen enempää en spekuloi tulevaa varaustilaisuutta, koska toisinkuin viimeksi Nucksit varaavat joskus välillä 22-26, joten en osaa sen enempää sanoa siitä, kenet haluaisin. Toni Rajala olisi toki mielenkiintoinen lisä sinivalkolasien takaa katsottuna, mutta tuskin hän vielä tuossa vaiheessa on paras mahdollinen pelaaja, ja seuraavan vuoron aikana joskus viidenkymmenen hujakoilla varmaan jo mennyt. Mutta kun on vuorossa 1. heinäkuuta, alkaa Off-Season-rumba ja jo sitä ennen voidaan tehdä varauspöydissä pelaajasiirtoja. Olen kerran kasannut nettiforumeilla unelma-lineuppini ja se dumattiin pöydän alle - tähän kirjoitan uudelleentarkasteltuna ja -arvioituna mihin unelmakokoonpanoni Nuckseille. Oletuksena on, että saamme tehtyä ehkä yhden tai kaksi pelaajakauppaa jos siinä järkeä on, ja että osaamme ajoittaa oikein vapaiden agenttien tarjouspyynnöt. Viime vuonna saimme Ryan Johnsonin joukkueeseen GM Gillisin täsmäiskuna ja Johnson kommentoi jälkeenpäin, että hänelle soitettiin suurinpiirtein 5 minuuttia yli puolenpäivän jolloin kenttä oli vapaa. Tämä, jos mikä, osoitti miehelle kuinka suuressa arvossa häntä pidettiin - ja hän sentään oli 4. ketjun mies! Mutta asiaan. Jos ei kiinnosta kuunnella tarkkaa spekulaatiota NHL:n systeemeistä, saa kääntää vielä syvemmälle poispäin päänsä.

* Vapaiksi agenteiksi vapautuu todella moni Vancouverin mies. Aloittaen pienimmistä nimistä, pitäisin organisaatiossa farmijoukkue Manitoban miehistä Jason Krogin, Nolan Baumgartnerin, Mark Cullenin ja Jason Jaffrayn jos vain he siihen rooliin haluavat. Ainakin Krog saatiin aikoinaan joukkueeseen NHL-mahdollisuuden luvalla mutta toisaalta Moose on pelannut tosi hyvin ja jatkaa edelleen kohti Läntisen konferenssin finaaleita (lue: välieriä), joten joukkuehenki varmasti on kondiksessa. Ei mahdotonta. Pienistä nimistä Michel Ouellet on ylipalkattu ja turha mies, Jeff Cowan eilispäivän heiniä ja Curtis Sanford haluaa uuden mahdollisuuden muussa organisaatiossa. Rob Davison on halpa 7. puolustaja, jonka ounastelisin sopivan joukkueeseen hyvin luonteen puolesta, mutta toinen asia on se kuinka nopea hän on - varsinkin kun puolustuksen hitauteen kaatui moni pudotuspeliottelu, tätä on mietittävä uudestaan. Mutta ei hän huono valinta ole.

Puhuttaessa isommista, vakituisesti NHL:ssä pelaavista, homma muuttuu monimutkaiseksi. Taylor Pyatt kärsi henkilökohtaisen tragedian, kun hänen vaimonsa kuoli keväällä onnettomuudesta. Pyatt on ollut pari vuotta joukkueen luotettavimpia perusjääriä, joka mahtuu vaikka tarpeen tuleen ykkösketjun laitaan Sedinien viereen. Mutta hänet kannattaa päästää menemään uuteen alkuun jonnekin muualle nyt, kun hänen rooliaan on aivan selkeästi ottamassa nuori Jannik Hansen, joka on aivan pakko päästä pelaamaan ettei hän jää taas nuolemaan näppejään. Pyatt on hyvä pelaaja, mutta joukkueelle ylimääräinen.

Sedineistä puheenollen! Veljeksiä oltiin aggressiivisesti huutamassa ulos kaupungista kun fanijoukot ymmärsivät, että pudotuspelit päättyivät. Sedinithän ovat yhtä kuin joukkueen tulivoimat, joten heidän syynsä se oli.. paitsi että ei ollut! Edelleenkin joukkuetta vaivasi tehokkaan maalintekovoiman puute veljeksiä lukuunottamatta. Burrowsin ruuti kastui, myös koko 2. ketju oli aivan unessa ja muualta apuja ei oikein pystynyt kaivamaan. Sedinit ovat olleet jo muutaman kauden PPG (piste per peli)-miehiä ja sama homma jatkuu, joko Canucksien tai muiden leivissä. On hulluutta heistä luopua, ja uskon Gillisin hoitavan heille kelvot sopimukset - vaikka epätasapainoiset siten, että miehet saavat pitkällä aikavälillä vakaan palkan, vaikka aloitus onkin rahakkaampi. Pitkät sopimukset ovat muotia, ja 8 vuotta vakaista ja luotettavista Sedineistä ei ole paha.. vaikka 5 miljoonaa per vuosi palkkakatossa heistä yhteensä on viisas sijoitus.

Hyökkäyspuolesta vielä sitä, että Mats Sundin on myös tilanteen alla. Itsehän en voi miestä sietää, ja vaikka hänen läsnäolonsakin jo pelkästään edesauttoi joukkuetta, olivat tehot hukassa ja pahasti. Minun kirjoissani jopa taktisesti matala palkka ei häntä toivon mukaan pidä joukkueessa - kovuus on saatava muualta. Toisaalta jos kyseessä on vaikka 3 miljoonaa miehestä, joka normaalisti treenattuaan pystyisi vaikka samaan kuin 4 miljoonan Demitra.. miksi ei! Mutta sitten tulee lisäongelmista, joista lisää pian.

Puolustusosastossa on oikeastaan kolme nimeä, mutta mielestäni Jason Labarbera on täydellinen kakkosmolari Luongon taakse ja siksi itsestäänselvä valinta - sama tyyli, kotikaupungin poika, luonne kunnossa. Keeper! Mutta puolustajia on kaksi myös.. Ossi Väänänen ja Mattias Ohlund. Väänänenhän tuli alunperin joukkueeseen ilmaiseksi tuomaan syvyyttä, ja sitähän tarvittiinkin kun Salo yllättäen (krhm) loukkaantui. Miestä ei nähty kuitenkaan lopulta kuin puolessa tusinaa peliä joten potentiaali jäi näkemättä. Mutta sitä on, ja ottaen huomioon että hän on nyt (ja tulisi olemaan ensi kautenakin) edullinen lisä joukkueessa, ja näki Philadelphiassa alkukaudella jopa minuutteja ykkösparissa Kimmo Timosen kanssa aivan täysin paskomatta housuunsa, hänet pitäisi mielestäni ehdottomasti pitää. Ohlund taasen on päivänsä organisaatiossa nähnyt - kaikkien rakastama tukipilari on vanhentumaan päin, ja koko uransa alennuksia palkoissaan antanut mies kannattaa päästää ystävällisesti eteenpäin hakemaan viimeisen palkkasekkinsä jostain, jossa hän siihen saa ansaitsemansa täytteen. Vancouverissa hänet muistetaan jo liikaa nostalgisesti ykköspuolustaja, ja sitä hän ei enää ole. Mutta tehokas kakkosparin pakki ja veteraanilisä hän on monelle muulle halukkaalle. Esimerkiksi Washington Caps olisi tarvinnut häntä jo tällä kaudella..

Rajoitetuista vapaista agenteista jäljellä ovat Kyle Wellwood, Shane O'Brien ja Jannik Hansen - kaikki ehdottomasti miehiä paikallaan. Wellwood lunasti viimein odotuksiaan urheilijana ja kehittyi Vancouverissa puolustustaitoiseksi sentteriksi, ja hänestä varmasti saadaan täällä enemmän irti ensi kaudella kuin missään muualla, ja tämän hänkin tietää. Shane on siinä ja siinä, onko hänen kovuutensa ja luonteensa ollut pelkästään joukkueellen hyväksi, mutta olettaen että hän on halpa lisä 3. puolustuspariin jatkossakin, hänetkin tulee pitää leikissä mukana. Jannik Hansen on nuori tuleva kisaraakki, josta on pidettävä kiinni. Kulttikamaa, kuin Vancouverin Max Kolu mutta oikeilla lupauksilla tulevaisuuden maalivainun paranemisesta (TPS-fanit huom.).

Joten mitä meillä on kasassa ennen muutoksia organisaation ulkopuolelta?:

Daniel Sedin - Henrik Sedin - Alex Burrows
Pavol Demitra - Ryan Kesler - (Mats Sundin)
Mason Raymond - Kyle Wellwood - Steve Bernier
Rick Rypien - Ryan Johnson - Jannik Hansen
Darcy Hordichuk

Willie Mitchell - Sami Salo
Alex Edler - Kevin Bieksa
Shane O'Brien - Ossi Väänänen
(Rob Davison)

Roberto Luongod
Jason Labarbera

Sinäänsä mikään ei muuttuisi Ohlundin poistumista lukuunottamatta. Mutta näillähän ei kuuhun mennä! Tässä vaiheessa siirrymme fantasiamalliin, jonka pohjaksi muodostuu pelaajasiirtoa ja pari signeerausta. Burrowsin läsnäolo eturivissä on ongelma, koska hän jäätyi pudotuspeleissä täysin, loukkasi sitten itsensä tai ei, joten moni haluaisi nähdä hänen kohdallaan jonkun muun - itseasiassa minäkin! Mutta mihin hänet voisi pudottaa? Ongelmaksi muodostuu myös nuorukainen nimeltä Cody Hodgson - Canucksien fanien hypettämä tuleva Trevon Linden, messias ja buddha. Hänellekin on vaikeaa löytää tilaa, ellei jotain tehdä. Hyökkäykseen kun lisätään yksi Cody, ja poistetaan yksi Sundin ehdotuksieni mukaan, on kokoa ja fyysisyyttä Bernierissä, ja sitten pitää nojailla jo laitoihin että löytää jotain järeää ja tukevaa. Fyysisyyttä tarvittaisiin, ja vapaista agenteista on kovin vaikea löytää voimakasta hyökkäysdynamoa. Siirtogeneraattori käyntiin, hop!

Vapaa agentti: Mike Knuble, 3 vuotta @ $ 2,5 milj. (porrastettu palkka)
Miksi?: Knuble on yksi harvoista fyysisistä tasaisen varmoista hyökkäyspään miehistä. Samalla hänestä saa irti veteraanin vastuuntuntoa ja kun Sundin ei ole enää läsnä, tämän tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Phillyllä varmasti olisi hänelle käyttöä, mutta he eivät ole palkkahelvettinsä kanssa siinä tilassa että häntä enää voisivat pitää. Knublesta päätetään tehdä prioriteetti #1 hyökkäykseen, ja Gillis neuvottelee hänet 3 vuoden pituudella ja hyvällä organisaatiolla mukaan kuviin.

Vapaa agentti: Jay Bouwmeester, 8 vuotta @ $ 7 milj, yht. $ 56 milj.
Miksi?: Vaikka Vancouverilla onkin surkea historia vapaiden agenttien suhteen, ja isojen sellaisten - uskon, että nyt kortit on oikeasti Canucksien puolella. Jay haluaa töihin Kanadaan, ja taistelemme Edmontonin kanssa aikalailla yksin miehen palveluista realistisesti tämän nojalla. Miehelle olisi täällä valtavasti käyttöä - hän paikkaisi Öhlundin kolon ja tulisi vakaana suorittaja nopeuttamaan ja koventamaan ja parantamaan puolustusta valtavasti. Voittavan organisaation houkutus on varmasti Bouwille hyvä lähtökohta, ja meillä on rahaa - ja palkkakattoa, kun emme Sundinia mukaan enää ota. Tähän vaikuttaa myös, että Sedinit toivon mukaan ottavat ison sopimuksen joukkue mielessä, ja tyytyvät järjestelmään, joka antaa heille 5 miljoonan palkkakaton. Sitten ollaan vielä reilassa.

Vaihtokauppa: Sami Salo -> prospekti, varausvuoro
Kun hankimme Bouwmeesterin, voimme varmistaa hänen hankintansa vaihtamalla Samin pois voittavaan organisaation hiukan halvemmalla, mitä ehkä hän voisi realistisesti olla arvoltaan - koska hänellä on siirtopykälä, ja haluaa pysyä varmasti voittavassa organisaatiossa. Yksi mieluinen vaihtoehto voisi esimerkiksi olla.. Chicago? New Jersey? Montreal? Vaihtoehtoja on varmasti monia, ja uskoisin että Samin kanssa pystytään neuvottelemaan asia kuntoon. Jos saamme Bouwmeesterin seuraan, tosiasia on että Samin kauppaamisen tärkein arvotavara on palkkakaton tila.

Vaihtokauppa: Darcy Hordichuk/Rick Rypien -> prospekti, varausvuoro (waiver-lista)
Riippuen siitä, kumpi koetaan joukkueelle arvokkaammaksi, toinen heistä on mielestäni "dead weight", turhaa painoa ja täytettä palkkakattoon, joka näillä suunnitelmilla muutenkin jo pullistelee ikävästi ja natisee liitoksissaan.

Daniel Sedin (5) - Henrik Sedin (5) - Alex Burrows (2)
Pavol Demitra (4) - Ryan Kesler (1,75) - Mike Knuble (3)
Cody Hodgson (1) - Kyle Wellwood (1,15) - Steve Bernier (2)
Mason Raymond (0,883) - Ryan Johnson (1,15) - Jannik Hansen (0,525)
Rick Rypien 0,550)

Jay Bouwmeester (7) - Willie Mitchell (3,5)
Alex Edler (3,25) - Kevin Bieksa (3,75)
Ossi Väänänen (1) - Shane O'Brien (1)
Rob Davison (0,58)

Roberto Luongo (6,75)
Jason Labarbera (0,85)

Yht: $ 55.958
Poistuneita: Mats Sundin, Mattias Ohlund, Sami Salo, Taylor Pyatt, Darcy Hordichuk
Tulleita: Jay Bouwmeester, Mike Knuble, Cody Hodgson

Yksi spekulaatio on, että palkkakatto olisi luokkaa 56,700, joten pääsemme noin vähän alle miljoonan joustavuuteen - joka kyllä on vähän, mutta mistä me tiedämme, että jos vaikka Cody ei sovikaan NHL-vauhtiin ja palaisi 9 ottelun jälkeen takaisin OHL:ään? Tai jos Michael Grabner yllättää AHL:ssä ja saa ensimmäisen loukkaantumisen tultua komennuksen ylös eikä tulekaan sieltä alas? Oletuksena on se, että tämä on mahdollinen kuvio, ja käytännössä juuri Demitraa lukuunottamatta ei ole loukkaantumisherkkäkään. Ja tällä koostumuksella kyllä on voiton mahdollisuudet, all the way, hey hey hey!

Kun mietitään esimerkiksi vasempaa laitaa, mukana on Danielin alla kolme miestä, jotka kaikki käytännössä ovat kykeneviä kakkosketjun hyökkäävään rooliin, Cody heistä on suurin kysymysmerkki, kun taas Raymond kasvoi edellisen kauden aikana mieheksi kun Demitra taas oli tasaisen varma suorittaja - ja siksi nyt minun kirjoissani se kakkosketjun mies. Mutta potentiaalia on vaikka mihin! Nelosketju on myös sen verran vakaa ja tehokas minun kirjoissani, että Raymond ei myöskään koe siellä välttämättä homehtuvansa, ja aggressiivisen kehittyvä Hansen on oiva laitakumppani, kun Johnson hoitaa puolustustehtäviä ja opettaa niitä edelleen säntillisiksi kasvaviksi nuorille, kuinka kätevää eikö?

Suurten minuuttien kentillä pelaavat tervehtynyt Burrows Sedinien kanssa - tämä on yksi pirun vahva ketju, mutta yksinään aika helposti suljettava peloite. Mutta kun toiseen ketjuun tuodaan Keslerin johtama kakkosketju, johon emme enää sullo ruosteista Sundinia, vaan Demitran tasapaksuus (hyvässä ja huonossa) sekä terrierimäinen Mike Knuble, on kasassa hyvin vahva ketju tässäkin. RPM-linja pysyy nimenä teoriassa, ehkä siis myös käytännössäkin. Ja jos jokin kohta näissä ketjuissa falskaa, on alhaalla paljon korvaaja-pyrkyreitä. Wellwood on erinomainen kolmosketjun sentteri ja antaa kehitystilaa Hodgsonille, joka vasta astelee suurissa saappaissaan ensiaskelia. Ideaalitilanteessa ensi kaudella hän siirtyisi Demitran paikalle kakkoseen, ja olisi askeleen lähempänä kehityskaarensa (toivon mukaan korkeita) huippuja. Mmm.

Perun kaikki sanani ja ajatukseni siitä, kuinka hyvä oli oikeasti, että kausi loppui jo nyt - unirytmini pelastumisesta viis, oispa jop syksy pian!

Olio, tyttö ja .. NSFW? (Not sure if safe for work?)

GOLEM.

On mukavaa löytää mielenkiintoisia pieniä juttuja pienistä asioista, jotka oikeastaan ovat sittenkin isoja asioita. Tällaisia ovat ehkä huomio siitä, kuinka Turun Tuomiokirkko on aika iso juttu, vaikka siinä se aina seisoo, kun matkaan kaupungin sisällä oikeasti ihan minne vaan. Tai takapihani puut Paimiossa, kun huomaan kuinka auringon vaipuessa horisonttiin, näkymä on mitä mahtavin ja ne puut heijastavat limitse valoa - tiedän että on kesä. Yksi mielenkiintoinen asia on Golem. Tuo Prahan kaupungin symboli, iso möllikkä, joka vain ilmestyy kaikkialle. Mikä sen tarkoitus on? Tämä artikkeli NY Timesissä kertoo ehkä enemmänkin - mutta minulle se on aina vaan jonkinsortin olio. Kuin vaaleanpunainen elefantti, mutta ei oikeasti sellainenkaan koska en osaisi kuvitella sille värejä, ääniä tai edes hajuja. Se ei ole pelottava kuin mörkö, se ei ole empaattinen kuin Shrek. Se vain on - niinkuin moni muukin asia maailmassa. Ja influenssa-pelko on aika hyvä vertaus. Meitä se vaivaa, mutta missä se on? Miltä se näyttää? Mitä se kertoo, mitä se tekee, missä se on? Kuka tietää.

“The Golem starts wandering the streets during times of crises, when people are worried,” Ms. Bergerova said. “He is a projection of society’s neuroses, a symbol of our fears and concerns. He is the ultimate crisis monster.” - NYTimes.

Toinen mainittava asia on tyttö. Kävin läpi aivan valtavasti musiikkiblogejani - on melkein pakko pian harkita RSS:ni tyhjentämistä jotenkin, koska jos 50 postausta on 4 päivän vakio, menee noihin penteleihin pian jo pari tuntia joka viikosta, ja vielä päälle siihen kaikki muut luettavat! Mutta yksi asia jäi kivasti mieleen - söpö kappale, söpö lauluääni, söpö ilmapiiri, varmasti myös söpö tyttökin, vaikka näin yömyöhään en jää tätä asiaa (tavastani poiketen) liikaa selvittämään.

Carly Sings - God and the Girl (mp3)

Ja viimeisenä on mainittavaksi tarkoitettu valokuvaprojekti, joka käytännössä on NSFW, eli ei turvallista töihin, K-18, alastomuutta.. vai onko? Oikeasti pysähdyttävä idea on poistanut valokuvattujen naisten rinnoista jotain tärkeää ja niihin kuuluvaa, ja yhtäkkiä kuvat ovatkin lähinnä hämmentäviä? Onko tämä esineellistämistä, onko tämä luonnottomuutta? Mitä tämä oikeastaan on, ja mitä siitä pitäisi tuntea? Sitä kelpaa miettiä. Jokainen blogi, joka asiaa on pähkäillyt, on siteeranut itse Loreffrey-lafkan mielipidettä.. mutta tehkää te omat pohdintanne, ja tulkitkaa ensin itse ennenkuin lähdette etsimään asialle syitä - jos siis kiinnostaa, ja arvelluttaa. Aika valloittavaa ja virkistävää.

..Que?

Kuva #1 #2

You are a monster! Like the ones you see on TV.

Slumdog Millionaire (2008, Dir. Danny Boyle)

Viimein päädyin teatteriin katsomaan tämän! Tietyt elokuvat ovat sellaisia, joista ei yksinkertaisesti saa irti tai joita ei pysty täysillä käsittelemään muualla kuin isolla skriinillä, ilman häiriöitä. Ja olihan se oikein hyvä, juonenkuljettelu toimi kyllä niin hyvin kuin leffan arvostelut ovat kehuneetkin. Toisaalta siitä ei pääse mihinkään, että tämä on taas yksi satu aikuisille muiden seassa, toki todella hyvin kirjoitettu ja länsimaalaisen silmissä eksoottinenkin kaiken lisäksi.


Toista on elokuvan arvostus on varmasti kuitenkin Intiassa köyhillä alueilla; jo juonessakin on pohja uskolle paremmasta tulevaisuudesta, jonka köyhä Mumbain katulapsi Jamal Malik saattaa miljonääriohjelman kautta saada. Pelissä on samalla sekä ikuinen rakkaus että lopullinen pakotie helvetistä kohti ihmisarvoista elämää. Mitä tällainen valkonaamapulliainen ei ihan heti ymmärrä, on ihmisen suhteellinen pienuuden ja mitättömyyden tunne kaupungissa jossa 18 miljoonaa ihmistä asuu keskenään, taistelee elämän mahdollisuuksia keskenään, ja yrittää samalla nauttia elämästä keskenään. Jotkut tiet vaativat raakaa työtä, jotkut epäinhimmillisyyttä ja julmuutta. Elokuvan päähenkilökolmikko osoittaa tämän ja tuo esille ihmisen heikkouden ja alttiuden pahuudelle armottoman maailman keskellä. Arkkityyppinä elokuva kyllä toimii kaikinpuolin. Kyseessä on tarina elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja sen vaikeudesta. // :)

Supernaturalin tyypit, featuring the everlovely Traci Dinwiddie!

Slummikoirien lisäksi katseltua on tullut myös Supernaturalia taas vaihteeksi. Kun viimeksi perehdyin, meni vauhtikatselusta nopeasti maku. Nyt palattuani taas sarjan ääreen 4. tuotantokauden loppuhetkille, ei voi muuta kuin ihastella. 4. kaudellahan on, turhia spoilaamatta, heitetty kehiin demonien lisäksi niitä niiden hyvisserkkuja eli enkeleitä, ja homma oikeasti toimii, itse kyllä. Supernaturalissa oli ihan alun perinkin hiukan se riski, että miten pystytään niin valtava kasa popularisoituja hirviöitä tuomaan uskottavasti yhä uudestaan juonta ylläpitämään. Nyt sarjan tässä vaiheessa tuntuu, että tekijöille on avautunut hyvä status quo. Kaikki ne hahmot, jotka vain tuntuisivat korneilta sarjan tiimellyksessä, on tungettu filler-jaksoihin ja hyvin usein vielä hiukan sarkastiseen sävyyn. Kuinka muuten pakolliset "samat hahmot, eri ulottuvuus"-setit, draculat ja joulupukit oikeasti toimisivat vakavaksiotettavassa toimintasarjassa? Ne oikeasti vakuuttavat ja tärkeät monsterit sitten käsitellään itse pääjuonessa.. tässä on pitkäaikaisen sarjan vahvuus. Mitä pidemmälle juonta mennään, sitä vähemmän käsitellään turhanpäiväisyyksiä. Sarjan viimeinen jakso tulee jenkeissä ulos 14. päivä.. pitkä, pitkä odotus!

Ja kevennykseksi, by the way, tähän loppuun, jälleen kerran osuvaa lööpiotsikointitaidetta by Iltasanomat. Yleensä on sullottu yhteen kuvaan yksi osuma, mutta nyt on oikein tuplakikkaa pelissä! Hurraa!

Päin mäntyä meni kyyniset arviot, täyttä puuta heinää panettelu!

Kuvat #1 #2 #3

Bent by the rules

Uusi rutiini korvasi vanhat! Vapunkiireistä oli luonteva siirtyä järjestyksenvalvojakoulutukseen, kun vetäjätaho on ollut asiallinen ja miellyttävä koulutuksessa ja tunneilla tulee opittua jotenkin kovin paljon humalaisesta ihmisestä - ja ihmisen tyhmyydestä loppumattomana voimavarana. Jotenkin lohduttavaa oman kiireensä keskellä kun koittaa olla tunaroimatta kokoajan ja selviytyä hommistaan - nyt pitää vain keskittyä tähän, onhan vielä pääsykokeisiin ja erillishaun selviämiseen ainakin 2 viikkoa aikaa..

Vappuviikosta käteen jäi myös hämmentävä lieveilmiö - nimittäin rahaa! En ollut ymmärtänyt ennen tukien tuloa, että olin kituutellut tätä ennen aivan minimibudjetilla kuukauden loppuun saakka ja nyt kun opetustyöpalkat ja vappuviikonlopun baarikeikat bonuksineen olivat kalahtaneet tilille, olikin yllättäen rahaa. Ratkaisu tähän "ongelmaan" oli käväistä levykaupoista poistamassa kaikkea jännää. Matkalla käväisin myös Sammakossa lisäämässä Äitienpäivän kunniaksi uuden leiman kanta-asiakasläpyskään. Lahjakirjan (Einar Mar Gudmundssonin Beatles-Manifesti) lisäksi mukaan tarttui yksi vanha tuttu ja yksi uudempi.



Osamu Dazain Tsugaru on ollut vuosia mielessäni luettuani sen lukiolaisena, joka vain haikaili kauas pois jonnekin itseään etsimään. Dazai kertoo kulttuurihistoriallisestikin mielenkiintoisesti matkastaan kotiprovinssiinsa, unohdettuun kaukaiseen Tsugaruun, ja löytää samalla eksotiikan, nostalgian ja itsensä. Kyseessä on teos, joka aloitti valehtelematta japanilaisen kirjallisuuden innostukseni, joten oli aikakin saada se viimein hyllyyn. Uusi tuttavuus oli Barbara Ehrenreich -nimisen naisen kirjoittama kirja Nälkäpalkalla, joka kertoo dokumenttimaisesti yhden ihmisen tutkimusmatkaa jenkkilän minimipalkkahelvettiin. Näkökulma alusta lähtien on ollut hiukan tanakka ja irrottautunut todellisuudesta, vaikka toisaalta Barbara kuitenkin keski-ikäisenä naisena on ehkä hiukan eri aaltopituudella kanssani. Tarinan lähtökohta on kuitenkin niin mielenkiintoinen, muistuttaen mieleen Morgan Spurlockin 30 Päivää -sarjan saman aiheen, että haluan nähdä, miten asenteet muuttuvat kun homma kovenee ja maailman harmaus valtaa kirjailijan ja lukijan. Vaikka luen mielelläni paljon kirjallisuutta aiheenaan "karkaa oravanpyörä", itse pyörän tarkastelukin on joskus vielä parempaa terapiaa.

Niin, ja levykauppaan. Kauhisteltuani Kanen olotilaa (ja omaa läsnäoloani), keräsin itseni ja myönsin käytettyvien levyjen olevan aina välillä pullollaan kivoja löytöjä. Monta melkein-kotiin-jännää löytyi matkan varrelta, kunnes ostopäätös osui Regina Spektorin ekaan levyyn. Monasti on ostopäätökseen vaikuttanut levyn.. törkeän ruma kansi! En keksi kuka japanilainen geocities-webmaster sen on suunnitellut, mutta suosittelen google-kuvahakuakin vain omalla vastuulla. Musiikkiin se ei lopulta vaikuta hetkeäkään.

Regina Spektor - Us (Live on Conan)

Toinen yllätys löytyi uusien levyjen hyllyiltä, joita hampaat irvessä sai selata. Mieleeni iski taannoinen Britpop-tuttavuus Echobelly, joka jäi jopa torrenttien - taisiis, kröhöm, ylipäätänsä huonon saatavuuden takia tarkastamatta paremmin. Vaan nyt Kanelta löytyi pop-sektiosta välilehti 'Echobelly', ja välissä on kovin albumin näköinen levy. 2 euroa hintalapussa. Menen tiskille kysymään, onko kyseessä oikea albumi? Mitä, onko se vain sitten niin p**ka kun on niin halpa? Jonkinsortin Be Here Now tältä kys. bändiltä? Ei suinkaan - se ei vain ollut mennyt kaupaksi, kunnes minä saavuin tilanteen korjaamaan. En kuitenkaan sulauta tähän mukaan albumin Lustra kappaleita, vaan sen yhden kappaleen, joka yhtyeen nosti oikeasti mieleeni. Natural Animal soi korvanapeissani pitkin pitkää junamatkaa Joensuusta NMES:istä kotiin, kun kasasin erinäisten hankalien asioiden sekoittamaa päätäni. Sanat iskivät, ja laulaja Sonya Aurora Madanin kaihoinen huuto vain jää takaraivoon kummittelemaan. Did you run away, left me to be caught?

Kivoja videoita ja NHL-höpinöitä

Olen seurannut jääkiekkoa taas paljon, hui kauhea! Samalla olen kuitenkin myös löytänyt pari harvinaisen jännää juttua internetistä! Varsinkin tämä video on jotenkin niin huumaava, että sitä on vain pakko katsoa uudestaan ja uudestaan. Parasta viihdettä suorittamiskrapulassa. Sellainen olo ainakin minulla on juuri nyt. Haluan vain kuunnella uutta musiikkia, hillua auringossa ja rauhassa keskittyä uusiin haasteisiin, pienemmällä vaihteella kuin ennen.

Oil in Water from Shawn Knol on Vimeo.

.. ja vaikka tämä onkin myös jääkiekko-aiheinen posti, en aio keskittyä MM-kisoihin sen enempää. Alusta asti tiesin, että tämän vuoden joukkue on tasan sen yhden tai kahden ketjun joukkue, ja miehillä a'la Kerman/Hytönen/Vahalahti mitään vain ei saada aikaiseksi. Jos Suomi tekisi ihmeistä suurimman ja voittaisi kultaa, ei minulla olisi loppupeleissä juuri mitään voiton suhteen pelissä, mitänyt tietenkin hyppäisin bandwagoniin finaalipelin aikana. Homman epätodennäköisyyden takia ei ole myöskään pelkoa, että oikeasti manaisin tässä yhtään mitään, let's be realistic. En koputtele puuta tässä vaiheessa, vaikka eilisen Kanada-matsin aikaan sitä teinkin.

Valitettavasti pudotuspelit NHL:ssä alkavat viedä verojansa Canucksien riveistä. St. Louis -sarja mentiin tyylikkäästi ja puhtaasti 4-0 voittojen tiellä, mutta Chicago on paljon pahempi tapaus. Tilanne on nyt vieraspeleihin siirryttäessä 1-1, kun viime pelissä Luongo päästi 6 maalia ja jobinpostia saatiin loukkaantumissaralla - joukkueen paras puolustaja Salo joutuu taas lepuuttamaan nivusiaan, Ryan Johnson päätyy sormensa takia röntgeniin joten jatkoi hän tai ei, ei se taaskaan ole kunnossa. Sundin on myös hatarassa hapessa jo edellisen sarjan tavoin, Demitrastakin on jotain huhuja. Ei ole hyvä tämä! Tänään näen toivon mukaan ensimmäisen kokonaisen pelin vähään aikaan. Go Nucks go!

The sun. It's shining.

Hyvää vappua kaikille!

Kiireisin viikkoni miesmuistiin on jo loppumassa, joten on hyvä hiukan kertailla maailmanmenoa ja omaa menoa, järjestyksessä tärkein ensin, krhm.

Olin 1. kertaa ikinä sijaisena lukiossa opettamassa jenkkikieltä, samaan aikaan kun valmistauduin vapun dj:ilyyn, tein ryhmätyötä aiheesta Pohjoismaat ja Japani/Kiina - jonka esittelyseminaari oli muuten vapunaattona klo. 9-12 - ja viimeistelin Arktiset opintoni kuntoon. Samalla laitoin hakupaperit erillisvaihtoon, jonka tarkoituksena olisi siirtyä täyspäiväiseksi poliittisen historian opiskelijaksi. Jännittäviä aikoja!



Muutenkin maailmalla tapahtuu kaikkea - Piratebay-oikeusjuttu ei tunnu loppuvan koskaan, kun anti-piratismi-lobbarit siirtyvät vihollisiaan selvemmin lain väärälle puolelle. Lintuinfluenssa tappaa kaikki. Eiku mikä se olikaan, nautakuume? Vuohiallergia. Kyllä te tiedätte, joku sellainen. Itsehän en asiasta ala pelästymään ennenkuin kuolonuhreja pukkaa ympäri maailmaa tihuampaan tahtiin. Sitten vaan Tamifluta naamaan!

Ja mitä musiikkin tulee.. tulen olemaan aika monilla festareilla itseasiassa töissä enkä vieraana, kerta olen hakeutunut JV-koulutukseen. Älkää tulko häiritsemään, mutta moikkaamaan juu hei! Tämän lisäksi olen hankkinut lippuni Pet Shop Boysin keikalle, ja odotan innolla ensi viikon Jean Michel Jarren keikkaa! Ja kivoin uusi bongaus lähiaikoina on ollut yhtye nimeltä Camera Obscura. Onhan tätä skotti-tweetä tullut ennenkin kuultua, mutta nyt uusi albumi My Maudlin Career räjäytti pankin. Parasta poppia!