Tiedän, että piti aloittaa levylistausta, mutta prosessi on pitkä, niinkuin on toivottavasti lukijan kärsivällisyyskin - sitä hidastaa myös se, että kokoajan tulvii taas hyvää musiikkia aalloille ja eetteriin. Ylexin haastattelussa stable-dj ehdotti teoriaksi joulunjälkeisen lomamentaliteetin muuttumista tiukaksi paahtamiseksi ja toki myös kevät saa virkeän mielen vastaanottavaiseksi taas uudella tavalla - vaikka uusi periodi ja luennoton viikko osaltaan tekikin itselleni just päinvastoin. Mutta mitä pienistä!
Marina and the Diamonds on hienoa elektro-vivahteista kaunista naislaulua. Nimestä huolimatta siis yksi tyttö, yksi ääni. Marina on kotoisin Walesistä, ja jotenkin jos enkapsuloisin reseptin niin se olisi tässä:
400g Regina Spektorin leikkimielisyyttä 200g Little Boots'maista tuoreutta 1/2 desiä uuden Lily Allenin munakkuutta 3cl Dresden Dollsin kamariuskottavuutta Hyppysellinen katkeruutta a'la Fiona Apple / Tracy Bonham
Tätä sitä kelpaa kuunnella valmistauduttaessa illan musiikkielämykseen - stäväni soittelee Monkissa lopputyökseen Fionaa. Odotan innolla, sen verran luonnetta löytyy tutulta itseltään sekä biisivalikoimaa Fionalta. Uskoisin, etten pety. :)
Ystäväni ovat uppoutuneet Facebookissa kaiken maailman listojen maailmaan. Jotenkin homma haiskahtaa pahasti siltä, mitä Livejournal oli pahimmillaan ennen kuin lakkasin vain lukemasta sitä. Listoja listojen perään täynnä nimiä, sanoja, muistoja, suurimmalti osaksi kuriositeettejä tylsistä aiheista, joista kavereiden on etsittävä kovasti jotain juttuja, joita voi kommentoida, toivoen tietysti, että vastaavanlainen oma lista saisi sitten samallaista kommentteja. Turhuutta mielestäni, vaikka itsekin yhteen listaan sorruin. Ja tätä kautta nyt toiseen.
Yksi ketjuviesteistä antoi tehtäväksi listata 15 albumia, jotka eniten ovat vaikuttaneet kuuntelijan elämään - mukaan ei lasketa hetken villityksiä, varsinkaan juuri kirjoitushetkellä hyvältä kuulostavia, vaan tarkoitus on luoda oikeasti ihmisen elämää vavisuttavien albumien lista. Ja eipähän minua diggarina kauheasti vakuuttanut pelkkä nimien listaus - sehän on sitten kuin suoraan metacriticin sivuilta bongattu statistiikka.
Teenkin siis toisin ja kirjoitan tänne pidemmät kirjoitelmat kaikista albumeista. Mukana ovat vain ne ehdottomat - minulle itselleni täysin eeppiset teokset, jotka ovat muuttaneet elämääni jollain tavoin. Keskustelussa ystävien kanssa he toteavat ettei albumit nyt elämää voi muuttaa, mutta itse koen musikaalisen maailman rajojen avartuessa jokaisen uuden askeleen muutokseksi parempaan, uudempaan, saatteena tuntemattomaan mielenkiintoiseen. Olen siis sanankäänteissäni juuri niin dramaattinen kuin koen olevan tarpeellista!
15 albumia oli lopulta yllättävän helppoa rajata - sen takia jotenkin tuntuu jo tarpeelliselta toteuttaa listaus. Ulos jäivät kolme albumia, jotka ovat siinä rajoilla. Eivät mahdu samaan sakkiin, mutta eivät voi säästyä ilman mainintaa. Siksi mainitsenkin ne tässä tunnelmasanelmin. Kuinka boheemia suorastaan.
TOP 18: (18) TOOL - AENIMA Kansikuvien syövereistä löytyi yhteiskuntakriittisen komedian mestari Bill Hicks. Ahdistuneen nuoren soundtrack minulle. "Se" levy johon mentiin pakoon. Samalla synnytti tietämättään tulevan intohimon stand-uppiin. Muistan rehellisesti tasan yhden kappaleen nimen ulkoa. En koe sitä rikkeeksi. Albumin nimibiisi on ainoa mainittava huippukohta muiden kaltaistensa seassa. Monasti sen lyriikat huudettiin pään sisällä koulun käytävillä. Sitäkin lujempaa kun se viimein kuultiin livenä.
(17) DJ SHADOW - ENDTRODUCING... Hyvin yksityinen ja intiimi hiphop-levy. Genrenä hiphop onkin minulle täysin susi, koska en ole elänyt sellaista elämää. Albumi enemmänkin rakentaa anonyymin urbaanin äänimaailman. Kun laitan sen soimaan, siirryn päässäni lapsuuden kesäasuntoon. Olen unikuvassa vanhentunut, mutta silti kaupunki ympärillä on pysynyt samana. Ihmettelen: mielikuvat fosforivalotaulu-näköalasta sen ikkunoista ovat niin eläviä. En ole asunut asunnossa yötäkään sen jälkeen, kun sen ensi kertaa kuuntelin läpi. En tee sitä nykyään muuten kuin silmät kiinni. Haluan aina palata niihin näkymiin. Vain kappaletta "Midnight in a Perfect World" voin kuunnella yksittäin. Hyvin intiimi kokonaisuus, jota ei voi hajoittaa.
(16) AMON TOBIN - CHAOS THEORY Ilosaarirokissa opin tuntemaan tämän "downtempo"-artistin ja hänen tuotantonsa. Live-keikka oli mahtava ja rohkaisi löytämään jotain vielä yksityisempää. Levy oli oikeasti ääniraitana hiiviskelypelille, yhdistän sen itsekin siihen väistämättä. Outoa siitä tekee sen, etten ole koskaan kyseistä peliä pelannut. Minusta tulee hiiviskelijä mielikuvituksessani - piiloudun kylmältä maailmalta. Jos saisin päättää, jokainen scifi-elokuva olisi neo-noiria tämän säestyksellä. Mikään Tobinin muu albumi ei aiheuta levottomuudessaan yhtä paljon harmoniaa. Ainoa sekametelisopaksi tunnustavani levy, jonka mukaan uskallan aidosti hypätä.
.. ja näin pikkuhiljaa siirryn numeroon 15. Kunhan vain on valmista siihen. Formaatti muuttuu paljon yksityiskohtaisemmaksi ja vähemmän haahuilevaksi, uskokaa pois!
Kiirettä taas pitänyt, ja angiina on kai lopulta nujerrettu, kolmannen kerran putkeen. Matkan varrella on sattunut silti ihan kiitettävästi, ja edellispäivänä tuli soiteltua jo 3. kerran putkeen Britpopissa Dynamossa levyjä - tietty murros on edessä. En pyörinyt ihmisten seassa enää niinkään, nautin vain musiikista ja hämmennyin lopulta - DJ-parini ilmoitti, että tämä kerta on hänen viimeisensä. Musiikkimaku on jännä asia, kun se muuttuu niin vuosien varrella yleisessä mielipiteessä.. tai jotain. Vaikea sitä oli selittää, mutta ihmiset olivat jotenkin nyt kaukaisempia kuin ennen. Tai sitten sitä tulee vain itse kaukaisemmaksi, britpop kun ei itsellenikään koskaan ole ollut mikään "the" genre, siis missään vaiheessa. Jotkut asiat kuitenkin toistuivat nytkin - nimittäin uuden löytämisen ilo vanhasta ja tuntemattomasta. Pari päivää ennen keikkaa piti taas avata brittiläisen musan syöverit ja paljon hienoa, paljon hienoa löytyi.
Captain
Uusi tuttavuus - liian vähän heistä on tietoa kaikkialla, saatavilla makupaloja kuuntelua varten. Myspace listaa indie/surf-maastoon ja tietyllä tavalla mieleen tulevatkin jotkut leppoisimmat jenkkibändit tasolla Nada Surf, The Long Winters .. jopa Phoenix on lähimaastossa! Ja haluan kyllä kovasti kuulla lisää, Animal -biisin bongasin ilmaislatauksena, ja sitten myspacessa ja spotifyissa on lisää kamaa. Suosittelen pitämään silmät ja korvat auki!
New Rhodes
Toinen uusi tuttavuus joka kumpusi britpop-hapuilusta, tosin yllättävästi japanilaisen elektroblogin kautta! New Rhodesin kotiosoite on Bristol/London, musiikkityyliltään.. rentoa indie-rokkia? Sitä varmaan, We Are Scientists, Maximo Park, similar kind of stuff. Vaan materiaali on oikein jännää, ja mä otan kaiken vastaan, joka vain sattuu innostamaan. Ja ehkä pian saan käsiini ihan kokonaisen albumin tätä, ja sitten pistetään arviota siitä, olenko ollut potentiaalista yhtään oikeassa, ainakin Everybody Loves a Scene upposi kansaan bileissä! Myspace täällä.
Muse - HAARP
Muse on sellainen.. musta lammas mulle. Jotenkin niin lähellä sitä rokkieminenssiä, jota mä vaatisin uskottavalta isolta rokkibändiltä. Ei tietenkään ihan heti ole tulossa Zeppelinin tai Whon kaltaisia kokoonpanoja, jotka vain yksinkertaisesti huokuisi rokkia eivätkä käytännössä enää tipahtaisi sieltä jalustaltaan. Muse on parin albumin päässä siitä statuksesta, mielestäni. HAARP on bändin live-albumi, jota yllyin kuuntelemaan ja katsomaan britpopin Cydonia/Starlight/Time is Running Out -kimaroiden kautta.. jotenkin bändi unohtuu aina. Mutta HAARP on sellainen live-dvd, joka saa minut unohtamaan vihani livetaltiointeja kohtaan - yleensä vain olen kateellinen siitä, etten ole päässyt itse paikalle todistamaan showta. Mutta sitä kun katselen näytöltäni - taas - saan tunnelmasta niin paljon irti ettei se edes haittaa. Oon laittanut tätä ennenkin tänne, mutta miksi ei lisää!
Franz Ferdinand
Franz Ferdinandin uusi levy on ollut hieno yllätys. Joskus levyarvioijat vain osuvat niin oikeaan kuin mahdollista, koska on pakko tuoda esiin SUE:n arvio, joka tokaisi suurinpiirtein niin, että siinä missä Bloc Party siirtyi liikaa elektronisessa kokeilussaan kikkailuun ja sellaiseen klusterointiin ja sekavuuteen, että moni tipahti kyydistä (esim. minä), Franz Ferdinandin Tonight teki oikeat siirrot ja lähti samaan suuntaan, muttei liikaa. Kun Hesarin toimittajakin saa bändin suuttumaan kysyessään, oliko voitokasta kaavaa suunniteltu, tavallaan voi sympata molempia puolia virnuillen, koska toisaalta tämähän on kuin jostain malliesimerkistä, miten palata tietynlaisen "sophomore slumpin" jälkeen paremman musiikin kantaan, ja palauttaa bändin maine uskaliaana, edellinen levy kun oli vain ja ainoastaan jatko-osa debyytille - näin minun mielestäni. Mutta en valita. Paljon hyvää on Tonightissa, ja todella harmittaa etten lopulta ehtinyt soittaa uudelta levyltä mitään britpopissa, vaikka sitä pyydettiinkin kerran, voi surku! Pitänee harmitella tätä kyseisen levyn äärellä sitten ihan kotioloissa, sniff.
TV-sarjojen katsominen on jäänyt nykyään vähälle - tietyllä tavalla tv:stä luopuminen onkin ollut kaksiteräinen miekka. Toisaalta kaikki se aika, joka muuten menisi suunnittelemattoman ja turhan televisiohutun katsomiseen, tulee käytettyä nykyään hyödyllisemmin.. mutta toisaalta jos katsoisi sarjoja televisiosta, voisi helposti rajata katselun siihen yhteen jaksoon joka viikko. Kun taas katsoo televisiosarjoja siten miten nykyään nuori internetinkäyttäjä katsoo, tulee niitä hankittua internetistä yksi kausi kerrallaan, vähintään, ja niitä tulee katsottua laadun mukaan sitten monta jaksoa putkeen. Sarjat kuluvat näin helposti loppuun, ja vaikka sinäänsä se aika ei ole menetettyä, on sääli kuinka joskus "televisio" kuluttaa kokonaisia päiviä. Sille on syynsä, että MTV3 ja SubTV ovat lanseeranneet klassikkosarjojensa maratonit juhlapyhille, silloin kun oikeasti katseluun on aikaa.
Kaikesta huolimatta pidän itseäni edelleenkin hyvin käsikirjoitetun sarjan ystävänä. Sääli kyllä, todella monet klassikkosarjat on jätetty välistä, koska ei tosiaan aina löydy niille aikaa. Räikeimpinä esimerkkeinä tästä ovat Sopranos, The Shield ja Battlestar Galactica. Vaan jotain on silti tullut katsottua, ja jotain odotetaan kuin kuuta nousevaa.
Supernatural Mytologia-fantasian X-Files
Supernatural on todettu lähiviikkoina "the" sarjaksi, jonka katsomiseen kaikki aika tuntuu menevän. Vaikka en ole täällä kauheasti mainostanutkaan, Dexterin 3. kauden loppu oli aikamoinen pannukakku, ja osaltaan tämä masensi ja rohkaisi kokeilemaan jotain uutta. Valitettavasti Supernatural oli vähän liiankin hyvä, ja auttoi osaltaan essee-aikataulujen muokkaantumista.
Peruskaava on selvä, ja tietyllä kun olet nähnyt yhden jakson, olet nähnyt kaikki - mutta. X-Files -vertaus toimii siksi, että sarjan pääjuoni veljesparin menneisyydestä peittoaa sata-nolla kertakäyttöiset yksittäisjaksot, joissa napataan milloin mikäkin mytologinen murhaaja satimeen. Itse sorruin tarkastamaan etukäteen, mitkä sarjan jaksoista kuuluivat pääjuoni-kaanoniin ja skippasin suurimman osan filler-jaksoista, vaikka osaltaan jokainen jakso vie kuitenkin veljien hahmokehitystä eteenpäin. Onneksi kehitys on kuitenkin tasoa päättelyllä-pärjää, joten riskinotto kannatti. Nyt ainoa ongelma on se, että seuraava jakso (3. kauden 11.) tulee vasta ensi viikolla. Voi harmi!
The Wire Rikossarjojen parhaat hahmokoonnit
The Wirea olen katsonut yhden kauden, ja olen vakuuttunut siitä, että mikään rikossarja ei ole onnistunut parhaiten tekemään kaikista käsittelyistä hahmoista yhtälailla elintärkeitä kokonaisuudelle. Yleensä on helposti arvattavissa, miten rikosjuonittelussa hierarkiaa käydään läpi pohjalta huipulle, ja salapoliisimaisesti muutama päähahmo hoitaa koko kuvion tärkeimmät käänteet, samalla kun sivulla toimivat etsivät tekevät ehkä töitä, mutta eivät sinäänsä koskaan ota ohjia käsiinsä - paras esimerkki tietenkin tästä NYPD Bluen Greg Medavoy, ikuinen apuri.
The Wiren tulevat kaudet siirtävät ilmeisesti ykkösen kauden vastakkainasettelua menneisyyteen ja katsoja pääsee tutkailemaan taas uusia tekijöitä - viimeksi mukana oli tietyn Baltimoren kaupunginosan huumediilerijengi, jota "jämäyksikkö" poliiseja ajoi takaa korruptio kintereillään. Paketti rakennettiin hyvin kasaan, ja mikäli on uskominen tuttaviin, se tulee pysymään tulevaisuudessakin kasassa, joten hyvä vain. Kunhan vain 2. kauden katselu ei käy liian raskaaksi kaikelle muulle, esimerkiksi elämälle.
United States of Tara "Sen, joka teki Junon"
.. ja tämä sarja alkaa tänään jenkeissä, Showtimella, käsikirjoittajanaan itse Diablo Cody! Cody on toki siis sama henkilö, joka liikuttavasti pokkasi Oscarin elokuvan Juno käsikirjoitetuksesta. Lopputulos voi tällä kertaa olla siis mitä tahansa, koska käytännössähän Juno olisi voinut olla myös hyöryävä kasa sitä itseään ihan vain siksi, koska dialogi oli niin ylitseampuvan monimutkaista. Kunhan vain perusidea toimii hyvin, uskon kuitenkin Toni Colletten vetävän hyvin roolin neljän eri persoonallisuuden kanssa elävänä perheenäitinä. Ja tärppinä vieläpä Sex and the Cityssä Aidania näytellyt John Corbett, joka ei ole näyttelijänä ollenkaan huono. Innolla odottaen, tulisipa vaihteeksi katsottua jotain ihan rehellistä "hömppääkin", jos tämä iskee.
Tänään fiilistelen naislaulajia. En mene myöntämään etteikö mukana olisi myös aina tietynlaista poikamaista ihastusta, kun on kyseessä on söpöjä tähtösiä laulamassa söpöistä asioista (tai ainakin söpönkuuloisesti rumista asioita), mutta silti heitäkin on vain niin paljon eetterissä, että hyvät jyvät erottuvat niistä vähemmän kiinnostavista ja kertaluontoisista bongauksista. Tänään mieleeni tulee kaksi oikeasti.. jännää.
Little Boots - Stuck on Repeat Brittiläistä elektropoppia
Zaza Fournier - La Vie á Deux Ranskalaista peruspoppista
Tänään rustataan paljon hyödyllistä tekstiä a'la Thomas Paine. Angiinani vei ydyn pois ensin ennen joulua ja sitten tauti uusi juuri ennen deadlinen umpeutumista. Tuloksena on myöhästyminen ja sitä myötä tullut vapauttava fiilis - kyllä se homma lopulta valmistuu. Niin pitkään olen sitä tehnyt, että syytäkin on. Ihan sama mitä lopulta arvosana sanoo, kyseessä on kuitenkin viimeinen englantilaisen filologian kurssini ikinä. Ja haluan olla siitä tekstistä ylpeä. Jeps!
Inspiraatiota etsiessäni toki siivoan, vähän torkkuilen ensin, luen zenhabits.orgia ja kuuntelen musablogeja läpi.. mutta olen ristiriitainen tänään. Haluaisin järjestää elektropippalot, mutta toisaalta olo on levottoman lisäksi myös aika raukea. En kaipaa tikittävää fidgettiä tai nykivää bmorea tai rajua hard electroa, ei, tänään ollaan pirteitä!
Vuosi alkaa aina kivasti tietyllä majesteettisella leffahuumalla, johon liittyvät tietysti kaiken maailman elokuvagaalat sun muut bakkanaaliat, jotka laittavat poliittisesti ja välillä ihan pätevästikin yhteen vuoden-parhaat-leffat listauksia. En mene sanomaan ulkomuistista sen enempää miten mikäkin elokuva sijoittuu kronologisesti eli onko kyseessä vielä viime vuoden elokuvia mahdollisesti taikka tämän vuoden, saati kuka ne globet tänä vuonna voitti, ne voi tarkistaa kuitenkin täältä. Sen sijaan käyn läpi mitä kaikkia elokuvia itse odotan tänä keväänä kuin kuuta nousevaa.. niitä kun on pal-jon! Toisin kuin musiikkivuosi 2008, joka masensi huonolla tarjonnallaan (enkä siksi edes musanörttinä tee parhaat-listausta), tämä kevät on elokuvien suhteen ehkä mielenkiintoisin aikoihin.
Kickass!
Rocknrolla Kävin tämän jo katsomassakin - eikä se pettänyt! Aikoinaan Guy Ritchien alkuperäiset kulttiklassikot välttelivät itseään pitkään, kunnes lopulta näin ne ja vakuutuin aivan täysin kieli-poskella-tehdystä väkivallalla höystetystä brittipoukkoilusta. Toinen asia on tietenkin se, kuinka vastuullista tällaistenkaan elokuvien tekeminen on, mutta kai se pakollinen ikärajakortti on silti vedettävä tähän ja myöntää, että kyllä sitä jo aikuinen mies jo hiukan saa pitää siitä oikeasti hyvästä toimintaviihteestä. Tietyllä tavalla Ritchie on kuin minun "Tarantinoni", ja Revolverin jälkeen olin menettänyt jo kaiken toivoni hänen palaamisestaan ruotuun.. onneksi näin sattumalta leffateatterin aulassa marraskuussa "aivan tajuttoman makean" trailerin, selvitin sen alkuperän, ja tietyllä tavalla totuuden tiedettyäni jo etukäteen tiesin, että ennakkoluuloni tullaan täyttämään.
Watchmen Tämän supersankarisavotan trailerit olen jo nyt katsonut läpipuhki, enkä mahda enää pysyä housuissani. Rajatun pituinen (!!!), moraalisesti, kantaaottava, jopa kirjallisuuspiireissä arvostettu samanniminen sarjakuva kääntyy elokuvakankaalle, kukaan näyttelijöistä ei ole liian suuri nimi, joten ensemblellä ei ole edes ns. profeettailmiötä (suurin nimi ei koskaan kuole), toiminta näyttää todella hyvältä, juonen premise on kunnossa.. bring it on! Vielä kun supersankarit ovat pop, on vain pakko laittaa sormet ristiin ja toivoa että hollywood saa ajasta kaiken irti.. ja kerta The Spirit kun taitaa olla aika pannukakku, niin pakkohan Watchmenin olisi asian korjata..
Public Enemies Gangstereita. Michael Mann. Johnny Depp John Dillingerinä ja Christian Bale häntä jahtaavana agenttinaan. Ei oikeastaan mitään lisättävää. Kunhan vaan tulee olemaan enemmän Collateral kuin Miami Vice.
Slumdog Millionaire Danny Boylen Intiaan sijoittuva rakkausseikkailu-mikälie voitti Golden Globeissa parhaan elokuvan pystin, ja olin äärimmäisen iloinen.. kyseessä on ensimmäinen mahdollinen to-del-la kiinnostavan oloinen leffa kiinni palkinnossa aikoihin. Edellinen oli muistaakseni Crash, tosin toisaalta muistini ei ole aina ihan terävimmillään. Trailerin perusteella mukana on, either way, slummien kuvausta, satumaista romanssia, takaa-ajoilua hienoissa maisemissa, ja minulla on kyllä ohjaajaan täysi luottamus. Tulisipa vaan jo aikaisemmin Suomen ensi-iltaan, en jaksaisi odottaa millään!
Muita mainitsemisen arvoisia ovat ainakin uusi Terminator-elokuva, jossa on Arskan sijasta Christian Bale, joka toki saa meikäläisen heti palauttamaan uskonsa franchiselle, joka kolmos-installaation jälkeen menetti jo hetkeksi faninsa. Nobel Son on myös mielenkiintoisen näköinen perus-ihmissuhde-heist, joka on ristiriitaisesti saanut todella hyviä arvosanoja IMDB:ssä mutta on joutunut kriitikkojen hampaisiin, joten genren ystävänä pitää nähdä omin silmin kumpi on oikeassa, massa vai eliitti.. samoin hiukan kutkuttaa nähdä tämä The Wrestler, jossa Mickey Rourke on kyllä varmasti aivan omiaan jo pelkästään naamakertoimensa takia. Kaverini väitteli eilen Rocknrollan trailerin aikaan asioita vapaapainista, ja vasta kerrottuani Rourken voittaneen Golden Globen, tajusi hän ettei pätkä ollutkaan dokkari, vaan ihan näyteltyä. Taisiis näyteltyä näyteltyä painia, heh. Showpainin äärellä meikäläisen mielipiteet tuntuu olevan parhaiten sijoittuneita siinä keskikastissa/ihansamassa, kun on sekä lajin puolustajia että vihaajia ystäväpiirissä.. ehkä tyydyn vain showpainileffan katsojan rooliin.
Ja sitten muita uutisia! Pakko mainita kevennykseksi kaksi aika hämmentävää tänä aamuna vastaantullutta sattumaa.
Ensinnäkin 13-vuotias poika aiheutti hysteriaa koulussaan kalapuikollaan, sweet! Samalla myös koko internet kokoontui aamukahviensa äärellä keskustelemaan asiasta HS:n kommenttipalstalla, irkissä, forumeissa, kaikkialla. Oli asia niin tai näin, faktat niin tai näin, etcetera, niin itse olen sitä mieltä, että a) kouluruokaan tarvitaan lisää rahaa b) kalapuikkopoika on saatava EU-parlamenttiin ja Nobelin rauhanpalkinnon ääreen. Gandhimaista reagointia nälkään.
Toiseksi oli pakko pidätellä pientä hihitystä, kun tuli luettua Kauppalehden analyysiä talouskriisistä ihan sattumalta.. Italiassa kun ollaan säästytty pahimmalta kriisipiikiltä, yllätys yllätys, becuase of unabiliti of english speaking yes? En sitten tiedä missä kohtaa sykliä tämä on tapahtunut, että onko kyseessä vain osakkeenomistajien tyhmyys CNN:n reportaaseja luettaessa vai onko jo ihan pankkiireista asti italialainen päättänyt olla lähtemättä merta edemmäs kalaa, kun ei ulkomaailmassa tunnuta puhuvan mitään Oikeaa Kieltä. Internetin käyttäjänä odotan kyllä myös innolla esimerkiksi vastaavaa uutista Puolasta heti perään.
Hei! Olen Tatu! Popkornia on minun blogini, joka on kaikkia todennäköisyyksiä vastaan ollut pystyssä jo vuosia. Kirjoitan musiikista ja musiikkiteollisuudesta, elokuvista, maailman yleisestä menosta (politiikan ja somen painotteella), jääkiekosta sekä kaikesta, joka hermoani kulloinkin kutkuttaa. Olen poliittisen historian opiskelija, sivuaineinani luen myös englantia, valtio-oppia ja erilaisia alueopintoja. Aion valmistua asap, joten juuri nyt minua työllistyttää gradu somen/politiikan aihepiirissä.
Juuri nyt innostun:, Omasta kodista, Wilcosta, hyvästä karmasta, chilistä, tanssista.
Oma kuva: Yours truly Otsikkokuva: Rough Cut (2008) Thanks to Cinema is Dope!
Posts
