Saturday, May 19, 2012

Kaiholla muistellen heitä jotka ovat vielä joskus menneitä

Kesä on täällä tänään. Jääkiekkotappiosta ja lähes koko kevään pituisesta sairasteluputkesta huolimatta, aion laittaa tänään parvekkeen oven auki kun istahdan koneen äärelle ja kuuntelen kaunista musiikkia samalla kun kirjoitan tieni tähtiin, ts. viimeistelen esseeni joka tulee olemaan viimeisiä pitkäaikaisen opiskeluni tuotoksia Englannin laitoksella. Aiheena on jääkiekon vaikutus kanadalaiseen identiteettiin. Sen sijaan että lähtisin tässä ruotimaan jääkiekkoa sen enempää, keskityn juhlavaan tunnelmaan, joka syntyi tänään tohtorimme jäähyjäisluennon myötä, ja teemana olkoon tässä ballroom. Tanssilattialle minut saattelee The Caretaker.

Muita avainsanoja tähän kohtuu hämmentävään projektiin, 2000-luvun kasvateille: steampunk, Bioshock, Fallout soundtrack, kaiho, "ennen oli kaikki paremmin", The Shining, sumu. En ole tutustunut muuhun tuotantoon kuin vuoden 2011 albumiin, mutta kunhan joskus ehdin paremmin johonkin istahtaa korkata jääkaapissani odottavan viinin, on sen aika. Odottavan aika on pitkä.
"A memory is what's left when something happens and does not completely unhappen."
-Edward de Bonot


Tuesday, May 8, 2012

Tiistain todella nopeat

1) Festarikesä tulee kovaa. Kohtalon ironiaa on se, että kiinnostavimmat sattumat menevät päällekkäin, aina. Samalla kun tämä poika paahtaa ystävänsä kanssa Belgian auringossa, tapahtuu Suomessa kaikkea hienoa: Kaisaniemessä joraavat Crookers (jonka missasin aikoinaan Way Out Westissä katkerasti jo kerran), Simian Mobile Disco, Laidback Luke ja Nero, uuh. Tapahtuman nimi on On The Beach, jossa viime vuonna kai Rihanna käväisi myös. Suosittelen noin halvalla hinnalla kaikille sydämellisesti. Samaan aikaan Garden Partyssä vetelevät myös Regina Spektor, Charlotte Gainsbourg ja Little Dragon aika kivasti samana iltana. Valintoja siis kaikille teille.

Toiseksi on pakko mainita juuri julkaistu Bassline Festival. Olen niin vanha kalkkis, että en tiedä puoliakaan näistä kiinnityksistä, mutta ainakin GRUM on tuttu vanhastaan ja olisi äärimmäisen siistiä nähdä tyyppi vetelemässä tilulilua Mbarin terdellä, mutta kun ei niin ei. Alun perin tuona viikonloppuna, kesäkuun toisena sellaisena, meikäläisen piti ensin olla töissä tylsillä festareilla (tm), mutta otin sen viikonlopun vapaaksi.. Desuconia varten! Et johan on tunkua tuohon väliin. Yyh.


Onneksi mikään ei ole niin kova juttu kuin tuo mainitsemani Rock Werchter - olen turhaan koittanut olla hehkuttamatta etukäteen mitä kaikkea on edessä mutta heikolta näyttää: Päällimmäisenä tunteena tässä on se, että siellä meikäläistä odottavat ainakin Pearl Jam, Garbage, Metric ja pitkästä aikaa vanha tuttu Amon Tobin, viime kerrasta onkin se 6 vuotta! Ei siinä tietenkään kaikki, mutta tässä ne ehdottomat kohokohdat. Siinä rinnalla muut missatut festivaalit tuntuu pieneltä häviöltä. Flow'kin saattaa jäädä väliin tänä vuonna, niin hajanaisesti kaikki jännä tuntuu olevan tänä vuonna eri päivillä.


2) Nopeasti (minulle) uusista albumeista joita on töiltä ehtinyt hartaasti kuunnella:

Beach Housen uusi albumi on aivan uskomaton. Ihanaa. 
Lapkon uusi albumi on aika vakiolapkoa, en vastusta. Tätä kyllä kuuntelee ihan mielellään. 
Vijay Iyer Trio ja Accelerando on parasta uutta jazzia juuri nyt. Naminami. 
Michael Nymanin ooppera Facing Goya on ihan uskomattoman tylsä. Minimalismi toimii usein taitavissa käsissä mutta tässä tapauksessa.. ei.
Trustin TRST on kansitaiteelta tämän vuoden rumin albumi mutta soundeiltaan alkuvuoden kovin albumi ja eniten kuunneltu mun osaltani. Kuin Crystal Castlesiä kaikkine sen hyvin puolin ilman sitä tolkutonta karjumista, jota kestää ehkä livekeikoilla ja muuten kuunneltuna sen kaksi minuuttia vuodessa. So much love.




3) Siisteimmät sisustusjutut tällä hetkellä mielessäin ovat ne asiat, joita vielä pitää laittaa kesää varten. Haussa ovat uusi televisiotaso state-of-the-art kuvaputkitöllölleni, uudet boordit makuuhuoneeseen ja ennen kaikkea parvekkeen kunnostaminen. Tällä hetkellä sieltä löytyy biljardipallostökis ja vanha kylpyhuonetuoli.

Ei sentään ihan tällaista. (Retro Thing)

Olen haaveillut nyt parin päivän ajan jotain todella vihertävästi. Haluaisin niin kovasti alkaa kasvattaa parvekkeellani kaikenlaista kivaa hyötykasvia. Kasvatussäkki tai kaksi vasten tylsää betoniseinää varmasti piristäisi mieltä myös sateisina päivinä. Ja laittaisi sammaloituneen viherkämmenen töihin. Helsingistä näitä vaan pitäisi ilmeisesti hankkia.. jos joku tietää muita paikkoja säkin hankkimiseen, otan vinkit mielelläni vastaan!



4)

Töissä on hiukan kiirettä nyt. Toimistotyö on tahdiltaan juuri sitä, mitä gradua ja kaikkea muuta kirjoittava aikatauluihinsa tarvitsee ja kykenee ottamaan, mutta jostain syystä nyt on pari viikkoa ollut kovaa hullunmyllyä. Eli kenties tulostan tästä itselleni mukaani työpaikalle "kahvibingon". Gotta catch them all...

Hauskaa tiistaita kaikille!