Tuesday, December 27, 2011

It is amnesia, is it uliuliuliuuuu

Moikka. Rant-aika! Tällainen video ärsytti minua tänään:


Chairlift on hieno bändi, onnistuu luomaan samaan aikaan tanssittavaa, aavemaista ja minimalistista musiikkia, ja se on vielä livenäkin todettu päteväksi! Kaikki on kunnossa.

Mutta en vain tiedä mikä tässä videossa minua ärsyttää.. biisi itsessään on jotenkin tosi vaikuttava. Caroline Polachekin ääniala on ihan "otherworldly" ja pääsee oikeuksiinsa tosi oudon kertsin kautta. Sinäänsä siis sopivaakin, että myös sanoitukset on tulkinnanvaraisuudessaan ja tietynlaisessa päättömyydessään ulottuvuudesta, jota minä en ainakaan tunnusta kodikseni.

Silti video tuo esiin kaikki ne piirteet, joita vihaan nykyisessä "indie"-habituksessa. Tai en edes sano, että mitä tämä voisi olla nimeltään. Anti-pop-kulttuuria, joka oman pyrkimyksensä takia onkin lopulta pop-kulttuuria pahempi tietyissä paheissaan? Kaikki on retroa, kaikki on itsetarkoitetun päälleliimatun muka-rumaa, ollen oikeasti paljon rumempaa kuin ne asiat, joille halutaan irvailla. Asiat, jotka eivät sovi nykyiseen maailmaan ja ovat entisaikansa reliikkejä, tuodaan takaisin kahta kauheampana (lue: tongue-in-cheek) koska muutakaan ei ole. Visuaalisesti tuo video on vain yksi uusi paketoitu pläjäys anti-pop-kulttuuria. Haetaan huumoria asioista, joille nauraisimme muuten. Teemme itseisarvoksi sen, kuinka naurettavaa joku on. Tiiäks? Tämä on tärkeä markkina-arvo, jengi puhuu siitä, jengi tykkää!


Ja jotenkin nuo tanssiliikkeet.. hrr, näen jo pahimman mahdollisen tilanteen. Vuonna 2012 kaikki tanssivat tuota tanssia, tai heittävät vitsiä siitä, kuinka ehkä voisivat tanssia tuota tanssia, sillain ironisesti, koska hei, se tanssi! Ironian riemuvoitto on myös se, että kun Chairlift tulee viimein Suomeen (Flow'hun tottakai), ja soittaa tuon biisin viimeisenä encoressaan niin koko flow-kansa riemuitsee ja hihkuu, että jes - viimein voin tanssia tämän just sillain tosissani niin kuin oon aina halunnutkin, koska olen hipsterrrr, tää on mun skene! Jee wuhuu ironia on muuttunut todelliseksi arvoksi, ympyrä on sulkeutunut, mä nautin parhaista asioista mitä täs maailmassa on ja muu jengi ei vaan tajuu! Mä en taida päästä sille tasolle koskaan, mä oon onneton mies. Koen tän ilon kiertokulun ihan liian vaivalloiseksi.

Musta tämä on vain jotenkin tosi, tosi ärsyttävää. Vaikka biisi onkin ihan tarttuva, vaikka tuo video onnistui siinä missä harva video onnistui - herättämään ajatuksia. Mutta jos ikinä näette minut fiilistelevän tuota biisiä ja tanssia tanssilattialla, saa tulla läpsimään. Olen juuri niin tosikko. Myönnän kuitenkin, että pitää tsekata Chairliftin uusi albumi heti kun se tulee. Spotifystä.



Ei mulla muuta!

Saturday, December 24, 2011

Oikein sellaista mainstream-musiikin tuoksuista joulua

Joulu on tullut. Mahtavaa. Joululaulut soimaan ja lihansyöntiperiaatteet naulakkoon pariksi päiväksi roikkumaan, nyt on riemun raikkahin ja piparintuoksuisen aika. Kirjojen lukemista, myöhään valvomista ja keskellä yötä salaa muulta perheeltä salassa koristeltu yllätysjoulukuusi aamulla jo ennen Lumiukkoa. Joulukliseet on kivoja!

Joulun aikaan on tullut myös käytyä läpi loppuvuoden best-of-listoja. Aikamoinen urakka se on mutta jotain on jo nyt löytynyt. Sopivasti jouluunkin sopivia juttuja.

The Weeknd tuli ihan puun takaa. En tiedä mikä siinä on, mutta R&B ei yleensä iske minulle lainkaan. Vähän samanlainen genre kuin joku hilipatihippaa-kantri tai äänivallihevi örinöineen. Saa olla aikamoista virtuosointia ja dominointia, että katseeni nousee ylös. Kanadalainen Adel Tesfaye on luonut kuitenkin jotain, mitä ei voi olla kunnioittamatta. Kaunis lauluääni yhdistettynä todella, todella mielenkiintoiseen äänimaailmaan luo jotain aavemaisen kaunista. Ilmeisesti hän on featannut esimerkiksi Draken kanssa jossain hiitibiiseissä, joista en sivistymättömänä indie-hörhönä tiedä mitään, mutta onneksi se ei estä minua löytämästä häntä. Älä mene klubiin mainstream-musiikin luo, kun mainstream-musiikki voi tulla sinunkin luo.



Miehen kaikki mixtapet löytyvät hänen sivultaan ilmaislatauksena. Jos et kavahda uusia juttuja, iske kiinni kuin olis jo! Tämä melkein lasketaan jo joululahjaksi itsessään! Pukki taitaa hyvin musiikkimaailman uudet kujeet.

Toinen hieno juttu mitä tähän asti on tullut vastaan on jatsia. Jouluna ei oikeasti voi edes olla liikaa jatsia. Yleensä tulee kuitenkin kuunneltua vanhoja klassikoita ja standardeita, ja jos ei muuten vanhoja niin ainakin vanhoja tuttuja nimiä. Greg Ward's Phonic Juggernaut on kuitenkin jotain uutta ja vakuuttavaa ensikuuntelulta. Saksofoni pystyy 1982-syntyneen Wardin käsissä temppuihin, joista kuulee niiden olevan 2000-luvulla tehtyjä mutta jotain perinteistäkin kunnioittavaa ja kunnioitusta herättävää hänen ratkaisunsa heittävät ilmoille. Muistan, että Greg Osbyä kuunnellessani viimeksi tuli heti sellainen fiilis, että tämän minä muistan. Tämä jää, tässä on jotain. Monet eivät pidä jatsista puhumisesta koska eivät saa mitään otetta, eivät osaa analysoida sitä. Eivät tiedä miksi tämä on hyvää ja tämä toinen ei. Parasta on kuitenkin se, että musiikkia kuunnellaan aina sen mukaan mikä kuulostaa hyvältä. En minäkään tiedä mitään siitä, mitä Greg Ward tekee, mutta pidän siitä mitä kuulen. Suosittelen sullekin.


HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

Wednesday, December 21, 2011

Trokaaminen on perseestä mut joskus peppukin on pop?

YLEX yllätti vaihteeksi. Haastattelutroikka, jossa mukana olivat niin ammattilaistrokari kuin Tiketin ja Flow'nkin edustajat, antoi aika siistin kokonaiskuvan siitä, millainen trokauksen maailma nykyään huutonetin aikana on. Haastateltu kaveri puhuu hankkivansa sukulaistensa ja lukuisten eri koneiden avulla korkeintaan 50 lippua per varman voiton keikka ja sitten myyvänsä johonkin noin tuplahintaan laput eteenpäin. Palkkaa tulee ehkä putkimiehen palkan verran noin "about". Toisaalta voin vain kuvitella, että tuotakin summaa on tarkoituksella vähätelty, ettei apajille vain tulisi lisää kilpailua. Haastattelu löytyy tämän linkin takaa.

Trokari heitti hyvän huomion siitä, että ne opiskelijat, jotka eniten valittavat trokarien olemassaolosta (tai ainakin siltä tuntuu), ovat juuri sitä sakkia, joka käytännössä pyrkii tekemään saman "p*skaduunin" mitä trokarikin. Jos herää kello 8:55 aamulla saadakseen netin auki ja refreshin kyntämään eikä saa palvelun kautta lippua tapahtumaan, jo se itsessään pistää pännimään. Puhumattakaan jos ammattilainen samaan aikaan tekee homman ja käärii siitä tuohta. Sitten se kolikon kääntöpuoli tässä ovat ne tyypit, joille trokatut liput postitetaan "Nokian toimistolle", eli että ei oikeasti veny tuohon kello yhdeksään hereille koneen ääreen. Tai koe sitä elämänsä suurimmaksi prioriteetiksi. Sinä aikana jona se lippu pitäisi hankkia voi tehdä rahaa niin paljon päivätyössä että trokarin palveluiden käyttäminen on ajan- ja rahankäytön kannalta paras vaihtoehto.

Ahkerimmin keikkoja kyttäävät musadiggarit voisivatkin kaikki olla ihan päteviä trokarin hommiin, koska lipunvarausviidakossa toimii välillä kyllä omat lakinsa. Pitää tietää millainen mikäkin varauspalvelu on, onko jollain tietyllä palvelulla maine epävakaana, kannattaako juosta Stockmannin lipunmyyntipaikkaan ja jos kannattaa niin missä kaupungissa? Keikkalippubisnes on aina bisnestä, vaikka rahaa ei mukana olisikaan, ja varsinkaan näiden RHCP:iden suhteen en yhtään ihmettelisi vaikka joku trokarin kavereistakin ihan etukäteen pyytäisikin tyypiltä palvelusta/rahaa vastaan jättämään sivuun löytyneistä lipuista yhden tai kaksi lippua, jos kehtaa. Jopa minä saattaisin tehdä niin jos vaikka Daft Punk tulisi Suomeen (ya rite) ja tuntisin tyypin, jolla olisi ns. kredentiaalit kunnossa!

Hatunnosto lähtee myös Flow'lle, kun tasavertaisesti asiasta puhutaan, koska heidän uusi nimettyjen lippujen käytäntönsä onkin hyvä tsekata vaihteeksi tämän kokoluokan tapahtuman kanssa. Eri asia onkin - kuten mainittiinkin Tiketin toimesta - kuinka kovat lähisukulaisten sairauspiikit sitten iskeekin ennen festareita, ja millä resursseilla organisaatio seuraa tällaista toimintaa. Ja voiko asialle edes lopulta tehdä yhtään mitään? En minäkään trokareiden aiheuttaman ylitarkkuuden takia haluaisi joutua tilanteeseen, että en voisi keuhkopöhön saatuani myydä eteenpäin omia lippujani. Nimitarkkailu on ideana ehkä ainoa toimiva siten, että oikeat lait jätettäisiin rauhaan. Väärien profiilien luominen eri nimillä lienee kun terms of agreement -viidakon mukaan laitonta, ehkä myös kaverien nimillä otettujen tilien käyttö. Vaikkakin sekin olisi hankalasti todettavissa.

Hyvä uutisjuttu ennen kaikkea. Herätti mieleen myös sen ainoan kerran, kun minä trokasin lipun. Keikka oli Mewin Tavastian keikka vuonna 2005 heti And the glass handed kitesin julkaisun jälkeen. Kulta-aikaa, siis. Toinen keikka taidettiin laittaa pystyyn heti sen perään huikean kysynnän takia. Kysyin ystävääni etukäteen mukaan kuuntelemaan ja sainkin innokkaan keikkakaverin. Yhden (!) koneen äärellä sain kuin sainkin itseni läpi joskus seitsemän minuuttia yli yhdeksän, ja tilasin kaksi lippua. Keikka taisi olla loppuunmyyty kello 9:15, pari minuuttia oman tilaukseni läpimenon jälkeen.

Ja kuinkas sitten kävikään? Ystäväni heräsi unimaailmastaan pari viikkoa ennen keikkaa todellisuuteen - hän ei täyttäisikään kahdeksaatoista vuotta kuin vasta viikko keikan jälkeen! Pakko hänen oli siis perua, ja lippu oli edelleen minulla ja minun maksamani. Mitä kettua. Joudun menemään keikalle yksin ja minulla on ylimääräinen lippu eikä kukaan hyvä ystäväni ollut lähdössä paikalle. Ventovieraille en lippuja olisi halunnut tarjota.. joten miten kävi? Trokareille ainaisesti vihainen 19-kesäinen opiskelija joutui tarttumaan toimeen ja laittamaan huutonetissä uuden myyntiartikkelin esille viikkoja ennen keikkaa. Huutoja tuli ja paljon, ja parin päivän myyntiajan ja parin irssi- ja galleriakommentin tukemana voitto oli sievoinen. Lippu postiin ja myyntivoitoilla bussiin kohti keikkaa kun aika siihen koitti.

Muistan tapahtumasta sen, kuinka a) käteväksi pieni ruljanssi oli muuttanut lopulta tuon keikkamatkan, ja b) kuinka väärältä se silti tuntui. En muista ovh:ta keikalle mutta muistan tasan sen mitä toisen lipun ostaminen turhaan tarkoitti minulle: ilmaista keikkaa, ilmaista keikkamatkaa ja yhtä Crowmooria Tavastian hinnoilla. Taisi tulla siis yli tuplahinta siitä lappusesta sille tytölle, joka sitä odotti kärsimättömänä postilaatikkonsa vierellä. Vaikka kukkaro kiittikin, hyvältä tämä ei tuntunut. Varmasti minäkin olin hänelle vain yksi likainen trokari, joka elätti itsensä toisten keikkahimolla. Onneksi Mew veti lopulta niin ikimuistoisen keikan, että lopulta ruljanssista päällimmäiseksi jäi silti hyvä maku.. blogin otsikkokuvastakin sen ehkä voi päätellä. Ah, voi Mewiä vuonna 2005.. All the memories running through my head.



Lopputulema: ei koskaan enää trokausta. Ja pitää harkita kahdesti sitäkin, milloin lupaa etukäteen ostella lippuja kavereille "jotka saattavat tarvita". Yhden kerran oli ylimääräinen Flow-lippu ja se meni ei-niin-yllättäen tarpeeseen Dynamo-skenen sisäisesti. Arcade Firen keikan suhteen kävi kuitenkin niin, että lupasin hankkia parillekin kaverille liput samalla jos vain onni käy aamulla. Ja kun liput kolahtivat sähköpostiin, heräsin tällä kertaa itse ankeaan todellisuuteen - ei se Arcade Fire ollutkaan niin kuuma nimi. Tai sitten Senaatintorille mahtui ihan tolkuttomasti hipstereitä, koska keikka ei loppupeleissä myynyt koskaan loppuun. Ja minulla oli vielä ihan keikan h-hetkeen asti niitä ylimääräisiä lippuja, kun kaikki muutkin olivat saaneet lippunsa ihan omatoimisesti. "Palveluitani" ei oltu tarvittu. Se siitä palvelualasta, en aatellut jäädä.

Monday, December 12, 2011

Tick tick tock tick tick tock

Jotkut biisit eivät vain jätä rauhaan.

Taustatarinana tämä. Katsoin elokuvan nimeltä Drive viime viikolla. Jostain syystä olen odottanut jo viikkoja, että pääsisin käsiksi tähän teokseen ja meinasin jo melkein unohtaa katsastaa sen ennen sen poistumista Finnkinon valikoimista. Mutta onni onnettomuudessa, ehdin kuin ehdinkin istahtaa alas ja nähdä jotain, mitä en hetkeen unohda. Ryan Gosling on vähäeleinen sankari/anti-sankari vähäeleisessä elokuvassa, jossa tekojen volyymi, aistikkuus ja raakuus asetellaan katsojan eteen kuin sushit suurelle lautaselle. Puhdasta ja koskettavaa väkivaltaa, tunnetta ja draamaa. Arvostan. Toi mieleen todella hyvällä tavalla Collateralin ja Running Scaredin. 2000-luvulla tehtyjä toimintaelokuvia 2000-luvun urbaanista synkkyydestä. Drive vienee näistä kaikista pisimmän korren kontrasteja korostavan ja pelkistetyn otteensa turvin.




Mutta se perhanan soundtrack! Mokoma on soinut päässäni nyt melkein kokonaisen viikon ja päätin, että ikään kuin "julistaudun häviäjäksi", jos se vielä tänkin viikon puolella vainoaa minua. No, tässä sitä ollaan. Uskomattoman kaunista elektronista musiikkia kyseessä. Sai pohtimaan myös jo pitkän aikaa sitten tehdyn (yli vuosi, hah) Tron Legacyn musiikkia, joka myös sykähdytti tyylillisesti mutta huonon elokuvan yhteydessä ei lunastanut paikkaa muistoistani pitkäksi aikaa, vaikka kuinka olivatkin saaneet Daft Punkin antamaan parastaan. Mutta Driven yhteydessä herää kysymys - kumpi on parempaa, kuva vai ääni? Kuuntelin näitä biisejä kotimatkalla Helsingistä öisessä bussissa. Olen tehnyt saman reissun lukuisia, lukuisia kertoa mutta harvoin on ollut niin aavemainen, taianomainen tunnelma Expressbussin penkillä käännellessä valotaulujen ja katuvalojen loistaessa. En ajatellut niinkään elokuvaa itsessään vaan elokuvan tunnelmaa, en tarinaa vaan kehyksiä. Musiikki loi nuo kehykset. Ehkä intensiivisimmät kuoret aikoihin.





Sunday, December 11, 2011

Joulumaniaa dynkkyyn! Tavarataivas on pieni ja askeettinen.



Sain viimeisen VTK-tutkintooni tarvittavan esseen valmiiksi viimein, kuukausien räpellyksen ja motivaatiopulan jälkeen. Lopputuloksena oli 23-sivuinen järkäle, josta olen varmaan ylpeämpi kuin aikoinani edes omasta kandintyöstäni. Tätä päätin juhlistaa käväisemällä pitkästä aikaa Helsingissä ystävien tupareissa ja hankkimassa melkein vuoden haaveilemani kahvipöydän koristeen. Ihan sama mitä maksoi, mun oli vain pakko saada tuo kermakko/maitotölkki! Jatta Lavin designia, oli vieläpä viimeinen laatuaan Designforumilla, joten en yhtään liian aikaisin antanut himolleni myöden. Vieressä myös ensi vuoden suunnat näyttävä kalenteri. En tiedä kuinka hyvin tuollainen toimii kiireisen elämän tahtiin mutta en vain voinut vastustaa! Petite!

Tänään on vapaapäivä. En ajatellut tehdä muuta kuin siivota, nautiskella mitä herkkuja lähikauppani sitten minulle osaakaan minulle tarjota. Ulkona sataa liikaa joten oikeaan kauppaan en jaksa vapaapäivänäni talsia. Illemmalla jatkan myös graduprojektia.

Leppoisaa. Ja pian tulee joulukin! Ei kyllä uskoisi.