Kahlitse itsesi, vapauta itsesi

Sukkulointi Turun ja Paimion välillä kostautui niin, että päädyin elämään tätä viikkoa hyvin tyhjin käsin, ilman sen kummempaa tekemistä. Tenttiin lukemisen, tylsistymisen ja Rondo FM:n löytämisen lisäksi olen löytänyt myös pitkästä aikaa kirjat. Luin viimein Hermann Hessen Narkissos ja Kultasuun loppuun, lähes vuoden odottelun jälkeen. Jotenkin vaikuttavaa, että muistin siitä huolimatta kirjan ensimmäiset 50 sivua kuin eilispäivältä kun siihen nyt tartuin, ja lopulta imin koko tekstin alusta loppuun. Muistan, kuinka joskus joku opettajani mainitsi Hessestä sen, että hänen kirjansa pitää lukea ennenkuin aikuistuu. Muuten niistä ei saa kaikkea irti - mutta olen jotenkin eri mieltä. Edelleenkin, näistä vain yksinkertaisesti oppii, itsestään ja ympäröivästä maailmastaan. Diippiä. Tämä oli vasta toinen lukemani häneltä. Pitää kiirehtiä seuraavien kanssa. Kenties Lasihelmipeli, tuo namedroppausten yleinen kohde.

Kenties maailman suurin rike on muuten ehkä se, että virtuaalitodellisuus, kiireen kulttuuri ja ihmisen pirstoutuminen vie liian helposti luontaisen kyvyn tarttua kirjaan. Varsinkin silloin, kun joutuu työkseen niitä lukemaan, ihan pakottavasta tarpeesta. Eipä siihen verrattuna se RSS-syötteen teksti ole yhtään sen sutjakkaampaa tai tärkeämpää. Päivänpoliittiset uutisaiheet muuttuvat viikkojen ja kuukausien myötä, smalltalk on kertakäyttöistä ajanvietettä, mutta suuret kirjalliset elämykset jäävät mieleen ikiajoiksi. Muistan edelleen Demiania lukiessani kokeneeni tunteet, vaikka sisältö onkin jo unohtunut lähes täysin. Veikkaan Kultasuun kohdalla käyvän aivan samoin. Järjestelinkin kirjahyllyäni kesää varten - yksi hylly pitää sisällään kaikki ne mielenkiintoiset, vielä lukemattomat teokset, jotka odottavat vain minun kärsivällisyyttäni. Eivät mitään muuta. Olen itselleni sen velkaa. Tällä hetkellä nokkimisjärjestys on seuraava:

My Wicked Wicked Ways - Errol Flynnin itsensä kirjoittama kirja itsestään, jota luen paraikaa. Sittemmin tuli huomattua nettilähteiden myötä, että aikalailla hän on puhunut palturia menneisyydestään. Sinäänsä tästä ei kuitenkaan ole mitään haittaa, koska legendat nyt vain sattuvat kiinnostamaan, ja milloin totuus on tarua ihmeellisempää.. no, tarua ei vain ole pystytty paisuttelemaan tarpeeksi vakuuttavasti? Ihme kyllä, jotenkin silloin tällöin päänpudistelua aiheuttamat Errolin kertomukset, jotka räikeimmin lyövät yli, opettavat miehestä eniten. Juurettoman, hedonistisen ja oman elämänsä legendaa elävän oppitunti.

The Player of Games - Iain Banksin scifi-romaani, jonka sain joululahjaksi ystävältäni. Vaikka kirjan nimi kieron huumorintajun omaavien korvissa on huvittava, oletan kyllä sisällön olevan aika.. haastavaa. En ole mikään hyvä tieteisrompsujen lukija, koska takana ei ole yhtään Philip K. Dickiä, Douglas Adamsiakin reilu yksi kirja. Ehkä pakottamalla pääsen sisälle tähänkin..

A Russian Journal - John Steinbeckin yhdessä Robert Capan kanssa tekemä matka USSR:n pelottavaan maailmaan on päätynyt kirjan sivuille. Alunperin kuulin tästä kun juttelin Capan elämänkerrasta kaverien kanssa, ja tästä sitten vinkattiin. Kumman kauan tämäkin on yöpöydälläni odottanut sopivaa hetkeä. Ehkäpä pitäisi asennoitua toisin - mielenkiintoista kirjaa varten hetki kuin hetki pitääkin muokata kunnioittamaan kirjallisuutta. Vähän kuin urheilu, syöminen ja muutkin luonnolliset tarpeet.

Ja tämän jälkeen on hyvä siirtyä kirjahyllyn ääreen. Tämä kaikki siis vain yöpöydän sopukoista. Ja kaveriksi Hot Chip – bändi, jota en ole koskaan muistanut kuuntelevani, ja jonka yhtään biisiä en ulkomuistista osannut sanoa. Kunnes tuli tämä biisi. Ai kun herttis.

Kuva #1

Summertime baby

Hommat alkaa olemaan paketissa. Maanantaina on suuri tentti ja sitä vielä tänään ja huomenna ressataan. Torstaina on filosofiaa, sitten on pari rästijuttua. Mutta sitten on siinä, ja olen valmis kesään!

Tässä voin mainita viimein pari asiaa ihan niinkuin kesän kunniaksi: Sain tuossa kuukausi sitten tietää, että lähden keväällä 2011 vaihtoon Kanadaan, University of Northern British Columbiaan (UNBC) opiskelemaan kaikkea pohjoisista opinnoista valtio-oppiin ja kansainvälisiin opintoihin. Paikkana on piskuinen 70 000 asukkaan Prince Georgen kaupunki, joka sattui yksinkertaisesti tarjoamaan kaikkea sitä mitä haluan. Sitä ympäröi uskomaton luonto, ja aikavyöhyke ja provinssi on oikea jopa Vancouver Canucksin fanittamiseen! Tulen varmasti kys. kaupungissa käymään niin usein kuin vain pystyn. Olen tuolla keväällä ja palaan kesäksi takaisin - mikäli en jää mantereelle vielä kesätöihinkin, aika näyttää. Ja syksyllä sitten takaisin graduryhmään Turkuun. Hommat skulaa! Tämän lisäksi vielä lähden kesäkuussa juhlistamaan kandiani Portugaliin perhelomalle viikoksi. Minulla ei ole mitään ennakko-oletuksia Lissabonin kaupungista, mutta ei myöskään yhtään tenttikirjoja joihin siellä pakenisin. Ei, siellä ei paeta mitään, ollaan vain!

Kesäisen ja iloisen kruunaa illalla roimeat synttäribileet, joita varten kaverini Eetu ja hänen kaverinsa varasivat vanhan kasarmirakennuksen jossa on pihalla grilli, mukana menossa on toki boolia, 100 ihmistä josta ehkä puolet jo tuttuja entuudestaan, livemusaa ja kolme DJ:tä, joista minä pahnanpohjimmaisena. En ole ehtinyt järjestökiireiltään soittelemaan lainkaan, joten olen kyllä aika täpinöissäni. Tekisin suunnitelluista biiseistäni Spotify-listaa, ellei olisi niin outoa biisejä että eivät sieltä löydy. Päivän teema on aurinko silmissä, lämpö iholla, hyvä fiilis. Näillä mennään!

Perjantain pienet

Yksi saavutus: Kandidaatin tutkielma palautettu!

Aiheena oli suomalaisen diplomatian ja ennen kaikkea asekauppa- ja lainanottotunnustelujen eteneminen Washingtonissa vuoden 1939 alussa - aikana jolloin toinen suuri Maailmansota ei ollut vielä mikään itsestäänselviö. Alunperin työn inspiraationa toimi yksi Poliittisen historian peruskurssin essee, jota varten keräsin valtavasti lähdemateriaalia ja esimerkiksi yhden äärimmäisen mielenkiintoisen amerikkalaisen gradun Talvisodan aikaisesta Washingtonista. Kiinnostuin valtavasti muutenkin Suomen lähettiläs Hjalmar J. Procopén teoista itse talvisodan kynnyksellä ja sen aikana, ja loppu oli historiaa. Procopésta oltiin jo tehty gradu, ja aihepiiri tietenkin on ihan läpikotaisin tutkittu, mutta onnistuin mielestäni oikeuttamaan tutkimukseni hyvin. Tosin yksi Hannu Rautkallion omaa tyhmyttäni unohtama teos oli tuhota koko tutkielmani.. onneksi löysin sen jo niin myöhään, että perääntyä ei enää kannattanut ja sain homman pakettiin kunnialla. Rakenteesta tosin tuli hiukan palautetta ja se varmaan arvosanaa laskee aikalailla.. mutta minkäs teet, priorisoin kevään ajankäyttöni ihan itse ja voin siihen nähden olla ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Ja parasta kaikessa - muistan kuinka jo ala-asteikäisenä poikana lueskelin Talvisodan kroniikkaa ja pohdin, miksi ihmeessä Jenkit tyhmät eivät auttaneet Suomea ja rahdanneet tänne pyssyjä ja lentsikoita, mokomat! Ja nyt saatoin VTK-tutkielmassani vastata tähän pikkupojan esittämään kysymykseen. Jee!

---

Yksi facepalm: "Spellcheck on turhuutta"

"In one of the most dizzying half-hours in stock market history, the Dow plunged nearly 1,000 points before paring those losses—all apparently due to a trader error. According to multiple sources, a trader entered a "b" for billion instead of an "m" for million in a trade possibly involving Procter & Gamble." (CNBC)

Itsellehän tuli tuon kandin kanssa arvioinnin aikana facepalmailtua muutamien korjaamattomien typojen äärellä. Mutta tämä kaveri on varmaan ottanut oman kirjoitusvirheensä himpun verran raskaammin. (Kuvan lähde: NY Suns; vaikka kyseinen kaveri jotain varmasti tunaroikin, ei hän ole jutussa esiintyvä kaveri.)

---

Yksi ajatuksia herättävä video: Television.

Television is a drug. from Beth Fulton on Vimeo.

---

Yksi äijjä: Eddie Chapman

Agentti ZIGZAG oli 2. Maailmansodan aikainen kaksoisagentti, todellinen oman elämänsä intiaani. Hänen elämänsä oli hienoa playboy-meininkiä - snobimaisesti elellyt Eddie räjäytteli työkseen kassakaappeja, kunnes poliisi sai hänet kiinni Jerseyn saarella huolimatta kuuleman mukaan teatraalisista pakoyrityksistä huolimatta, ja laittoi hänet poseen. Kun saksalaiset miehittivät saaren ja sitä kautta Chapman päätyi heidän käsiinsä, hänet nähtiin ideaalina vakoojana taustansa takia. Hänet koulutettiin ja heitettiin laskuvarjolla takaisin kotimaahansa, jossa hän kuitenkin samantien ilmiantoi itsensä ja lopulta ryhtyi Brittien kaksoisagentiksi.

Saksalaiset halusivat, että Chapman tuhoaisi de Havillandin Mosquito-lentokoneita tekevän tehtaan, ja luotiin täydellinen huijaus, jossa luotiin teennäisesti valtava räjähdys tehtailla, vanerista tehdyt teko-koneet lentelivät palasina ilmaan, ja niin saksalaiset kuin itse tehtaan työntekijätkin ottivat teon täydestä. "Pisteenä iin päälle" Saksaan palanneelle Chapmanille myönnettiin ainoana brittinä Rautaristi, ja hänet passitettiinkin siitä eteenpäin ensin Osloon lopulta kouluttamaan lisää saksalaisia vakoojia, ja lopulta takaisin Britteihin välittämään (vääristettyä) tietoa V1-pommien tuhotöistä.

Kaiken tämän lisäksi miehellä oli aikamoinen rakkauselämä - nimittäin sodan aikana hänellä oli rakas sekä natsi-Saksan miehittämässä Norjassa että kotona Briteissä, joita molempia sikäläinen valtiovalta tuki Chapmanin aseman takia. Sitten vielä sodan päätyttyä tyyppi dumppasi molemmat naiset ja meni jonkun aikaisemman naistuttavansa kanssa naimisiin. Sodan jälkeen hän sortui myös useasti rikoksiin, mutta oli sodanaikaisten tekojensa ja tietojensa takia aika tiukasti valtiovallan kanssa kytköksissä, eikä juurikaan joutunut teoistaan edesvastuuseen.. kaiken lisäksi mies asui Irlannissa linnassa, kertoo Wikipedia.

Mulla onkin vain yksi kysymys - kuka tätä kaveria näyttelisi parhaiten Hollywood-leffassa? Jude Law kenties? Ewan MacGregor? Jompikumpi Fiennesin veljeksistä? Sen leffan haluaisin kyllä nähdä, mein gott! Lähteet: Wikipedia, MI5)

---

Yksi hauska keksintö: Gorillalasit!

Eräässä eläintarhassa joku nainen oli tuijottanut gorillaa liian läheltä liian kauan, ja tämä oli hermostunut niin, että repi naisen mukaansa ja antoi tälle selkäsaunan. Nyt samainen puisto jakelee kävijöille laseja, joilla ehkä pystytään välttämään moiset tuijotus-onnettomuudet. Toimivat muuten varmasti myös baarissa hyvin ehkäisynä litsareilla miehillä, jotka eivät ole oppineet silmäkulmasta katselun jaloa taitoa. (Lähde: Gurney Journey.)

---

Yksi mielenkiintoinen paikka: Kotšegarka.

"Vallattu klubi Kotšegarka eli Pannuhuone sijaitsee entisen suomalaisen teatterin kellarikerroksessa. Se on viipurilaisten muusikoiden, taiteilijoiden ja muuten vain vaihtoehtoihmisten tyyssija."

"Ruokalista on halpa, täyttävä ja toimii vedenkeittimen varassa. Eurolla saa valmisjauheesta perunamuusin tai keiton nuudelipaketista, jolla on venäjäksi vähemmän mairitteleva nimi pummipussi."

"Kaupunginhallinto on pitkään yrittänyt häätää pannuhuonelaisia keskustan maisemia pilaamasta. Viime vuonna se uhkasi nostaa klubin vuokran kaksinkertaiseksi. Baarin tulevaisuus on yhä epäselvä." (HS)

Tulee mieleen ihan rakkaat osakuntamme, mutta Venäjällä. Jännää! En ole muutenkaan koskaan käynyt Viipurissa koskaan ja sinne joskus olisi tarkoitus suunnata. Toivottavasti paikka on silloin vielä pystyssä..

---

Yksi musiikkilöytö: The Divine Comedy

Koskaan ennen ole oikein sydämessäni löytänyt skotlantilaiseksi mieltämääni "tweepoppia". Nuo bändit kuulostavat edelleenkin korviini aina niin kovin itsekeskeisiltä ja särähtävät ilkeästi korvaan. Vain Camera Obscuran My Maudlin Career on ollut tässä suhteessa poikkeus. En ole tästä syystä tutustunut koskaan kunnolla The Divine Comedyyn.. vaikka bändi onkin Irlannista, opin vasta taannoin. Eikä kyllä mitenkään rinnastettavissa muutenkaan ärsyttävään itsekeskeiseen näpräilyyn. Äänimaailmat on eloisia, mielenkiintoisia ja suarastaan raikkaita, sanon ma!

Bändi julkaisee juuri lähipäivinä uuden albuminsa Bang Goes The Knighthood, kertoi minulle Katosblogi, ja koska uuden albumin sinkku At the Indie Disco kuulosti niin pirun näsäviisaalta, niin pakkohan se oli kuunnella. Ja herranjestas on iskee kuin sata salamaa. Jollain kierolla tavalla tämä kertoo juuri Turun Dynamosta, ja epäilemättä myös minkä tahansa muunkin skene-klubin perusmenosta. Jollain yhdistin heti The Wombatsin Let's Dance to Joy Division -biisiin, vaikka meininki onkin paljon letkeämpi. Aika herttainen, suorastaan, että ei edes koko ajan ajattele meininkiä ironisesti.

Tästä innostuneena kuuntelin muutenkin hiukan enemmän The Divine Comedyn tuotantoa, ja kunhan pääsin ekan albumin räävittömästä keskeneräisyydestä ja monotonisuudesta yli, toinen albumi Liberator on iskenyt todella lujaa.. kuuntelen aina kaikkien bändien diskografiat alusta alkaen jos kyseessä on pitempään soitellut yhtye. Ja nyt vaikuttaa hyvältä, todella hyvältä, ja innolla voikin siirtyä seuraavan albumin pariin, kunhan tästä olen saanut tarpeekseni. Tässä uuden sinkun kaveriksi tuon albumin eka sinkku The Pop Singer's Fear of the Pollen Count. Mainiota!