Hienoja alkupuheita on vaikea valita pohjustettaessa aiheita, jotka ovat liian vakavia. On siis vain syytä mainita, että Lukas Moodyssonin elokuva Lilja 4-Ever iski minuun syvälle. Nihilistinen kuvaus nuoren itä-eurooppalaisen tytön matkasta ahdistavasta arjesta vielä ahdistavampaan elämään seksiorjana herätti mielessäni paljon kysymyksiä, eikä vähiten sen keskustelun takia jota kävimme yhdessä kahden diakoni-opiskelijan kanssa sen aikana. Toinen ystävistäni ahdistui valtavasti elokuvan aihepiiristä ja toi esille spekulaatioita siitä, kuinka edes Suomi ei ole turvassa moisesta todellisuudesta: kaverin kaveri on nähnyt kuinka venäläiset miehet kantavat käsikynkkää hinteliä nuoria venäläisnaisia ostoksilla, syyt ja tarkoitusperät pystyi ja pystyy tässä kontekstissa ymmärtämään. Toinen tuttavani toppuutteli häntä ja pyysi välttämään ylilyöntejä ja kuulopuheita. Itse en voinut osallistua keskusteluun, koska tietoni eivät siihen riitä.
Halusin silti tietää lisää. Lilja 4-Ever nimenomaan vaikutti siihen osaan minussa, joka imi tarinan
kuin faktoina epäonnekkaiden ja sorrettujen naisten todellisuudesta. Lähdekritiikki ei valitettavasti ollut sopiva tapa vähentää empatioita koska alkuperäinen tarina oli aivan yhtä murtava kuin elokuva, joka siihen perustui. Jotenkin näkökulma tuntui kuitenkin liian yksipuoliselta ja subjektiiviselta. Oli syytä siis jälleen perehtyä dokumentteihin, jotka toisivat pöytään faktoja tarkemmin ja jatkumona filmille laajentaisivat käsitystä siitä, millainen maailma seksikauppa on.
PBS:n Frontline-sarjaan kuuluva dokumentti Sex Slaves toi esille ainakin neljä uutta näkökulmaa ihmiskauppaan. Ilmiselväksi oli entisestään tehty se, että kyseessä on tilanne, jossa oli ainoastaan olosuhteiden uhreja ja niitä ihmisiä, jotka käyttivät niitä olosuhteita hyväkseen. Dokumentin pääpainoksi otettiin mies, joka teki kaikkensa pelastaakseen vaimonsa, jonka hänen tuttavansa oli myynyt seksiorjaksi Turkkiin. Myös tämä tuttava, Vlad, oli osana haastatteluita ja toi esille syynsä uskaltautua kameran eteen: hän oli luullut myyvänsä naisen parittajalle joka oli jollakin absurdilla arvoasteikolla hyvä omistaja orjilleen, mutta erehtyi - nainen myytiin heti jälkeenpäin väkivaltaiselle ja arvaamattomalle omistajalle, jonka armottomuuden ymmärrettyään Vlad tunnusti tekonsa aviomiehelle ja näin aloitti ketjun, jonka mukana dokumentintekijät avustivat miestä lähes mahdottomassa tehtävässä.
On mahdotonta argumentoida tämän maailman julmuutta - olosuhteita tai ei, subjektiivisesta näkökulmasta on mahdotonta olla tuomitsematta ihmisiä jotka päättävät selviytyä maailmasta tekemällä elantonsa toisten ihmisten kärsimyksestä. Minua kuitenkin arvellutti Vladin päätös tulla kameran eteen. Asia on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Dokumentoiijat kertovat tavanneensa Vladin ensimmäistä kertaa tämän oikeudenkäynnin aikana, jolloin hänet pantiin tilille säälittävin tuloksin. 8-15 vuoden spekuloitu vankilatuomio vaihtui 5 vuoden ehdonalaiseksi ja vielä tämänkin jälkeen - mies väittää suoralla naamalla kameran edessä kiittäneensä asianajajansa taitoja päätöksenä. Samalla hän myös kertoo aikoinaan kokeneensa syyllisyyttä myydessään tuttavansa vaimon seksiorjaksi. Yhtälö lyö yli kaiken logiikan - voisiko tällainen mies pitää pokkansa kameran edessä vältettyään seksiorjakaupasta vuosien vankilatuomion, pyytää anteeksiantoa ja koeta oikeuden näin tapahtuneen, virallisesti tai epävirallisesti? Katsojana minun on pakko hyväksyä ainoa absoluuttinen totuus: täysin erilaisista oloista lähtöisin olevana ihmisenä en saa otetta näiden ihmisten moraalikäsityksistä. En pysty tulkitsemaan heidän valheitaan, heidän lausuntonsa ovat minulle irtonaisista kontekstista - minulle tuo konteksti on Lilja 4-Ever - elokuva, joka herätti minussa kysymyksiä joihin en koskaan saa vastauksia. Minkäs teet.
Vaikka olin emotionaalisesti puhki seksikauppa-aiheen suhteen, päätin perehtyä vielä yhteen näkökulmaan. Tarina, joka sijoittui aivan toisenlaiseen maailmaan, oli peräisin Stuart Kershawin käsistä, kantoi nimeä The Virgin Trade, ja toi mieleeni vain lisää ristiriitaisia näkemyksiä siitä, kuinka ihmisten arvomaailmat ovat vinksahtaneet. On mahdotonta kokea olevansa pätevä arvostelemaan tai arvioimaan kokonaisen valtion tilannetta, varsinkin, kun Thaimaa on kuuluisa seksikaupastaan ja postimyyntivaimoistaan. Perehtyminen on sallittua, mutta mitenkään kamalan viisaaksi se ei katsojaa tunnu tekevän. Ehkä perimmäinen viisaus onkin se, että seksikaupan maailmaa on mahdotonta käsittää, mikäli omaa moraalikäsityksen ja pystyy ylläpitämään elämäänsä kompromisoimatta sitä. Kaikissa kolmessa näkemissäni pätkissä onkin yksi ainoa jatkuva teema - ihmiset joutuvat tekemään kompromisseja. Minäkin teen moraalisen kompromissin hyväksyessäni oman tyhmyyteni ja kykenemättömyyteni asian suhteen. Sääliksi käy vain diakonia-ystäviäni - ehkä heillä ei ole mahdollisuutta tehdä tätä kompromissia.
Samalla pitää pyytää anteeksi irtautumista tästä maailmasta dokumenttien katsomisen lopettaessaan. Aiheen vakavuus käy ilmi lopullisesti silloin, kun kokee olevansa velkaa näkemilleen surulliselle ihmiskohtaloille edes sen, että tutkisi asiaa lisää. Kun näin ei enää halua tehdä, kokee hetken häpeää. Hyvä niin. Mielummin koen häpeää, kuin kokisin nämä asiat yhdentekeviksi.
Halusin silti tietää lisää. Lilja 4-Ever nimenomaan vaikutti siihen osaan minussa, joka imi tarinan
kuin faktoina epäonnekkaiden ja sorrettujen naisten todellisuudesta. Lähdekritiikki ei valitettavasti ollut sopiva tapa vähentää empatioita koska alkuperäinen tarina oli aivan yhtä murtava kuin elokuva, joka siihen perustui. Jotenkin näkökulma tuntui kuitenkin liian yksipuoliselta ja subjektiiviselta. Oli syytä siis jälleen perehtyä dokumentteihin, jotka toisivat pöytään faktoja tarkemmin ja jatkumona filmille laajentaisivat käsitystä siitä, millainen maailma seksikauppa on.
PBS:n Frontline-sarjaan kuuluva dokumentti Sex Slaves toi esille ainakin neljä uutta näkökulmaa ihmiskauppaan. Ilmiselväksi oli entisestään tehty se, että kyseessä on tilanne, jossa oli ainoastaan olosuhteiden uhreja ja niitä ihmisiä, jotka käyttivät niitä olosuhteita hyväkseen. Dokumentin pääpainoksi otettiin mies, joka teki kaikkensa pelastaakseen vaimonsa, jonka hänen tuttavansa oli myynyt seksiorjaksi Turkkiin. Myös tämä tuttava, Vlad, oli osana haastatteluita ja toi esille syynsä uskaltautua kameran eteen: hän oli luullut myyvänsä naisen parittajalle joka oli jollakin absurdilla arvoasteikolla hyvä omistaja orjilleen, mutta erehtyi - nainen myytiin heti jälkeenpäin väkivaltaiselle ja arvaamattomalle omistajalle, jonka armottomuuden ymmärrettyään Vlad tunnusti tekonsa aviomiehelle ja näin aloitti ketjun, jonka mukana dokumentintekijät avustivat miestä lähes mahdottomassa tehtävässä.
On mahdotonta argumentoida tämän maailman julmuutta - olosuhteita tai ei, subjektiivisesta näkökulmasta on mahdotonta olla tuomitsematta ihmisiä jotka päättävät selviytyä maailmasta tekemällä elantonsa toisten ihmisten kärsimyksestä. Minua kuitenkin arvellutti Vladin päätös tulla kameran eteen. Asia on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Dokumentoiijat kertovat tavanneensa Vladin ensimmäistä kertaa tämän oikeudenkäynnin aikana, jolloin hänet pantiin tilille säälittävin tuloksin. 8-15 vuoden spekuloitu vankilatuomio vaihtui 5 vuoden ehdonalaiseksi ja vielä tämänkin jälkeen - mies väittää suoralla naamalla kameran edessä kiittäneensä asianajajansa taitoja päätöksenä. Samalla hän myös kertoo aikoinaan kokeneensa syyllisyyttä myydessään tuttavansa vaimon seksiorjaksi. Yhtälö lyö yli kaiken logiikan - voisiko tällainen mies pitää pokkansa kameran edessä vältettyään seksiorjakaupasta vuosien vankilatuomion, pyytää anteeksiantoa ja koeta oikeuden näin tapahtuneen, virallisesti tai epävirallisesti? Katsojana minun on pakko hyväksyä ainoa absoluuttinen totuus: täysin erilaisista oloista lähtöisin olevana ihmisenä en saa otetta näiden ihmisten moraalikäsityksistä. En pysty tulkitsemaan heidän valheitaan, heidän lausuntonsa ovat minulle irtonaisista kontekstista - minulle tuo konteksti on Lilja 4-Ever - elokuva, joka herätti minussa kysymyksiä joihin en koskaan saa vastauksia. Minkäs teet.
Vaikka olin emotionaalisesti puhki seksikauppa-aiheen suhteen, päätin perehtyä vielä yhteen näkökulmaan. Tarina, joka sijoittui aivan toisenlaiseen maailmaan, oli peräisin Stuart Kershawin käsistä, kantoi nimeä The Virgin Trade, ja toi mieleeni vain lisää ristiriitaisia näkemyksiä siitä, kuinka ihmisten arvomaailmat ovat vinksahtaneet. On mahdotonta kokea olevansa pätevä arvostelemaan tai arvioimaan kokonaisen valtion tilannetta, varsinkin, kun Thaimaa on kuuluisa seksikaupastaan ja postimyyntivaimoistaan. Perehtyminen on sallittua, mutta mitenkään kamalan viisaaksi se ei katsojaa tunnu tekevän. Ehkä perimmäinen viisaus onkin se, että seksikaupan maailmaa on mahdotonta käsittää, mikäli omaa moraalikäsityksen ja pystyy ylläpitämään elämäänsä kompromisoimatta sitä. Kaikissa kolmessa näkemissäni pätkissä onkin yksi ainoa jatkuva teema - ihmiset joutuvat tekemään kompromisseja. Minäkin teen moraalisen kompromissin hyväksyessäni oman tyhmyyteni ja kykenemättömyyteni asian suhteen. Sääliksi käy vain diakonia-ystäviäni - ehkä heillä ei ole mahdollisuutta tehdä tätä kompromissia.
Samalla pitää pyytää anteeksi irtautumista tästä maailmasta dokumenttien katsomisen lopettaessaan. Aiheen vakavuus käy ilmi lopullisesti silloin, kun kokee olevansa velkaa näkemilleen surulliselle ihmiskohtaloille edes sen, että tutkisi asiaa lisää. Kun näin ei enää halua tehdä, kokee hetken häpeää. Hyvä niin. Mielummin koen häpeää, kuin kokisin nämä asiat yhdentekeviksi.
Posts
